Salatut lehmät

 

KisuMisuXDD alkuperäissarja

Salattujen Lehmien tunnnari!!! :D

Musiikki: Anna Hanski; Tunteisiin

Hahmot ja tapahtumapaikat

Henkilöt

 

Muuriella (keski-ikäinen lady): epäonnellinen, ylipainoinen, ylpeä lehmä.  Sarjan päähenkilö.

Marjatta (keski-ikäinen lady): itsevarma, hienosteleva, tyylitajuinen (kirjaimellisesti) lehmä. 

Birgitta (vanha rouva): äksy, hienosteleva, koruja ja asusteita rakastava lehmä.

Mansikki (nuorekas neiti): matkii parhaansa mukaan Marjattaa, syö vain mansikoita, jonka vuoksi hänestä lypsetään suoraan mansikkamaitoa. Hänellä on myös oma tuotemerkki: Mansikin Mansikkamaito.

Niko ❤ Tale (nuoria miehiä): hyvässä parisuhteessa olevat, erottamattomat kumppanukset. Kerrankin kun heidät yritettiin erottaa eri kuljetusvaunuihin viideksitoista minuutiksi he rikkoivat molemmat vaunut. 

Pertti (erittäin elämänviisas vanha pappa): hyvin viisas, vanhahidas, rollaattoria käyttävä, silmälasipäinen, 9/10 kuuro, 7/10 sokea, karatetaidot 10/10, paljon kokenut mies.

Mexicokana (nuori kana..? henkilö?): tärkeässä sivuosassa esiintyvä, yksisanainen kotkottelija.

FatFat (kimalainen): yksinkertaista! Hän on kimalainen joka luulee olevansa hyttynen.

Pumpuli (nuori kissanaaras): vaalean harmaa, pörrö- ja pehmeäturkkinen söpöliini. Muuriellan paras ystävä ja Ruskan kumppani.

Ruska (hieman Pumpulia vanhempi kissauros): punaruskea, lihaksikas kolli. Pumpulin uskollinen suojelija, sekä kumppani.

Perttiina Sillinen (keski-ikää lähestyvä sinkku nainen): pitää lehmistä hyvää huolta ja on Tila Lehmänkellosta huolehtiva, ystävällinen ja lempeä Tila Lehmänkellon ylpeä omistaja.

Lehmäkuiskaaja (keski-ikää lähestyvä sinkku mies): puhuu lehmille ja asuu Tila Lehmänkellon vierasmajatalossa. Muuriella on ainoa maapallon päällä elävä lehmä, jota hän ei aina ymmärrä.

Bethiina Sillinen (Perttiinan isosisko): auttaa tarvittaessa Perttiinaa Tila Lehmänkellon hoidossa. Hoitaa yleensä likaiset hommat, joita Perttiina itse ei haluaisi tehdä (yleensä se homma on tilan kanakannan harventaminen).

Kuvausryhmä: tuottavat Salatut lehmät-sarjan. He eivät ole lehmien suosiossa, joten varakameroita on kuvausryhmällä (erittäin) monia.'

 

Vierailevia tähtiä:

Cutiecow (nuori, söpö, minilehmä): Korean mangamarkkinoilta, rauhaa ja elämänkokemuksia etsivä, Tila Lehmänkellon kesävieras.

Diskolehmä (lihaksikas, Kalifornian auringossa syntynyt filmitähti): Kaliforniasta Tila Lehmänkelloon saapunut (macho-)lehmäuros.

 

Tapahtumapaikat

Tila Lehmänkello: päätapahtumapaikka. Lähes aina aurinkoinen, vapaista ja hyvin persoonallisista lehmistään tunnettu elämysmaatila.Tila Lehmänkellon tiluksilla kasvaa monia kasveja (mm. porkkanoita. Lehmien lemppareita, yrttejä, mausteita ja salaatteja), lehmiä, kanoja, lampaita ja mehiläisiä. Siellä on myös suuri majatalo, jossa Lehmäkuiskaaja ja monet kesävierailijat asuvat. Hotellibisneskin on siis korkea.

Metsä: on metsä, jonne lehmät usein harhautuvat laitumeltaan.

 

Salatut lehmät

Oli jälleen aurinkoinen päivä Tila Lehmänkellon pihalla. Lehmät ottivat tapansa aurinkoa ja syödä märehtivät luomulähigourmet-heinää ja kotimaista ruohoa. Tai no siis kaikki paitsi Mansikki, joka söi mansikoita. Asiakkaita riitti ja Perttiina Sillinen kylpi (ei siis kirjaimellisesti) rahassa ja suosiossa. Kaikki oli täydellistä. Rikkomaton rauha vallitsi, kunnes...
   Kameran salama välähti. Kimalainen sekosi. Lehmä, tässä tapauksessa kaunis Marjatta, säikähti, kun pieni FatFat joutui hänen kauniiseen ja Me Lehmät-lehden kanteen päässeeseen nenäänsä. Marjatta huudahti: "MUUUUUUUUUUUUU!" ja lähti juoksemaan hädissään pitkin laidunta, karistaakseen FatFatin "kimpustaan". 

   Samaan aikaan Perttiinan luona: Perttiina havahtui ihanasta vaahto-, ruusunlehti-, laventeli-, kerma ja sitruunamelissa kylvystään, kuullessaan sydäntäsärkevän huudahduksen. Hän nappaa kylpytakkinsa ja juoksee ikkunalle. Hän ehtii siihen juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka tämä muutoin niin elegantti, niin rauhallinen Marjatta juoksee suoraan laitumen sähköaidan läpi ja suoraan porkkanapeltoon.
Siinä vaiheessa Marjatta tekee äkkipysähdyksen ja FatFat lentää pökrtyneenä ulos hänen sieraimestaan. Arvoisa lukija. Nyt varmastikin mietit, miksi ihmeessä Marjatta noin vain pysähtyi, vaikka hänellä oli niin kauhea paniikki. Nyt saat vastauksia:
   Marjatan silmät ja sieraimet laajenivat. Huomaamattaan hän oli jotenkin päätynyt porkkanapellolle. Oli alkusyksy, ja jokainen porkkana oikein hohti tuoreuttaan. Marjatan kieli lurpsahti ulos. Sitten hän ravisti päätään selvittääkseen ajatuksensa. Hän oli hieno nainen! Olisi todella epäkohteliasta alkaa syödä porkkanoita. Ilman, että... Marjatta mietti, ...kutsuu muut mukaan. 

   Marjatta käännähti täydet 180 astetta ja juoksi samaa vauhtia takaisin laitumelle. "MUU!" hän ilmoitti ja viittasi päällään kohti rikkonaista aitaa ja suoraa tietä pellolle. Jopa Muuriellan korvat nousivat pystyyn. Niko ja Tale, lehmäperheen nuorimmat olivat ensimmäisenä liikkeessä. He juoksivat Marjatan ohi jättäen peräänsä vain lentävää ruohoa. Seuraavana liikkeeseen lähti Mansikki. Hän oli lopen kyllästynyt mansikoihin (tältä päivältä). Nyt oli aika kokeilla jotain oranssia. Seuraavaksi menetti Marjattakin hermonsa ja syöksähti porkkanoiden luo, jättäen Pertin (joka ei ollut vielä edes huomannut koko tapausta) ja hitaan Muuriellan kaksin. 
  Pertti ja Muuriella vaihtoivat merkittäviä katseita ja lähtivät muiden perässä kohti peltoa.  "Muumumuumumuumu!" kuului Marjatan käskevä ammu ja kaikki lopettivat syömisen. "MUMUMUU!!" hän ammui nyt lujempaa. Perttiina lähestyi peltoa mukanaan Lehmäkuiskaaja. 
   Lehmät vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nappasivat kukin 20 porkkanaa mukaansa ja juoksivat takaisin laitumelle. "Mumuuu..." Muuriella huokasi pettyneenä. Hän ei ollut saanut yhtäkään porkkanaa. Eikä Perttikään. Eikä myöskään Spa:assa oleva Birgitta.
   Niko ja Tale, jotka olivat ihan ähkyssä, nukahtivat saman tien keskelle laidunta. Mansikki tuli perässä. Marjatta käytti viimeiset voimansa päästäkseen hienoon asuntoonsa (karsinaansa). Kaikki unohtivat omat 20 porkkanaansa kuka minnekin pitkin laidunta. 
   Muuriella näki tilaisuuden ja haki itselleen Nikon, Talen ja Mansikin porkkanat. Ennen ruokailuaan hän kuitenkin haki vielä Marjatan porkkanat Pertille. 

Loppu!

Vierailijat saapuvat!

Jakon vierailevat tähdet: 

Diskolehmä! Kaukaa etelästä saapunut rauhaa ja lepoa tarvitseva superstara, punaisen maton hallitseva kuningas. 

Cutiecow! Kaukaa Korean mangamarkkinoiden ytimestä tullut nuoriherra.

 

Eräänä kauniina päivänä Tila Lehmänkellon aamurauha rikkoutui. Laksossa voimistui toistuva rytmi. Se lähestyi ja lähestyi kunnes se kuului ihan pihasta. Sitten auton torvi tööttäsi, ja kuin merkistä Pertiina Sillinen ja Lehmäkuiskaaja saapuivat vastaanotto muodostelmassa 

Yksityis vaunusta avautui luukku, Basso jytisi nyt selkeämmin niin että laaksossa kaikui Jennifer Lopezin "If on the Floor" Savukoneet käynnistyvät suhisten ja välkkyvät spottivalot kohdistuivat tietyyn pisteeseen. Valokeilasta ja savusta nousi esiin harteikas, sileä, kiiltävän musta tummanruskea täpläinen, italialais-amerikkalainen ori (sonni).

Lehmä nosti 50cmx50cm kokoisia peilipintaisia aurinkolasejaan; "Mu, mu,mu, muu" se sanoi viileästi ja poistui vaunuista. "Tuolla on majakarsinanne" Lehmäkuiskaaja opasti. Seuraavasta vaunusta ilmestyi pieni suurisilmäinen lehmä. Se pyöritteli päätään hetken joka suuntaan, ja lähti juoksemaan villisti avaralle laitumelle kuin pieni sika ennen teurastus päivää. 

(Kulissien takana)

Seuraavana päivänä...

Lehmien ruokakellon soidessa, kokoontuivat kaikki samalle ruokakaukalolle syömäään maittavaa nyhtö-apila kauraa aamiaiseksi. Cutiecow ja Diskolehmä päivittelivät kuinka hieno elämys oli syödä tällaista maalais-luomu lähiruokaa, ja kunka mukavaa olisi olla täällä seuraaavat kolme viikkoa. Muuriella taas tujotti  annostaan, odottaen kuvausryhmän tuovan hänelle päivittäisen gourmet-aterian. Tötööt! Kuului pihasta, kun kovan onnen kokenut kuvausryhmä saapui, monen varakameransa ja ensihoito ryhmän saattaessa. "Hae ne kuljetus vaunut, me lähdetään tai siis lehmät lähtevät kylpylään. Pomo halusi kaksiosaisen spesiaalijakson" Kuvaajamies murahti. Samassa viipyvästä gourmet-ruuastaan vihainen oleva Muuriella tönäisi miesraukan nyhtö-apila soppatykkiin. Siitä kertyi mukava mustelma kasvoille ja haisevat märät vaatteet. "Että inhoan tätä työtä."  Mies sanoi ja lähti pois. "Tuolla miehellä on kyllä lehmän hermot" Lehmäkuiskaaja heitti. Kuvaajaporukan nuorin, lihaksikas (komea) roudarimies kommentoi. "Lehmät on lehmiii, joo ja mä oon 21, elän niitä villejä vuosia elämässäni". Roudari nyökytteli, tuuletti, veti musikaali-esityksen aiheeseen liittyen, vaikeni ja lähti vihellellen pois. "Niin, ne hevos, tässä käyttötarkoituksessa lehmä kärryt?" ``Salatut lehmät kulissien takana´´ kuvaaja jatkoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Juu, minä käyn hakemassa, tuoka te ne vetoautot, ja Lehmäkuiskaaja kokoaa lehmät." Pertiina neuvoi ja lähti hakemaan kuljetusvaunuja. 

 

Kylpyläpäivä

Jakson vierailevat tähdet:

Diskolehmä! Kaukaa etelästä saapunut rauhaa ja lepoa tarvitseva superstara, punaisen maton hallitseva kuningas.

Cutiecow! Kaukaa korean mangamarkkinoiden ytimestä tullut nuoriherra. 

"Rauhassa Tale, lupaan että vaununne ajavat niin lähekkäin, kuin pystyvät niin, että näette toisenne ikkunoista.", Lehmäkuiskaaja yritti rauhoitella.
   Niko murahti, ja näyttäen kaikin mahdollisin tavoin tyytymättömyytensä järjestelyihin, ja marssi omaan vaunuunsa. Talen häntä alkoi vispaamaan villisti.
   "Tämä ei näytä hyvältä.", Lehmäkuiskaaja nielaisi, ja hyppäsi juuri rynnistävän Talen tieltä pois. Tale juoksi merkitsevät kolme metriä, ja hyppäsi Nikon vaunuun. Lehmäkuiskaaja irvisti metallivaunun uusista ulospäin taipuvista lommoista kahden lehmän tuppautuessa samaan, yhden hengen vaunuun. Lehmäkuiskaaja pudisti huvittuneen turhautuneena päätään, ja meni sulkemaan vaunun oven.
   "Hyvin menee Birgitta, ajattele pian pääset ihan oikeaan Me Lehmät-lehden artikkelin kauneus hoitoon.", Pertiina rohkaisi Birgittaa, jota ahdisti mennä puoleksitoista tunniksi pieneen liikkuvaan laatikkoon. Birgitta halusi kovasti lähteä, joten hän nosti päänsä pystyyn ja marssi ylpeänä laatikkoon.
   Muuriella ei hiavahtanutkaan. "Muuriella, sinä olet sarjan päähenkilö, tule nyt!", Lehmäkuiskaaja yritti työntää lehmän käryyn, muttei onnistunut. "Jaaha, et päästä minua helpolla." Lehmäkuiskaaja lopetti työntämisen. "Tuokaa se trukki!", hän huusi. Pertiinan talutettua vielä Pertti, ja Lehmäkuiskaajan siirrettyä Muuriella, sai matka viimeinkin alkaa.  
   "Muuriella-tiimi liikkeelle, kolme, kaksi, yksi, nyt!", kuvausryhmän ohjaaja kuulutti radiopuhelimesta muihin ajokkeihin. Muuriellan vaunua kuljettava auto lähti ensimmäisenä liikkeelle, ja sitä seurasivat muut autot vaunuineen. Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia sujuivat mallikkaasti, kunnes Muuriella alkoi väsähtää seisomiseen. Hän jysähti raskaasti huohottaen makuuasentoon tehden samalla itsensä muotoisen lommon vaununsa pohjaan. Oli vain senteistä kiinni ettei lattia ottanut kiinni asvalttitiehen.
   Lehmät pääsivät turvallisesti perille. Perttiina totesi, että oli hankittava uusi vaunu Muuriellalle, kestävämpi ja leveämpi, ja Nikolle ja Talelle samanlainen, yhteinen.
 Birgitta ja Marjatta edellä astellen ja viimeisenä Muuriella trukkinsa kyydissä tyytymättömästi ammuen, lehmät pääsivät viimein sisään SPA:han.
   Lattia oli kivikovaa ja kestävää, vaaleanbeigeä tekomarmoria ja valkoisilla seinillä kulki erikokoisia putkia. Tilasta teki avaran sen vaaleus ja ovien puute. Ulko-ovea ja vessoja lukuunottamatta kaikkialla oli holvikaariaovet. 
   Tummahiuksinen nuori nainen tuli tiskin takaa. "Olette varmaankin Tila Lehmänkellolta?" hän kysyi teennäisen iloisesti.

   "Kyllä vain." Perttiina vastasi.
   "Olen Anneli Nådberg, We Animals-Span johtajatar. Hoidamme mielellämme kaikkea elävää ihmisistä kasveihin, sillä kaikkihan niistä ovat eläimiä!", nainen väänsi kasvoilleen kitukasvuisen, ja kuivan hymyn. "Lehmien, hevosten, lampaiden, elefanttien ja sikojen alue on tuolla," Anneli viittasi suurinta holvikaarta vasemmalla, "muut eläimet tuolla," hän viittasi oikealle, "ja ihmiset tuolla." hän opasti "keskittyneesti" huitoen eri suuntiin, ja näytti viimeisenä tiskin vierellä olevalle holvikaarelle.
   "Kiitos oikein paljon." Perttiina vastasi ja lähti kohti ihmisten osastoa. Lehmäkuiskaaja jäi lehmien luo ja alkoi opastaa näitä kohti suurinta holvikaarta.

Lehmien osastolla:

Diskolehmä asteli pukuhuoneille, kuin olisi kotonaan. Hän avasi lokerokaapin, laittoi kortin lukkoon ja isot aurinkolasinsa hyllylle. Sitten hän laittoi kaapin kiinni, otti pyyhkeen ja meni suihkuille pesemään meikkinsä ennen kauneushoitoja.
  Muuriella laitettiin suoraan trukilla muta-ammeeseen seisomaan. "Mu.", se sanoi happamasti ja alkoi syödä altaan reunalla olevia talikynttilöitä. Birgitta ja Mansikki menivät hierontapöydille. 

"Mu, mumu, mö.", Diskolehmä viittoili sorkallaan henkilökunnalle ja otti kurkut pois silmiltään.
   "Diskolehmä pyytä saada lasillisen kurkkuvettä." Lehmäkuiskaaja tulkkasi. Nyökäten tarjoilija meni Birgitan ja Mansikin luokse.
   "Mitä neideille saisi olla?"
   "Mu,mu e`de coctile" Birgitta sanoi ylväästi, ja ylpeänä siitä miten sopeutui joka tilanteeseen niin itsevarmasti.
   Mansikki matki parhaansa mukaan Birgittaa ja tilasi "Mu,mu e`de mansikka coctail"
   Tarjoilija meni  hakemaan juotavia.
   Pian tarjoilija toi kaikille kylmää juotavaa ja lehmät ottivat rennosti. Salissa oli hiljaista lukuunottamatta suihkulähteen solinaa.
   "Lihaksesi ovat hirvittävän jäykät", hieroja sanoi asiaankuuluvasti.
   "Muuu!Mumuu." Mansikki selitti, hierojan ymmärtämättä sanaakaan. 

 

Hullun Lehmän Tauti osa 1

Muuriella loikoili rauhallisena aamuauringon valossa. Ruoho viheriöi ja tilan reunamilla kasvavat villit omenapuut kukkivat. Hänen kavioissaan näkyi yhäkin We Animals-SPA:n hoidot. Ne oli pesty, hiottu ja kiillotettu. Tosin  Muuriella oli heti tärvännyt tarkoituksella kavionsa SPA:n parkkipaikan asfalttiin, koska hän oli kurannut turkkinsa kaatuessaan liian sileiden kaviodensa takia. 
   Pumpuli ja Ruska makoilivat Muuriellan lämmintä, kuranruskeaa ja pehmeää vatsaa vasten, sillä oli tiistai, eli Muuriellan ja Pumpulin tapaamispäivä.
 Hetken kuluttua Perttiina avasi laitumen portin ja astui sisään, työntäen edellään erilaisia ruoka-annoksia. "Aamupala-aika!" hän ilmoitti kuten joka aamu, ja lehmät, Muuriellaa, Mansikkia ja Perttiä lukuunottamatta, siirtyivät jonoon hakemaan oman aamiaisensa.
   Birgitta ensimmäisenä, hän sai terveellisen ja suuren gourmet-apilapiiraan ja kaksi melassia sisältävää kaurakeksiä. Marjatta sai ylellisen  valko- ja puna-apilapäällysteisen, sokerittoman kauramuffinssin. Niko ja Tale tulivat yhdessä hakemaan omat; vitamiini- ja proteiinipitoiset ruoho-, heinä- ja maissisekoituksensa.
  Kun nämä neljä olivat hakeneet annoksensa; Perttiina siirtyi vierailijoiden karsinaan, yhä suuria kottikärryjä edellään työntäen. Heräteltyään pienen Cutie Cown hän tarjoili tälle 20 palan kavissushilajitelman vähennetyllä suolapitoisuudella, ja Diskolehmä sai flambeerattua crème brûléeta ja luomukirsikoita.
   Seuraava pysäkki oli Pertin karsina, hänen aamupalansa koostui veteentehdystä apila-, vehnä- ja papukeitosta. Juomana oli vähäkofeiinista kahvia. 
   Nyt kärryillä oli enää suurin annos Muuriellalle ja mansikkaviljelmille tarkoitettu "taikavesi" (eli puudelinpissa) kastelukannussa.

   Alkaessaan syödä annostaan Muuriella huomasi heti jotakin kummaa...
  Perttiina käveli mansikkaistutuksille ja kasteli ne huolellisesti, sekä lannoitti kanankakalla, samalla kun Mexicokana tuijotti häntä nyrpeänä.
 Aamukierros hoidettu ja Perttiina palasi huoneistoonsa syömään oman aamupalansa.

 Muuriella söi hitaasti ja tunnusteli makua kielellään. Ei pilaantunut, kyllä, luomua on, kyllä, tässä on paikallisen gourmet-kokin kosketus, ei mitään ylimääräistä uutta ainesosaa... Mikä oli niin kummallinen maku?
 Iltapalalla Muuriella tunsi saman maun taas kielellään, mutta söi kuuliaisesti. Kun kuvausryhmän apulainen kävi hakemassa hänen lautasensa, oli tavallinen nukkumisaika. Mutta Muuriella ei saanut unta.
   Aamulla vinksahti. Muuriella nousi pystyyn nopeammin, kuin koskaan ja ammui kovaa. Hän juoksi laitumelle ja ryminää säikähtänyt kukko herätti loput tilan lehmät. "Muumuumumumuuu!", Muuriella ammui innoissaan ja istahti keskelle laidunta. Muut lehmät alkoivat kerääntyä pikkuhiljaa katsomaan mitä oli tapahtumassa.
 Ja sitten Muuriella alkoi laulaa. Tai siis ainakin kuulosti siltä, että se pitäisi kuulostaa laululta, mutta tosiasiassa se kuulosti vain matalalta, kovaääniseltä mörinältä. Tämä ammui noin puoli tuntia ja kukaan lehmistä ei liikahtanutkaan. Sitten yksissä tuumin Birgitta ja Marjatta yhtyivät mukaan. Se ei ollut epänormaalia sillä Birgitta ja Marjatta laulelivat muutenkin, mutta nyt heidänkin äänensä kuulosti karsealta.
 Toisen puolen tunnin jälkeen kaikki tilan lehmät ammuivat ja tanssivat tuttujen musikaalien mukaista ryhmätanssia, Ievanpokan tahtiin, heiluteellen läheisestä kasvimaasta poimittuja purjoja. Perttiina juoksi yhä aamutakissaan katsomaan, Lehmäkuiskaaja perässään reippaasti kävellen.
 Kun kolmas puoli tuntia oli kulunut, Lehmäkuiskaaja pystyi antamaan diagnoosinsa, Perttiinan kävellesssä levotonta ympyrää. "Kaikkien ääni karsea, kun yritän sanoa jotain niin he vastaavat sekavasti, katse suora, ei kierosilmäisyyttä, mikä on siis hyvä, ja he laulavat jotain täyttä lehmänsaksaa enkä ymmärrä siitä sanaakaan.", hän luetteli. "Heillä on siis..." 

    ...dramaattinen tauko, jonka editoriryhmä kyllä editoi...
          "...Hullun Lehmän Tauti." 

Jatkuu seuraavassa jaksossa.

   

Hullun Lehmän Tauti osa 2

   Perttiina olisi pyörtynyt nurmelle ellei joku kuvausryhmästä olisi tuonut pyörtymissohvaa.
   "Hullun Lehmän Tauti?", hän toisti Mexicokanan "Kanambaa!", huudahduksen säestämänä. Lehmäkuiskaaja nyökkäsi.
   "Tarvitsemme-", hän mietti hetken ja laski sormillaan. "-noin yhdeksän litraa kuuluisaa Mirva-tädin HILLITSE HULLUUTESI!©-lääkettä. Muuriella tarvitsee kokonsa vuoksi kolme litraa, muille yksi."
   Kun Perttiina tajusi, ettei kukaan lehmistä kuolisi hän alkoi miettiä kustannuksia. "Paljonko... litra maksaa?", hän kysyi heikosti. Lehmäkuiskaaja kaivoi taskustaan lähimmän apteekin esitteen, jonka kannen alareunassa luki kärpäsen kokoisin kirjaimin, (jotta huononäköisemmätkin näkisivät): 'Se joka pyytää vuohesta vähiten herra Sontaojalle, saa päivän ajan kaikista tuotteistamme 80% tinkimisedun. Koskee myös reseptilääkkeitä.' "74,99฿ meille (keski-ikäisille), 55,99฿ nuorille, 55,99฿ opiskelijoille, 64,99฿ senioreille ja käteisenä kaikki sentin kalliimpana." hän luetteli.
   "Mansikki, Niko ja Tale ovat nuoria eli 3x55,99฿, Marjatta ja Muuriella meidän ikäisiämme eli 4x74,99฿ ja sitten on vielä Birgitta ja Pertti jotka tekevät 2x64,99฿." Perttiina luetteli hitaasti ja kaivoi taskustaan pienen, ydinvoimalla toimivan, muinaisen laskimen. Luetellen lukuja itsekseen, hän paineli etusormellaan taskulaskimen jousellisia nappuloita pohjaan.

   Kun tulos tuli  armeijanvihreälle näytölle, hän nosti päätään ja tavasi hitaasti osin itselleen, osin Lehmäkuiskaajalle: "Vii-si-sa-taa-yh-dek-sän-kym-men-tä-yk-si bit-coi-nia ja yh-dek-sän-kym-men-tä-yk-si sent-ti-ä."
   "597.91฿ kortilla?" Lehmäkuiskaaja toisti ja nyökytteli. "Kyllä se siitä. Minä menen heti soittamaan Mirva-tädille. Olemme henkilökohtaisia tuttuja, joten ties vaikka hän antaisi alennusta!", hän lisäsi ja lähti rennosti kävellen kohti majataloa, jättäen Perttiinan hokemaan kovaa summaa hyperventiloiden.
 
  Kahden vaikean päivän päästä, perjantai aamuna, Mirva-tädin naamalla ja lehmän kuvalla varusteltu kuljetusauto viimeinkin ilmestyi näkyviin. Autosta, kuskin paikalta hyppäsi ulos ruskettunut, lihaksikas, mutta pyylevä mies, joka juoksi auttamaan vanhaa, harmaantunutta naista pelkääjän paikalta. "Hei taas-" kameramies säikähti  ilmassa ohitsensa hyppelehtivää FatFatia, ja tipputti kameran eikä Lehmäkuiskaajan nimeä kuultu.
   "Hei Mirva-täti! Mukavaa kun pääsit näin pian. Lehmäkuiskaaja tervehti kohteliaasti ja lyhyt, harmaahiuksinen, Mirva-täti, nyökkäsi pirteästi.
   "Missäs ne sairaat lehmät ovat?" hän kysäisi ja Perttiina viittasi vomattomasti kohti laidunta, jossa kaikki seitsemän lehmää vieläkin mourusivat.
   "Anteeksi Mirva," Pertiina kysyi. "mutta tietäisittekö te, että mistä Hullun Lehmän Tauti oikein aiheutuu?"
   
Silloin kun lehmät eivät yrittäneet laulaa, ne ammuivat outoja, pelottavalla äänellä.
   Mirva mietti hetken, katsoi lehmiä laitumella läpitunkevasti ja alkoi puhua: "Onko mitenkääm mahdollista, että lehmät olisivat pääseet kosketuksiin oikean ihmisten käyttämän sokerin kanssa?"
   Perttiina katsoi lehmiä ja Mirvaa hieman hämillään ja vastasi. "E-ei kai..?" Naisen katse osui lehmien aitaukseen, ja tämä henkäisi kauhuissasan.
   Perttiina pinkoi nopeasti ladolle, ja huomasi kauhukseen sokeri- ja melassisäkin päällä kavion jälkiä, ja sokeripussin revenneen. Sokeria oli pitkin poikin, ja lattia oli tahmea, koska lehmät olivat selvästi nuolleet sitä. Lisäksi Perttiina huomasi että melassipussiin oli jokin eläin tehnyt pesän.
   Joten lehmät sairastuivat joko pilaantuneesta melassista, tai sokerin yliannostuksesta. Diskolehmä ja Cutiecow eivät kuitenkaan sairastuneet, koska heidän ruokansa eivät sisältäneet melassia. Tai he eivät olleet uskaltaneet, mennä muiden mukana aidan yli, mitä lehmät usein tekivät. 
   
Diskolehmän crème brûlée oli sisältänyt apilan medestä uttettua fiiniä sokeria.
   
"Tässä. Mirvan ikioma tuote: HILLITSE HULLUUTESI!©- lääke." Mirvan apulainen herätti Perttiinan ajatuksistaan, ja laittoi yhdeksän litran tynnyrin Muuriellan trukille.
   "Osaatteko käyttää piikkejä?" Mirva kysyi ja Perttiina nyökkäsi.
   "Tai no en minä, mutta siskoni Bethiina kyllä. Hän on taitava sellaisissa hommissa.", hän korjasi helpottuneella äänellä, ja esitteli vierellään seisovan yrmeänaamaisen siskonsa.
   "Eka tainnutus, ja sitte piikki vaan kankkuun.", Bethiina totesi karhealla, ja hommansa osaavalla äänellä, kääri hihansa ja nosti yhdeksän litran tynnyrin vaivattomasti trukilta ja lähti kohti varastoa.
   "Miksi hän sinnepäin menee?" Mirva kysyi.
   "Hakee seitsemän täytettävää piikkiä ja seitsemän kertakäyttönukutuspiikkiä." Perttiina totesi.
   "Mutta mihin te nukutuspiikkejä tarvitsette?" Mirvan apulainen kysyi.
   "Lehmät eivät pidä piikeistä. Ne pitää nukuttaa hellästi, ennen kuin niille saa tarkempia juttuja tehtyä." Lehmäkuiskaaja vastasi kepeästi, ja asiantuntevasti hymyillen. Mirva ja -apulainen nyökkäsivät.
   Hetken (parin tunnin) kuluttua Bethiina oli nukuttanut kaikki lehmät ja laittoi niihin nyt HILLITSE HULLUUTESI!©-uutetta. "Herätessään heidän pitäisi olla yhtä terveitä kuin vastasyntyneet vasikat.", Mirva oli todennut ja lähtenyt jo kohti kotiaan, missä se sitten olikin.
   Aamulla.
   Muuriella räpytteli silmiään ja katseli ympärilleen. "Ammuumummumuumu?" hän kysyi. Ääni oli yhä kummalinen ja kurkussa tuntui olevan kiviä. Kävellessään vesikaukalolleen, muutaman kerran hän meinasi taas vinksahtaa ja alkaa hihitellä kummallisesti jollekin olemattomalle.
   Kerran pari hän yhtäkkiä jäykistyi sekunniksi ja jatkoi sitten matkaansa. Lopulta hän pääsi vesikaukalolleen hän laski päänsä ja alkoi lipoa vettä ahneesti. Kaikki hyvin. 

 

 

 

Kuutamolaulu

Oli kaunis suvi-ilta Lehmänkellon tilalla. Heinäsirkat sirittivät hiljaa, ja käki kukkui kaukana metsässä. Pertiina Sillinen oli saanut päivän työt tehtyä, ja istuutui nyt tuoliin, nostaen jalkansa  pehmustetulle pallille.
   Naisen lukiessa Lehmien Juhlaa-lehteä, ja Pumpulin kehrätessä tämän sylissä, laitumelta kuului kummallinen ääni. Kuin vinkulelu olisi jäänyt lantarekan ja kottikärryjen alle, kaikunut megafoniin ja vielä joku nörtti olisi editoinut möreän äänen.
   Sitten ääni kuului taas, kolmannen ja vielä neljännenkin kerran. Perttiina käänsi katseensa lehdestä laitumelle ja näki Muuriellan kiivenneen laitumen keskellä tönöttävälle kivelle.
    "Muuuuu!" "MU!" MU", hän voihki katsellen kaihoisasti kuutamoa.
   Mistä Perttiina tämän tiesi, oli hänen uusien kiikariensa ansiota. Tämä näki selkeästi kaiken mitä laitumella tapahtu, ilman että hänen olisi pitänyt kävellä vielä raskaan päivän jälkeen lepopaikastaan sadan metrin päähän laitumelle.
   
Muutkin lehmät halusivat liittyä mukaan, ja pian laitumella oli ihanan epävireinen kuoro ammuvia lehmiä. Täysikuun ammuminen oli myös yksi hyvä syy, miksi turistit tulivat mailien päästä tänne korpeen, missä ei ole mitään muuta nähtävää kuin läheisen kylän kirkko. Heidän ja Perttiinan mielestä tämä oli hyvin vaikuttava tapahtuma., varsinkin silloin, kun Niko ja Tale alkoivat laulaa suosittujen kansainvälisten artistien hittejä. Niinpä lehmät ammuivat sydämiensä kyllyydestä puoli tuntia -kello 21-21.30-, kunnes kaikkien äänet muuttuivat käheiksi. Tämä tapahtui joka täysikuuna, ja pyhinä (Sirpan-,) auringon- ja kuunpimennyksinä.
   
Mutta todellista syytä, miksi lehmät täysikuuna, ja edellä mainittuina pyhinä, ammuivat, ei kukaan tiennyt. Suurin osa heistä ammui lähinnä huvin vuoksi, ja koska se oli Tila Lehmänkellon lehmien juttu; mutta todellista syytä ei kukaan osannut arvatakaan.
   Muuriella oli aina ensimmäinen, joka aloitti ammumisen, ja ihan syystä, sillä kukaan lehmistä ei uskaltaisi aloittaa ennen häntä, ettei vain suututtaisi tätä, sillä vihainen Muurriella on raivokas, kuin villihärkä rodeossa.
   Muuriella ammuu täysikuuna, koska suree kuollutta kumppaniaan, jonka nimi oli Mu. Siitä Muuriella saikin nimensä kun tuli tilalle; "Mu!" ja "Muu", oli tuon ainoa ammumuistapa, sillä hän oli hyvin surullinen kumppaninsa menettämisestä.
   Koska Perttiina halusi lehmän 987 päätää itse oman nimensä, siitä tuli Muuriella.

Lehmät luonnossa osa 1

(Klikkaamalla alleviivattuja musiikkien nimiä pääset suoraan YouTubeen kuuntelemaan kappaleet ;) )

Oli  ihana kesäinen aamu Lehmänkellon tilalla. Ehkä liiankin ihana, kukaan ei enää jaksanut ihanaa säätä tai mehiläisten jokapäiväistä rauhoittavaa surinaa. Lehmät kaipasivat jännitystä.
   
Niinpä Marjatta laati suunnitelman. Hän jolkutti aitan takana olevaan ulkovarastoon, ja palasi sieltä pian ikivanha lankapuhelin leuoissaan.
   Hän laski sen suureleisesti maahan, muiden nähtäväksi. Reaktiot olivat erilaiset, kuten lehmätkin. Muuriella tuijotti puhelinta tavallisen välinpitämättömänä. Niko ja Tale kuiskuttelivat kiihkesti keskenään, pällistellen tuota kivikautista esinettä. Birgitta ja Pertti keskustelivat hiljaa keskenään, ja Mansikki, yhdessä Cutiecown kanssa, miettivät innostuneen jännittyneinä, mitä tapahtuisi seuraavaksi. 
   
Marjatta asteli reippaasti Pertin luokse, ja ammui tälle erittäin selkeästi, kovaäänisesti ja artikuloiden, suunnitelmansa. Siltikin Pertti siristi silmiään, ja keikautti päänsä vinoon kysyvästi. Vielä uudestaan: "Pert-ti. Si-nun on am-mut-ta-va tuo-hon luu-riin ih-mis-kie-lel-lä.", hän aloitti, ja kun Pertti näytti olevan kärryillä, hän jatkoi: "Si-nun on sa-not-ta-va, et-tä yh-dek-sän hen-ki-lö-ä tar-vit-see kul-je-tuk-sen A-ma-zo-nin sa-de-met-sään." 
   
Pertti nyökkäsi vakavana, ja asteli pilttuuseensa, ja kaivoi isoimmasta romukasastastaan lehmä-ihminen-sanakirjansa. Samalla, kun Diskolehmä viritteli lankapuhelimen virtajohtoa kiinni laitumen sähkökaapeliin, Pertti varmisteli sanakirjastaan muutamia sanoja. 
   Birgitta aloitti pyörittelemään numeroita, mutta hermostui kun hänen elegantti kavionsa ei onnistunutkaan  niin hienomotorisessa harjoituksessa. 
   Diskolehmä tarttui ohjaksiin ja alkoi pyörittelemäään Marjatan neuvomia numeroita, keppiä ja täydellistä kehonhallintaansa hyödyntäen.
   
Puhelin piippasi pariin otteeseen, lehmien odottaessa kärsimättöminä. "Kuljetusyhtiö Belladonna, kuinka voimme palvella?", luurista kuului yllättäen.
    Birgitta ja Marjatta innostuivat kuullessaan sanan 'palvelu', kun taas nuorimmaiset Cutiecow ja Mansikki perääntyivät säikähtäneinä.
   Marjatta nyökkäsi Pertille merkiksi aloittaa. Hitaasti Pertti astui luurin luo ja puhui selkein ihmissanoin. "Yhdeksän. Lehmä. Haluta. Lentokone. Matka. Sademetsä. Amazon.", hän puhui. "Selvä? Entä mihin aikaan?", luurista kuului. Pertti meni paniikkiin ja nosti katseensa sanakirjasta Marjattaan.
   
Marjatta työnsi Pertin hellästi pois luurin luota, ja alkoi ammua/puhua lehmänsekaista ranskaa: "Nous voulons ammuu muumumuu-muu". Innostuneesti hän jatkoi: "Amazon Rainforest."

   Linjan toisessa päässä:

   "Hei Nina! Sähän luit vissiin joskus ala-asteella ranskaa, eks vaa?"
   
Nina astuu luurin luokse. "Hei Jessi, mä oon ranskan ja englannin maisteri! Mä oon tän firman kielivastaava! TULKKI!! Että joo, kai mä oon lukenu ranskaaki joskus.", hän ärisi. "Ja sä et muistanu sitä VIELÄKÄÄN!! Ja hei, sä olet vieläkin pystyssä mulle sen yhden drinkin!"

Takaisin Lehmänkelloon:

   Lehmät tuijottavat luuria, josta huuto kuuluu. Hetken päästä kuuluu: tuut-tuut-tuut-tuut, ja puhelu on päättynyt.
   
Muuriella pomppasi pystyyn päättäväisesti, ja sanoi pisimmän lauseen elämässään. "Ammuu.", hän aloitti dramaattisesti. "Muu-mmumuuu-muu´mumuu. Ammuu-ammuu!" Tulkattuna: "Emme me tarvitse mitään trooppista metsää jännitystä saadaksemme, kun asumme aivan metsän vieressä.", ja puhe päättyi. 
    Muuriella marssi ulos aitasta. Hän haisteli ilmaa ja käänsi myrskyisän katseensa kohti metsän puoleista aitaa. Sitten Muuriellan kylmä katse porautui Cutiecowhun, joka vinkaisi säälittävästi. Pieni lehmä kuitenkin ymmärsi mitä häneltä odotettiin. 
   
Jännitysmusiikki (mission impossible theme) alkoi soimaan, kun tämä suloinen minilehmä pujahti sähköaidan ali. Hän tuijotti suurilla silmillään tätä mahdotonta päätelmätehtävää; painaakko punaista vai vihreää nappia, sähköaidan virran sammuttamiseksi. Cutiecown otsaan alkoi muodostua pieniä hikikarpaloita. Panokset olivat kovat, ja aikaa oli vähän.
   Lopulta Cutiecow sulki silmänsä ja painoi punaista nappia. Kuului uhkaava tööttäys, ja yhä silmiään kiinni puristaen hän nosti kaviotaan ja kosketti sähköaitaa, laitumella odottelevien lehmien henkäistessä dramaattisesti. Ei mitään. Cutiecow raotti silmiään ja huomasi seisovansa yhä siinä missä viimeksikin. Helpottuneesti huokaisten hän pujahti takaisin laitumelle.
   
Muuriella suoristi selkänsä ja ulvaisi: "Vapaus!", Diskolehmän laulaessa: I Want To Break Free:tä intohimoisesti. Lehmät juoksivat uhmakkaasti kohti aitaa,ja rysäyttivät sen rikki, vaikkakin Muuriella yritti hypätä sen yli I Believe I Can Fly-tyylillä. 
   
Aidan pylväät irtosivat, sähkökaapeleiden edelleen pitäessä aitaa kasasssa. Niinpä lehmät vetivät sitä mukanansa kunnes pääsivät metsään johtavaan rinteeseen, missä aita kohosi niin että kaikki lehmät pääsivät sen ali. He olivat nyt virallisesti vapaita. 

(jatkuu ensi jaksossa...)

Lehmät luonnossa osa 2

Lehmät juoksivat yhä syvemmälle metsään, niin että tilaa ei enää näkynyt ollenkaan. "Meidän on leiriydyttävä.", Muuriella sanoi lyhyesti.
    Niko ja Tale olivat ilmeisesti lukeneet ja innostuneet vähän liikaakin Game of Thoresista ja Nälkäpelistä: Tale haisteli aistikkaasti ilmaa välkehtivä jousi olallaan, Nikon tutkaillessa maastoa paksu valkea karvaviitta, ja Daenerysin peruukki päässään
  "Ottiko kukaan mitään hyödyllistä mukaan?", Mansikki kysyi. Suurin osa ei ollut lähdön timmellyksessä ottanut yhtään mitään, paitsi Pertti jonka rollaattorissa roikkui kaikkea selviytymis varusteita,  tulentekovälineistä onkivapoihin.
   "Meidän on rakennettava muovipusseista laavu.", Birgitta julisti.
   "Kun minä olin vielä vasikka ja koulu-ikäinen; kävin joka viikko kahdesti Seurakunnan järjestämässä partiokerhossa.", Pertti kertoi, 
   
"Suunnitelmana on siis, että rakennamme laavun metsään eksyneistä muovipusseista ja kaikesta muusta roinasta, mitä täältä löytyy.", Pertti tarkensi.
    "Meidän on myös kerättävä ravinteikasta ruokaa. Ideoita?", Birgitta totesi.
   "Me lehmät-lehdessä oli märehtimistä edistäviä superfood-reseptejä. Artikkelissa kerrottiin, että pajunversoista, satunnaisista lehdistä, ja marjoista voi jauhaa ihanan, herkullisen, täyteläisen ja pehmeän pestotahnan, johon kannattaa dipata suurimpia mahdollisia ötököitä. Joskus vuosia sitten ladossa asuneet torakat olisivat käyneet mainiosti tähän tarkoitukseen.", Marjatta ehdotti vakavana. 
   "Toimikaa!", Muuriella antoi selkeän käskyn. "Niko, Tale ja Marjatta: te hankitte ravintoa. Me muut jäämme vavhistamaan laavua ja odottamaan pahinta.", Muuriella jakoi tehtävät ja osoitti taivaalle kerääntyviä harmaita, mutta ohuita pilviä, silmissään jälleen kerran myrskyisä palo. 

Marja-aukiolla:

"Olen vuoren varma, että tämä on sama kasvi kuin Me lehmät-lehden artikkelissa neuvottiin ", Marjatta totesi osoittaen punaista marjaa.
   "Selvä mukaan vaan", Tale kurkotti poimiakseen marjan.
   "Mutta! Siitä on aikaa kuin luin sen lehden, joten en ole aivan varma", Marjatta lisäsi kiireesti.
    Tale nosti päätään, ja varmisti: "Siis et ole varma siitä, että onko se oikea kasvi, vai siitä, onko se myrkyllinen vai ei?"
   "Möööhhh..? Öööhh... Voimme ainakin syödä koivun pihkaa ja tuohta...", hän yritti korjata.
   "Koivuissa ei ole pihkaa...", Niko puuttui keskusteluun huokaisten. 
   Koivulle päästyä Marjatta mietti kuumeisesti: "Niin... vai oliko se sittenkin kuusen mahla mitä tarvittiin, vai siinä kasvava sammal?" 
 
  Kahden tylsän ja hermojaraastavan tunnin jälkeen: lehmät pääsivät yksimielisyyteen syötävistä kasveista, ja palasivat leiriin. Mukana heillä oli muutama valko- ja puna-apila, pajunversoja, hunajalla makeutettua gourmetsammalta, yksi käpy ja monen monta ampiaisen pistoa. Laavu itse oli saatu valmiiksi, mutta sen rakentajat olivat täysin kypsiä. 
   
Yhtäkkiä Mansikki loikkasi ruokalähettien eteen ja peitti näkymän laavulle kehollaan. Kiusaantuneesti hän änkytti: "Öhh... Teidän pitäisi kai tietää, että Pertti ja Birgitta halusivat tänne erään... kröhöm... koristeen... jolla..." Mansikki mietti oikeita sanoja ja huudahti sitten: "...EI SAA LEIKKIÄ." Mansikki siirtyi ja päästi kolmikon leiriin.
   Marjatta henkäisi nähdessään Mansikin mainitseman koristeen, tosin korkealla puussa: "Minkä *piip*(sensuroitu) takia täällä on hirttosilmukka?!"
   
Laavu oli asetultu hienosti ja tukevasti kahden puun väliin. Se oli tuettu oksilla, ja siitä oli tehty vedenpitävä. Laavun viereisessä puussa kumminkin roikkui vanhasta pyykkinarusta tehty hirttosilmukka. Marjatta rauhoittui hieman, kun tajusi, että naru ennemmin katkeaisi lehmän painosta, kuin tappaisi. 

(Mitä tästäkin seuraa? Se selviää ensi jaksossa!)

Lehmät luonnossa osa 3

Pertti murahti ja totesi sarkastisesti: "Sitten kun kyllästyy, niin tuohon voi mennä" Pertti katseli ylpeänä pyykkinarusilmukkaa. Lehmät asettuivat mahdollisimman mukavasti kovalle, kylmälle maalle, laavun alle. Kylmä tihkusade pisteli inhottavasti naamaan. Birgitta murahti nyhtäessään hampaillaan pajunoksan kuorta. Lopulta hän sai tarpeekseen, ja sylkäisi oksan maahan.
    "Minä haluan Perttiinan tekemää luomukauragourmetmyslimelassisekoitusta, en tätä puunkuorta!", hän ammui kärkevästi.
   "Birgitta, muista, että olemme nyt villilehmiä, ja tämä on elämän kokemus, et saa luovuttaa." Diskolehmä kannusti, ja kertoi etteivät nämä olosuhteet eronneet paljoakaan studiokuvauksista.
    "Nälkä kuului aikanaan elämääni, sillä meikäläisen piti pysyä timmissä kunnossa." Tämä tieto valoi kaikkiin toivoa.

Vaivaisten kolmen vartin jälkeen:

   Diskolehmä oli juuri käynnistämässä bluetooth-kaijutintaan, kun tunsi epämiellyttävän staattista sähköä kaviossaan. "Mu?", hän ammui kysyvästi, ja yritti uudestaan. Kaijuttimesta alkoi kuulua nopeautuvaa korkeaäänistä piippausta. Diskolehmän epätoivoisista yrityksistä huolimatta piippaus nopeutui yhä vain. Pian kaijuttimen reijistä alkoi nousta savua, ja se alkoi värähtelemään ja kuumenemaan uhkaavasti. Viimehetkellä hätääntynyt lehmä ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, ja potkaisi kajarin korpeen. Vielä sen ollessa ilmassa, potkaisun voimasta, se räjähti näyttävästi, lennättäen paineaallollaan koko laavun, ja sen sisällön ilmaan. 

Hetken hiljaisuuden, ja Diskolehmän pakokauhuisen ulvonnan jälkeen, Cutiecow huomasi laavun lentävän tuulen mukana, nopeasti poispäin. Hän ulvaisi hätääntyneesti, ja lähti sen perään. Muiden lehmien huomatessa menetyksen, hekin lähtivät Cutiecown ja laavun perään, niin nopeasti kuin kavioistaan pääsivät, takaa-ajomusiikin soidessa taustalla.
   
Lehmät juoksivat metsän läpi, vaarallisesti autotien yli, ja hyppäsivät lopulta kummallisen kaatuneen puun yli. Cutiecow oli saanut laavun kiinni, ja piteli parhaillaan sitä maassa pienillä kavioillaan. "Amumaaa?!", hän ammui, kun laavu meinasi taas lähteä lentoon.
   Lehmät juoksivat avuksi, ja onnistuivat saamaan laavun kokonaan maahan. He ujuttautuivat sen alle, maata vasten, ja painoivat muovipussikaton reunat maahan, m
illoin kaikki saivat suojaa. Väsyneet lehmät nukahtivat silmänräpäyksessä. 

Aamulla:

   Aurinko häikäisi ohuen muovin läpi, herättäen herkkäunisimmat ja aamuvirkuimmat Birgitan ja Pertin. Birgitta kömpi unisena laavun alta, ja katseli hämmästyneenä ympärilleen. Tutut maisemat hätkähdyttivät tämän täysin hereille. Lehmät olivat saapuneet takaisin laitumelle. 
   Birgitta vilkaisi olkansa yli ja huomasi, että outo puunrunko jonka yli he olivat yöllä hypännneet, olikin aikaisemmin hajonnut aita. Muutkin lehmät kömpivät laavun alta, ja katselivat ympärilleen, alkuun hämmentyneinä, mutta tajusivat sitten missä olivat.
    "Kohtalo toi meidät takaisin!", Niko ja Tale julistivat juhlallisesti.
   Yhtäkkiä kaukaa kuului pelästyneen helpottuneen kuuloinen huuuto, kun Perttiina juoksi laitumelle, ensin halaamaan jokaista lehmää pitkään yksitellen, ja sitten torumaan näitä: "Missä te olette olleet?! Olin haljeta huolesta! Nyt saatte kyllä selittää! Lehmäkuiskaaja, tänne!", hän huusi. "Lehmäkuiskaaja? Ai niin, hänhän nukkuu vielä...", Perttiina muisti, ja kaivoi matkapuhelimensa takkinsa taskusta, hivenen kiusaantuneesti.
    "Haloo?", kuului unisen Lehmäkuiskaajan ääni.
    "Lehmät palasivat", Perttiina selitti innostuneesti. "Ja tarvitsen tulkkia, jotta nuo voivat selittää typerän ja vastuuttoman käytöksensä.", Perttina jatkoi. Samassa Lehmäkuiskaaja jo juoksi matkamuistokaupasta ostetut Muuriella-aiheiset aamutakki ja -tossut yllään.
    "Kuka haluaa selittää ensimmäisenä?", Lehmäkuiskaaja kysyi tavoitellen vihaista äänensävyä, mutta onnistumatta kuitenkaan peittämään helpotusta äänessään. Niko ja Tale astuvat eteen, yhä Katnissin jousi ja Daenerysin peruukki yllään, ja alkoivat selittää kaikkea, yksityiskohtaisesti, hirttosilmukkaa laavussa, ja hunajagourmetsammalta myöten, Pertin ja muiden lehmien välillä korjaillessa.
   Perttiina nyökkäsi välillä, kun Lehmäkuiskaaja tulkkasi, ja hymyili, mahtamatta sille mitään. Lopulta hän kysyi lehmiltä vakavana: "Kai te silti haluatte asusa täällä?" Lehmät näyttivät hätääntyneiltä, ja nyökkäilivät vimmatusti, mikä lopulta muuttui Diskolehmän moshaukseksi.
    "Villi luonto on kamala.", Tale totesi, Lehmäkuiskaajan tulkattua tämän Perttiina räjähti nauruun.
   
Kaikki olivat onnellisesti kotona, ja tämä seikkailu opetti lehmille, paitsi vain selviytymistaitoja, myöskin sen, että oma koti on kultaa kalliinpi.

Sateenkaarta etsimässä osa 1

(Jaksossa mukana myös: Cutiecow ja Diskolehmä)

Oli taas kerran aurinkoinen päivä Lehmänkellon tilalla. Perttiina, Bethiina, ja muutama turisti olivat noukkimassa marjoja puutarhan pensaista, Lehmäkuiskaajan lapioidessa lantaa sika-aitauksesta.
   FatFat lenteli normaaliin tapaansa pitkin tilaa päämäärättömästi, ja vailla elämänsä tarkoitusta. Mexikokana käveli edestakaisin pitkin vanhan Pertin selkää, rapsuttaen tätä.
   Lehmätkin olivat rauhallisia, kunnes laakson ylle lipui harmaa pilvi, josta alkoi tihuttaa vettä. Birgitta murahti turhautuneena ja laittoi aurinkopeilinsä syrjään. Ironista oli se, että sade oli juuri lehmälaitumen päällä. Pisaraakaan vettä ei satanut viereiselle porkkanapellolle, ja muuten taivas oli kirkas. Lehmien jo alkaessa tallustamaan turhautuneina talliinsa, jotakin ihmeellistä tapahtui: taivaalle ilmestyi iso sateenkaari. Jokainen väriraita oli iso ja selkeä, niin että Cutiecow, joka ei ollut ikinä oikeaa sateenkaarta nähnytkään, yritti syödä sitä. Birgitta yritti koskea sateenkaarta kaviollaan eteerisesti, ja Pertti luuli aikansa jo koittaneen, Niko ja Tale olivat ykskas pukeutuneet pyhän Patrikin vaatteisiin, ja Diskolehmä oli sonnustautunut jonkinlaiseen kristallipaljetti viritelmään.
    Diskolehmä säihkyi, siis todella kimmalsi, ja kun hän liikkui paljetit pyörivät ympriinsä, aiheuttaen sokeuden ja migreenin jokaiselle, joka edes katsoi häneen päin.
   Muuriella kommentoi tapansa mukaan hyvin lyhyesti kaunista sateenkaarta: "Mu."
   Sateenkaari laskeutui metsän siimekseen, ja silloin Muuriellalla välähti. Kirjaimellisesti, sillä Diskolehmän asu oli alkanut käydä vaaralliseksi.
   Muuriella alkoi ammumaan hurjan lailla ja hyppäsi aidan yli siis haaveissaan, mutta todellisuudessa hän oli hyvin ylipainoinen kaikesta Gourmet-ruuasta, että juoksi aidasta läpi. 
   Tästä syntyi tietysti hirveä sekasorto, kun muut lehmät juoksivat perään. Muuriella juoksi Perttiinan luo ja ammui viittoen sateenkaareen ja metsään.
   Muuriellan ja Perttiinan viestintä oli usein hyvin telepaattista ja muutenkin Muuriellan kanssa kommunikointi oli vaikeaa sillä edes Lehmäkuiskaaja ei ymmärtänyt kunnolla mitä Muuriella milloinkin sanoi.
    Pertiina tapasi aina sanoa Muuriellan kommunikoinnista näin: "Hiljaisuus on valtaa."
   Takaisin tarinaan: Muuriellan elehtiessä ja Pertiinan miettiessä mitä Muuriella elehti, tila oli mennyt aikamoiseen kaaokseen. Puutarha oli täydessä tuhon partaalla; satoa oltiin tallottu ja syöty.
   Joku lehmistä oli onnistunut törmäämään latoon, niin että sen seinässä oli nyt hirveä reikä, ja joku oli onnistunut kaatamaan roskasäiliön, sekä repimään kaikki roskapussit auki, eikä lehmiä näkynyt missään lukuun ottamatta raskaasti hölkkäävää Muuriellaa ja paikallaan hämmentyneenä istuvaa Perttiä. Meksikokana kiekui huvimajan katolla vailla kunnon selitystä.
  Lopulta
Pertiina keksi, mitä Muuriella yritti kertoa: "Haluat mennä etsimään aarretta sateenkaaren päädystä."

(jatkuu ensi jaksossa...)

Sateenkaarta etsimässä osa 2 || TULOSSA!!

 

 

Alla sateenkaaren - Nikon ja Talen oma erityisjakso osa 1

Oli aurinkoinen päivä Lehmänkellon tilalla, mutta entistäkin aurinkoisempi ja merkityksellisempi päivä oli Nikolle ja Talelle. Taivas oli harmonian sininen, ja puutarhalla olevat kurjenmiekat loistivat yhteishengen väriä.
   Niko ja Tale pomppivat auringon täplittämää laidunta pitkin Birgitan kattavalle vaatevarastolle, ja lainasivat sieltä päivän teemaan sopivat vaatteet. Tale pukeutui keltaiseen farkkutakkiin ja vihreään kilttiin, koska keltainen symboloi aurinkoa ja vihreä luontoa, jotka muistuttivat Tila Lehmänkellon syvintä olemusta. Niko oli pukeutunut isoon punaiseen huiviin ja tämä oli myöskin lakannut sorkkansa oransseiski, punaisen symboloidessa elämää, ja oranssi parantavaa voimaa sateenkaarilipussa. 
   
Kumppanukset lähtivät Birgitta-lehmän vaatevarastolta hyvillä mielin takaisin laitumelle. Niko ja Tale huomasivat ilokseen, että myös Diskolehmä oli kääriytynyt isoon sateenkaarilippuun ja näytti nyt kaikki liitot hyväksyvältä purrriiitolta.
   Nyt myös Mansikki huomasi sonnien erikoisen pukeutumisen ja pyrähti näiden luokse kysymään: "Miksi olette pukeutuneet noin erikoisesti? Mehän löysimme jo sen sateenkaaren."
   Ennenkuin Niko ja Tale ehtivät kertoa diplomaattisesti Mansikille vaatteidensa hengen, Diskolehmä astui suureleisesti eteen ja selitti: "Me oikaistaan metsän halki kylän bussiasemalle, ja lähdetään kaupunkiiin juhlimaan." Sonni selitti tyypillisellä tavallaan, eli laulaen.
   Mansikki siristi silmiään ja kysyi Talelta: "Niin mitä te juhlittekaan?"  
   Niko ja Tale henkäisivät harjoitellusti yhteen ääneen ja henkäisivät: "Moniarvoisuuden viiikkoa!"

   Metsässä: Diskolehmä huitaisi hännällään hyttysen pois takalistostaan, Niko pomppi ketterästi joukon kärjessä, ja Tale yritti lukea karttaa, vaikka kylän kirkon kellot näkyivät jo, aamuauringon sarastuksessa, puidenlatvojen takaa. 
   
Bussissa: Diskolehmä hoippui huonovointisena bussin etuosassa, Nikon ja Talen lukiessa rauhallisesti suosikkikirjojansa, muutaman sateenkaarilippuja heiluttavan mummon tuijottaessa hämmästyneinä. Bussi rymisteli äänekkäästi eteenpäin, halki avarien peltojen ja vihreiden metsien, kohti kaupunkia. 
   
Kaupungissa: Diskolehmä horjahteli bussin jyrkät portaat alas, haisevaan bussiterminaaliin ja juoksi kiireesti miestenhuoneeseen. Niko ja Tale astelivat rauhallisemmin ulos, ja katselivat ympärlleen. Ruuhkaisen odotustilan kojussa, komeili erilaisia herkkuja, muiden muassa sateenkaarijuustoa. 
   Tale kääntyi Nikon puoleen, ja vaikersi hiljaa pienen kuolanoron valuessa tämän leukakarvoja pitkin alas: "Söimme viimeksi aamulla..."
   Niko nyökkäsi hitaasti ja liioitellusti, ja lähti kävelemään kohti sateenkaarijuustokojua hidastettuna. Tämä kaivoi punaisesta huivistansa muutaman kolikon ja kovia kokeneen setelin, ja ojensi ne sanaakaan ammumatta myyjälle.
   Kassaneiti tuijotti Nikoa ja Talea pitkään, kunnes muistutti itselleen heidän olevan myös maksavia asiakkaita, ja otti lopulta rahat vastaan.
   Tale osoitti mahtipontisesti suurinta juustokimpaletta, draamamusiikin alkeassa soida taustalla. 
   Neiti ojensi juuston, ja peruutti takahuoneeseen irrottamatta katsettaan lehmän mustista silmistä.
   Diskolehmän taas ilmaantuessa, kaverukset siirtyivät terminaaliin kuuluvaan kahvilaan, ja istuutuivat huterille mustille, rautapenkeille kamalan kirskunnan säestyksellä, kun penkkien jalat raapivat halpaa laattalattiaa.
   Diskolehmä tutkaili pöydälle laskettuja rahoja ja juustokimpaletta, ja henkäisi. Juuri kun Niko oli kysymässä, mikä oli hätänä, tuo kajahti lauluun, ensin hiljaa, sitten tunteellisemmin: Livin' on A Prayer.
   Ympäröivä väki tunnisti selvästi melodian, muttei sanoja, ja kummastui silminnähden. Joku vanha koditon, joka oli kykkinyt nurkassa, yhtyi jopa mukaan lauluun. 
   Diskolehmän viimein lopetettua tämä totesi: "Anteeksi äskeinen, mutta yritin vain sanoa, että meillä on hädin tuskin enää varaa päästä kotiin."
   Niko ja Tale katsoivat toisiinsa kauhuissaan pitkään, kunnes Diskolehmä huudahti väliin: "Elämänkokemuksia!" Kumppanukset mulkaisivat laululehmää närkästyneesti.
   Pitkään ja hartaasti mietittyään (panikoituaan), lehmät jakoivat juuston kolmeen lehmään, ja mutustivat ne onnellisena.
   Kun juusto oli syöty, porukka poistui terminaalista hurraa- ja kauhunhuutojen säestyksellä.
   Ulkopuolella ryhmä törmäsi heti liikkuvaan sateenkaarimatoon, jonka Diskolehmä selitti olevan moniarvoisuudenkulkue, joskin se muistutti runsaasti myöskin sambakarnevaaleja, sillä monet olivat sonnustautuneet toistaan eriskummallisempiin sateenkaarihöyhenviritelmiin.
   Moni heilutteli värikästä lippua, ja juoksenteli ympäriinsä värikkäissä vaatteissa, mutta monet olivat tulleet paikalle ihan vain farkkutakeissa ja shortseissa.
   Lehmät liittyivät  joukkoon mukaan  karkeloimaan.
   Kului monta, täysin kommelluksetonta minuuttia, kun kukaan erästä pyörtyvää pappaa lukuunottamatta ei kiinnittänyt kumppaneihin sen kummempaa huomiota.
   Mutta sitten...
   "Seis! Siviilit, pysäyttäkää kulkue, evakuoikaa kortteli A5.", virkapuvussa kulkeva järjestyksenvalvoja huusi, ja otti radiopuhelimen vyöltään. "Meidei meidei. Houston, kuuluuko? Täällä on kolme villiä Nyan Cat-lehmää aiheuttamassa kaaosta asemalla A5."
   "Anteeksi Pena, voisitko toistaa?", puhelin särisi vastaukseksi.
   "Krhm... Korttelissa A5 kulkee kolme lehmää, saanko rankkurijoukot paikalle?"
   Nikon, Talen ja Diskolehmän korvat ponnahtivat pystyyn. "Minä luulin, että me lopetettiin villilehminä olo jo aikaa sitten?", Niko kummasteli.
   "Villilehmänä olo on syvältä...", Tale totesi Diskolehmän pillahtaessa suolaisiin kyyneliin, muistaessaan taas retkellä menehtyneen kaijuttimensa ikävän kohtalon.
   "Hän oli niin nuori... Olin juuri saanut hänet. Hän oli aina unelmoinut pääsevänsä tähän kulkueeseen... Näin sen hänen valoistaan", tuo nyyhkytti.
   Samassa kolmen lehmän kauloihin ilmestyi silmukat, ja joku huusi: "Kiinni on!"
   Niko ja Tale ammuivat hätääntyneinä ja Diskolehmä ulvahti tragetisesti, ja kaatui maahan.

jatkuu...

Alla sateenkaaren - Nikon ja Talen oma erityisjakso osa 2

   Järjestyksenvalvojan käskystä huolimatta yksikään kulkueesta ei siirtynyt, vaan päinvastoin he alkoivat tiivistää rivejään lehmien ympärille. Riemuhuudot muuttuivat närkästyneiksi karjaisuiksi siitä, miten poliisit eivät antaneet kaikkien, jopa eläimien, olla sitä mitä halusivat, ja osallistua tähän kulkueeseen.
   "Lehmät vapaiksi!" joku huusi. Ihmiset kääntyivät rankkuripoliiseita päin, ja karjaisivat huudon nyt kaikki yhdessä. Syntyi suuri vastarintaliike, kun tuhannet ihmiset alkoivat huutaa, ja puolustaa kolmen moniarvoisuudenlehmän oikeuksia.

   Päämäärättömän huudon jälkeen kansan kiinnostus alkoi kääntyä hitaasti kohti kymmenisen metriä korkean halpakaupan kattoa. Ihmiset osoittelivat ja haukkoivat hämmästyneinä henkeään, kuului myös ihastunutta vinkunaa ja jokunen teinityttö lyyhistyi maahan. 
   Lopulta poliisitkin huomasivat hätkähtäen asioiden saaman suunnan, ja kääntyivät myös kohti rakennusta. "SE ON SE SUOSITTU SOMEVAIKUTTAJA EETI BRIDESUITS!", Diskolehmää pitelevä poliisi huudahti, saaden sonnin ärsyyntymään entistäkin enemmän.
   Ja niinhän se oli. Talon katolla seisoi nuori henkilö, päällään kallis verryttelyasu, liian korkeat korkosaappaat ja polttarihattu. Tuo piti oikeassa kädessään kännykkää suureleisesti, ja vasemmassa megakalliin näköistä megafonia.
   "Hiljaisuutta!", henkilö mylväisi megafoniinsa. Yleisö hiljeni välittömästi. "Jos ette päästä noita lehmiä, loukkaatte syvästi hindu-uskontoja! Lehmän kohtelu väärin on suurin rike, jonka voitte kuvitella, ja tulette kärsimään siitä loppuelämänne ajan."
   Eeti heilutti uhkaavasti puhelintansa. "Jos ette päästä niitä, lupaan julkaisevani jutun, ja pidän huolen, että se tulee koko maailma tietoon."
   Alkoi draamasota. Ihmiset huusivat ja syyttivät poliiseja julkeasta käytöksestä.
   Tätä olisi varmasti kestänyt tunteja, mutta sitten vauhkosta ihmislaumasta tunkeutui esiin bussiterminaalin vanha koditon. Tämä vangisti rankkuripoliisien johtajan katseen, ja astui rauhallisesti lähemmäs. "Hyvä herra Poliisi, saisinko paraatilehmäni takaisin?" tuo kysyi tyyneyttä huokuen.
   "Te..? Teidän... paraatilehmänne?" poliisi änkytti.
   Mies nyökkäsi maltillisesti. Poliisi löysäsi pitelemänsä lehmän -Talen- kaulanarua. "Oletteko varma? Nämä kolme ovat aiheuttaneet kaupungissa paljon hämmennystä." 
   Mies nyökkäsi taas, ilmekään värähtämättä. Poliisi käski kollegoijaan löysäämään lehmiä aloillaan pitävät köydet.
   Poliisi keräsi kaiken arvokkuutensa ja rohkeutensa, ja kysyi vakavasti: "Onko teillä lupakirjat?" 
   Koditon oli hetken hiljaa, ja kysyi sitten pelottavan hiljaa: "Sinulla on vaihtoehtoja. Voit antaa lehmäni ja päästä pälkähästä, tai olla loppuikäsi hindujumalien vainoama." Mies nyökkäsi kohti talolla yhä riehuen saarnaa pitävää someihmistä, joka varmastikin putoaisi kohta ihmismassan sekaan.
   Poliisi huokaisi syvään, ja lausahti: "Selvä. Pidä lehmäsi, mutta huolehdi, ettei tämä toistu."
   Poliisisetä luovutti lehmät, sometähti putosi katolta ihmisten sekaan ja koditon hymyili ensi kertaa. "Tulkaahan te kolme, minä tarjoan teille lehmäystävälliset sateenkaarimehut!"
   
   Bussissa: Diskolehmä oli taas huonovointisena bussin pienen pienessä vessassa, Nikon ja Talen kerratessa ihmeellisen päivänsä kulkua. Sitä, miten poliisiviha oli pelastanut heidät, ja kuinka suurella lämmöllä he tämän päivän muistaisivat. He lupasivat itselleen, että tapaisivat  bussiterminaalin miehen vielä joskus.
   Bussi huristeli rauhallisesti kohti kylää.