Uusin alimpana, ensimmäinen ylimpänä, Kirja-arvostelut 2 löydät uusimmat arviot! 😄

Täältä löydät...

...aivan ensimmäisiä kirja-arvosteluitamme! Tänne ollaan arvosteltu:
- Harry Potter-sarja (ArtemisGirl) 
- Nälkäpeli-sarja
- Twilight-sarja
- Äänihäkki
- Kirjastokissa
- Keskiyön kivi
- Teoria Katherinesta
- Paras kirja ikinä
- Robin Hood
- Bree Tannerin lyhyt elämä
- Vatukkatähden myrsky
- Varjak Käpälä
- Harry Potter- ja Soturikissat-sarja (AtheneGirl)
- Magisterium-sarja
- Mielensäpahoittaja
- Yhdeksän maailman sankarit
- Tyttö ja helmikorvakoru
- Jääkaksoset
- Pronssisoturit-sarja
- Minun tarinani : Northug
- Muinainen pimeys-sarja
- Let it snow
- Jäämaan kronikka-sarja
- Taru Silmäterästä-sarja
- Maze runner-sarja
- Darlah 172 tuntia kuussa
- Tähtiin kirjoitettu virhe
- Punainen pyramidi
- Maan alaiset
- Paluu kivikaudelle
- Salainen puutarha
- Eikä yksikään pelastunut
- Sotahevonen
- Kultainen torni
- Gladiaattori-sarja
- Nevermoor-sarja
- Tyttö sinä olet
- Noitien taistelu-sarja
- Lumotut
- Tuhatkuolevan kirous
- Surunhauras, lasinterävä
- Painajaisten lintukoto
- Myyttihovi-sarja
- Nokkosvallankumous
- Omenmean vallanhaltija
- Nukkuu lapsi viallinen
- Gisellen kuolema
- Sydämen asioita, perhe ja planeetta kriisissä
- Pieni suklaapuoti
- Hobitti (ArtemisGirl)

Harry Potterit ovat saoinkuvailematoman hyviä kirjoja.

Harry Potterit- osat 1-2 arvostelu

 

Harry Potter on maailman kolmanneksi luetuin kirja-sarja eikä mikään ihme.

   Luulisin että ensimmäinen kirja oli vaikeinta saada myyntiin, sillä Potterit oli tietääkseni ensimmäinen taikakoulu aiheinen kirja, ja ajatusta saatettiin kaartaa?Lisäksi ns. kiinnostavin kohta eli Tylpypahkaan pääseminen alkaa vasta noin kirjan puolivälissä. Kärsimättömämmiltä lukijoilta saattaa loppua motivaatio ennenkuin kirja ehtii kunnollla alkaa, mutta kun pääsee vauhtiin kirja tenpaisee mukaansa, ja sen lukaisee ihan liiankin nopeasti.  Kiinnostavaa ja moniulotteista tekstiä. 

Antaisin kirjoille Viisasten kivi, arvioksi 4/5 ja Salaisuuksien kammio 5/5.

Kirjoissa tuodaan hyvin ilmi mahdollista syrjintää, esim Luihuisia jästiperheisiinsyntyneitä kohtaan.

Tietääkseni Potterit olivat ensimmäisiä Taikakoulu aiheisia kirjoja.

Miksi korostan tätä, on se että nykyään löytyy vaikka kuinka paljon kirjoja, elokuvia ja Tv-sarjoja joissa aiheena on nuoret, jotka käyvät sisäoppilaitokaissa opiskelemassa taikuutta. Joten onko idea kopioitu? Sillä tiedän että on olemassa monia hyvin Harry Pottereiden tapaisia kirjoja.

+  Harry Potteria on helppo fanittaa, netistä lötyy monia sivustoja täynnä potter-aiheisia tuotteita.

-ArtemisGirl 

 

Harry Potterit osat 3-7.

Nyt en ihan ymmärrä. Kirja-sarjassa on paljon pitkiä kohtia joissa ei tapahdu mitään, ja velhomaailmaa on välillä vaikea ymmärtää. Rondald Weasly ei oikein tee mitään koko kirjasarjan aikana, se on se agressiivinen taustalla hilluja.
  No joo, olen vasta Kuoleman varjalusten keskellä, mutta alan sittenkin kääntymään olemaan samaa mieltä AtheneGirlin kanssa. Kirjan idea on kyllä loistava, ja kävisin mieluusti Tylypahkassa. Lisäksi kyllä hihkuisin innosta, jos saisin kutsu kirjeen Tylypahkaan.

ArtemisGirl

 

 

Nälkäpeli

 Luin ensimmäisen kerran Nälkäpeliä 11. vuotiaana, ja lopetin lukemisen kesken Vihan liekkejä. Palasin sarjaan uudestaan noin kahden vuoden kuluttua ja nyt kirjasarja aukesi minulle aivan uudella tavalla. Nälkäpeli- kirjat niin tarinallaan kuin omalla lukukokemuksellani  viestittävät teemaa: `Ei saa ikinä luovuttaa.`  Sarja on futuurinen kertomus Capitolin hirmuvallasta 12 eri vyöhykkeelle. Capitol on pitänyt vyöhykkeitä otteessaan vuosikymmeniä, niin että vyöhykkeissä asujilla ei ole juurikaan oikeuksia, jokainen vyöhyke tuottaa pakolla Capitolille tuotteita ja elintarvikkeita tiukan valvonnanalaisena ja jokainen vyöhyke kärsii nälästä ja sairauksista joihin Capitolilta ei anneta lääkkeitä. Lisäksi joka vuosi Elonkorjuu päivänä jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan arpomalla kaksi nuorta tribuuttia osallistumaan Nälkäpeliin; peliin jossa on vain yksi selviytyjä. Peli järjestetään vuosittain Capitolin asukkaiden viihdykkeeksi. Vyöhykkeillä olevat nuoret voivat anoa sopimuksia, millä saavat enemmän ruokaa Capitolilta perheilleen, mutta saavat sitämukaan enemmän pisteitä eli nimiään arvontakulhoon nälkäpeliin osallistujille. Nälkäpelissä on aluksi 24 osallistujaa, ja tehtävänä on tappaa toisensa. Lisäksi kilpailijat ovat täysin keinotekoisella areenalla jota pelinjärjestäjät voivat hallita, kuten tekemällä maanjäristyksiä ja tulipaloja.

    Kirjoissa seurataan 16 vuotiasta Katnista, joka on jo pienenä joutunut perheensä elättäjäksi, isänsä kuoltuaaan kaivosonnettomuudessa. Vyöhykkeellä 12 hän on jo pienenä opettellut metsästämään, ja on elättänyt perheensä läheisen metsän yrteillä ja riistalla. Pian Katnissin pikkusisko joutuu nälkäpeliin ja Katniss päättää osallistua siskonsa puolesta nälkäpeliin...

 

   Sanoisin että kirjan ikä-raja on vähintään 11-vuotiaasta eteenpäin, ja kannattaa lukea. Kirja-sarjassa on mietitty kaikki, ja siitä on vaikeaa löytää juonellisia epäkohtia.

-ArtemisGirl

Twilightit

Kirjoissa normalisoidaan kaikki yliluonnollinen, sisksi sitä oli välillä vähän häkellyttävää lukea. Esim. miten se että kaverisi muuttuu yks,kaks jättimäiseksi sudeksi, ja se miten poikakaverisi perhe haluaisi  haluaisi juoda sinut kuiviin, oli kirjoitettu että se olisi tavanomaista. Oli kuin kirjaa olisi lukenut matan ja vaalenpunaisten linssien läpi. Kirjat olivat jännittävän romanttisia, ja niissä käsiteltiin hyvin sitä miten Bella mietti mitä hän tuntee Jacobia kohtaan ja mitä Edvardia kohtaan. Kirjoissa seurattiin Bellan valintaa, ja sitä miten kaikkissa kirjoissa oli taistelua aikaa vastaan, kunnes he lopulta saavuttivat ikuisuuden. Kirjat olivat kumminkin hyvin romanttisia, ja punastuin melko monesti niitä lukiessani, nyt esimerkkejä sen kummemmin esittämättä. Kiinnostavaa ja jännittävä oli lukea, kappaleenjakoja olisi voinut olla enemmän.

-ArtemisGirl

Äänihäkki

4,2/5

Äänihäkin juoni on todella hyvä ja toimiva (en kerro tarkemmin siitä. lue kirja niin tiedät). Joutsenten laulun tallentaminen häkkiin (pieneen rasiaan) kuninkaalliseksi ääneksi ja sen sellainen on todella omaperäisesti keksitty. Postipoikien äänen poisto ja näkijöiden (Ruurin kaupungin taivaanluojien) silmien tikkaus auki, jotta he näkisivät taivaan aina, ovat mielestäni aivan mahtavia yksityiskohtia. Samoin myöskin se, kun perhe jolla on seitsemän poikalasta ja yksi tytär, on seuraava kuningatar ja kuningasperhe. 

Alku kirjassa on itseasiassa todella sekava, eikä siihen meinaa päästä mukaan. Kun ymmärtää miten sitä kuuluu lukea, se onkin jo melko selkeä. Jos sinua kiinostaa ostaa kirja äänikirjana (12,90€) paina tästä.

 

-AtheneGirl

Kirjastokissa

Olin etsinyt tälläistä kirjaa jo kauan. (Kirja jossa on kissa ja kirjoja) Ja vihdoinkin löysin etsimäni kirjan.(:

  Kirja on tosi tarina, ja käytännössä kissan ja kirjastonhoitajan yhteinen elämän kerta. Se kertoo Dewey nimisestä kirjastokissasta, joka löydettiin hylättynä kirjaston palautus luukuun.Deweystä tuli osa kirjaston henkilökuntaa ja osa Spencerinkaupungin yhteisöä. Kirja kertoo myös Vici Myronista; kirjaston hoitajasta ja hänen mutkikkaasta ja rankasta elämästään. Vici on myös kirjan kirjoittaja, ja tuo esille elämän karuja mutkia ja niitä pieniä tärkeitä hetkiä, mitä ei aina huomaa elämässä arvostaa.

Dewey tarina ja kertojan Vici Myronin tarina tekevät kirjasta koskettavan, ja avartavan lukukokemusken. Joskus kyllä tuntui, että Dewy -kissaa palvotaa kirjassa vähintään yhtä paljon, kuin Muinaisen Eqyptin Faaraoita. Toisaalta onhan kirja juurikin Deweyn elämänkerta, ja Vici on pystynyt kirjoittamaan kissan elämänkerran vain omasta näkökulmastaan, joten ehkä  kuva voi olla vähän liioitteleva.  Kumminkin lukemastani päätellen Dewey Readmore Books(18.12.1987-26.12.2006)  oli hyvin ainutlaatuinen kissa, ja sillä oli selkeä tarkoitus ja tehtävä Spencerin kaupunginkirjaston jäsenenä. Dewey oli monille tärkeä, ja varmasti jonkinlainen tuki tai apu piste monien Spenceriläisten ja maailman laajuisesti monien oma tuki kissa.

-ArtemisGirl

Keskiyön Kivi

Keskiyön Kivi on jatko-osa kirjalle: Varismiekka, jota en ole lukenut.

Keskiyön kivi-kirjan päähenkilö Kraa, varislymy, eli ihminen joka osaa muuttua varikseksi, ymmärtää niiden puhetta ja pystyy myös hallitsemaan niitä, on mielenkiintoinen henkilö. Varikset ovat kasvattaneet hänet ja hän on oppinut hankkimaan elantonsa kaduilta. Kraan menneisyys on osin mysteeri, sillä hänen vanhempansa ovat kuolleet (en muista missä. Luin kirjan jo jonkin aikaa sitten). 

   Kärpästen äiti ei kuulosta kovinkaan pelottavalta, mutta kirja saattaa saada etenkin jo entiset ötökkävihaajat vahvasti niitä vastaan. Kirja antaa pitkään arvailla kuka se edes on ja vastaus tulee (ainakin minulle se tuli) melkoisen puun takaa. Kirja on jännittävä ja monesti asettaa sinut miettimään "Miten ihmeessä noi voi enää selvitä?!". 

Oikein hyvä kirja! Suosittelen :)

-AtheneGirl

Teoria Katherinesta

John Greenin kyseinen teos teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjaa oli hyvin avartavaa lukea, ja se avasi silmiäni katsoa maailmaa; hyvin vaikuttava kirja. Teoria Katherinesta kertoo Colin Singeltonista, super lahjakkaasta ihmelapsesta ja hänen mullistavasta kesästään ennen Collegea. Katherine 19, on juuri jättänyt Colinin (Colin seurustelee vain Katherine nimisten tyttöjen kanssa) Colinin rypemässä itsesäälissä, tulee hänen paras(ja ainoa) kaverinsa Hassan hakemaan tätä roadtripille keskilänteen. Colin suostuu ja parin päivän ajon jälkeen pojat poikkeavat tieltä Gutshotin pikkukaupunkiin katsomaan Franz Ferdinandin hautaa. Sieltä he saavatkin kesätöitä, ja Colin alkaa työstää teoriaa rakkaussuhteiden ennakoituvuudesta tytön kanssa jonka nimi ei olekkaan Katherine.

Ps. Jopa kaverini joka ei lue kovinkaanpaljon romaaneja, luki kirjan kokonaan ja piti siitä.

-ArtemisGirl

Paras Kirja Ikinä

Fakta, jota kukaan ei tiennyt: Paras Kirja Ikinä on Miklun, suositun youtubettajan, kirjoittama kirja.

   Rakenne: ihan alkuun tahdon mainita, että kirja oli todella lyhyt. Itse lainasin sen kirjastosta matkalla treeneihin, ja luin yli puoleenväliin matkalla, ja loppuun ennen treenien alkua, eli luin sen noin 30 minuutissa lainaamisen jälkeen. Sivuja: 77.

   Kirjassa on 13 lukua + yksi: Vielä yksi-niminen luku, sillä Miklun mukaan; jos kirjassa on 13 lukua, siitä seuraa epäonnea. Luku on siis noin neljäsosasivun mittainen 🙃.

   Sisältö: Nimi on mielestänu melko hyvä, ja hienosti keksitty. Kirja itse sisältää runsaasti huumoria, minkä pystyy arvioimaan jo takakansitekstistäkin. (Pätkä kirjan takakannesta: Ihan sama oletko lapsi, vanhempi, mummeli, pappeli vai kameli, tämä on oikea kirja juuri sinulle)

   Paljon huumoria ja ovi juutubettajan pään sisään. Elämänohjeita ja paljon muuta, myöskin Tuhoa tämä sivu!-sivu, joka on kyllä melko huono kirjastokirjoissa...  Aika kiva 👍.

   Jos pitäisi antaa ?/5 arvio, se pitäisi jakaa aika moneen kategoriaan. Sisältö: 4/5. Pituus: 2,3/5. Idea: 4,97/5. Lopputulos: 4/5. Keskimäärin kai siis:.. ööö?.. antakaas mä lasken *avaa laskimen ja näppäilee vähän* *rumpujen pärinää* "Ja Athenen keskimääräinen arvio on: 3,8175/5.

Robin Hood- John Finnemore

Kirja tuli kotitehtäväksi koulusta, aiheena klassikot. Aloitin lukemisen hiukan epäillen sillä siihen aikaan kun kirja on tehty, ei ole ollut olemassakaan minkään laisia "Me too" kampanioita. Yllätyin kumminkin positiivisesti; vaikka kirjassa ei juuri ollutkaan naispäähenkilöitä ei kirja ärsyttänyt missään vaiheessa sovinistisuudellaan. Jopa yhdessä luvussa, (vain yhdessä luvussa) neiti Maria pukeutuneena mieheksi päihitti Robin Hoodin kamppailussa. Sittemmin Mariasta ei mainittu kirjan aikana enää mitään muuta kuin että hän meni naimisiin ja kuoli. 

  Robin asui miehineen iloisessa Sherwoodin metsässä, mutta metsässä elo ei ollut kurjaa. Aina kun Robin voitti miehen puolelleen taistelemaan köyhien oikeuksia vastaan, bilettivät miehet rajusti.  Edelleenkin ihmettelen mistä he saivat olutta ja viiniä niin monta tynnyriä sinne skutsiin?  Joka tapauksessa,  Robin ryösti rikkailta, lainasi rahaa köyhille, mutta ei hän ikinä vienyt rikkaiden keräämiä rahoja takaisin köyhille. 

-ArtemisGirl

Bree Tannerin lyhyt elämä

Suora mielipiteeni: AIVAN MAHTAVA KIRJA!!

Kirja on minä-muodossa, Bree Tannerin näkökulmasta.

-- Hän on vastasyntynyt vampyyri. Hän on osa Victorian --Edwardin kostonhimoisen arkkivihollisen-- armeijaa, jonka tehtävänä on tuhota Cullenit ja Bella. --

Itse Twilight-saagassa ei tavallaan kerrota oikeasta vampyyriudesta. Edward, Carlisle ja muut juovat vain eläinverta, ja ovat kaikki saaneet tietynlaisen tuen uuden elämänsä alkuun, tietysti Jasperia ja Carlisleä itseään lukuunottamatta. Bree Tanner on niin sanottu villi vampyyri, joka ei häpeä juoda ihmisverta, tai pelkää sellaista pikkuseikkaa, kuin ihmiset. 

-- Muistin yhä, miltä Riley oli näyttänyt sinä yönä, vaikka muistikuva oli aivan sumea, koska silmäni olivat olleet silloin surkeat. --

Ihmiselämä, josta Bree ei muista paljoa, ei ollut paras mahdollinen. Vampyyriksi tuleminen muuttaa monta asiaa. Hänestä tulee vahvempi, nopeampi, parempi. Siltikin loputon valheiden ketju johtaa Breen ja muun Victorian armeijan Twilight-saagan Epäilys-kirjan unohtumattomaan loppuun.

-AtheneGirl

Vatukkatähden Myrsky (Saattaa sisältää spoileja)

Suoraan asiaan. Erityisesti tykkäsin siitä, kuinka Suuressa Taistelussa kaatuneita.

-- Kirsikkasade (Myrskyklaani): "Kaatuneiden Soturien Salossa on kynnenviilto jokaista menetettyä kohden. Oppilaille opetetaan viiltojen merkitys, ja he opettavat ne yhä eteenpäin, jotta muistot säilyvät yhtä kauan, kuin klaanitkin."

Yksitähti (Tuuliklaani): "Me muistamme kaatuneita sotureitamme nummen laella olevalla kivikasalla, yksi kivi kutakin kissaa kohden. Joka päivä siellä käy partio, jotta muistaisimme ja olisimme kiitollisia. 

Perhonsiipi (Jokiklaani): "Me Pajuhohteen kanssa teimme saniaisista kehän, jossa meistä jokainen voi muistella pois menneitä klaanitovereitamme."

Pihjalatähti (Varjoklaani): "Me luettelemme edesmenneiden nimet joka ilta pöllön huhutessa ensi kerran."  --

Taistelua ei tehdä liian isoksi osaksi kirjaa, mutta siitä muistutetaan, ja näytetään, miten se vaikutti klaaneihin. Toinen asia mistä pidin, oli se, kuinka oppilaiden koulutus tuotiin paremmin esiin. Melko alussa nähdään Tomuturkki tenttaamassa oppilailta Kaatuneiden Soturien Salon viiltoja, ja hiemn yli puolessavälissä tentataan soturilakia. Aikaisemmin koulutus on selitetty tällaisena, mutta aikaisemmissa kirjoissa kerrotaan vain taistelu- ja saalistusharjoituksista, sekä partioista.


Pahoitteluni tähän väliin, etten osaa kirjoittaa muuta kuin spoileritäyteisiä arvosteluita

-AtheneGirl

 

Varjak Käpälä -SF Said

Varjak on mesopotaniansininen rotukissa. Hän on perheensä ns. 'outolintu', koska hänellä on vihreät silmät, sinisten sijasta, ja hän on kiinnostunut täysin eri asioista kuin perheensä. Kirjassa, Kreivitär joka on huolehtinut Varjakin perheestä jo pitkään, kuolee.

Kissoja tuleekin hoitamaan ilmeisesti kerivittären ahne ja ilkeä eksä. Ainakin niin ymmärsin kun luin:

Vanha käpälä kertoo: "Minä muistan tämän miehen. Hän tuli taloon kerran,vuosia sitten,ennnen kuin kukaan teistä oli vielä syntynyt. Hänellä ja Kreivittärellä oli hirveä riita. Hän halusi viedä meidät pois, mutta Kreivitär ei suostunut. Lopulta Kreivitär heitti miehen ulos, ja tämä huusi ja kiroili karkeasti."

Herrasmiehellä on kaksi omituista ja raakaa kissaa jotka jahtaavat Varjakin ja Vanhan käpälän puutarhaan. Vanaha käpälä uhraa itsensä tasistellessa herrasmiehen kissoja vastaan, jotta Varjak pääsee lähtemään. Varjakin uniin ilmestyy tarinoista tuttu Jalal niminen kissa, joka alkaa opettamaan Varjakille Tietä; eli erilaisia metsästys ja taistelu taitoja. Varjakin on etsittävä koira- niminen otus ja pelastaa sen avulla perheensä herrasmiehen kynsistä.

-Soturikissojen tyyppinen kirja ihan omanlaisella twistillä.

-ArtemisGirl

Harry Potter ja Soturikissat (ei spoileja 🤪)
(Uudelleenkirjoitettu. Vanhat arvostelut poistettu, kun tajusin niiden raivon ja perustelemattomuuden -AtheneGirl)

Harry Potter (HP) ja Soturikissat (Sk). Kaksi edellä mainittua jotakuinkin varmasti tunnet. HP oli vähänkuin 2000-luvun alkupuolen "BOOM"-effekti, mistä sen lukijamäärä on jatkunut tasaisena. Soturikissoja on verrattu jo ympäri Suomea 2010-luvun Harry Potter-efektiksi, minkä ymmärrän täysin.
   Edellisessä arvostelussani en selittänyt oikeastaan todellista syytä sille; miksen pidä Pottereista, ja se on se: että se on/ne ovat ikäänkuin murskain muille sarjoille. Suurin osa kavereistani melkein inhoaa lukemista, mutta on silti lukenut Potterit. Ja voisi lukea ne vielä 500 kertaa uudestaankin, eikä kyllästyisi, muttei siltikään lue yhtikäs mitään muuta.
   Kyllähän se on fine, jos pitää jostakin sarjasta, mutta miksi se sama pitää lukea yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, ja samalla hylätä kaikki muut aivan yhtä hyvät -omasta mielestäni PALJON paremmat- sarjat, niihin edes vilkaisematta?
   Tämä samankaltainen effekti on alkanut häilyä myös Soturikissojen lukijoissa, ja kyseisessä sarjassa. Sarjan laatu on huonontunut, mitä enemmän saagoja on tullut. Nana Sironen on kertonut suomentavansa kirjoja ajankulukseen, lomilla ja vapaa-ajalla, ja jatkavansa hommaa niin kauan, kuin se häneltä luonnistuu, ja on hauskaa. Miksi siltikin suurimmassa osassa kirjoja on niin paljon asia- ja kirjoitusvirheitä? Kissoja sanotaan kisoiksi, Tulitähteä Tulisydämeksi jne.
   Ensimmäiset kolme saagaa, ja ensimmäiset erikoisseikkailut ovat sentään säilyttäneet laatunsa kirjoina, mutta lähes heti Vesa-Matti Paijan vaihduttua Nanaan, on niitä virheitä paljon enemmän.
   Ja bonus: Minne mustayskä ja keltayskä hävisivät? Ne mainittiin ensimmäisessä saagassa, muttei enää sen koommin. Erin Hunter, jos luet tätä tekstiä niin tahdotko selittää? (JA KYLLÄ!! TIEDÄN, ETTÄ HE EIVÄT OLE SUOMALAISIA XD)

Oma mielipiteeni sarjoista ja juonista: Oikein hyviä molemmat, tosin Pottereissa olin monesti vähällä kyllästyä :) 

Suosittelen lukemaan Soturikissoista ainakin ensimmäiset saagat,  ja Potterit, jos kestät pitkiä tylsiä kohtia aina hyvien kohtien välillä

Nyt on raivotekstit kirjoitettu ainakin toivottavasti tarpeeksi perustellusti. Nyt selittelen hieman: Edelleenkin silti pidän Soturikissoista ja aion lukea niitä niin kauan kuin niitä suomennetaan. Oletan, ettei minun tarvitse perustella sitä? 🙃 Kiitos, jos jaksoitte lukea tämän tekstin. -AtheneGirl

Magisterium (spoileja vähennetty)
Kuten Harry Potterien ja Soturikissojen arvostelutkin, niin kirjoitan tämän uudestaan paremmin perustellen :D

Kuten suurinosa on tajunnut: Magisterium on lempikirjasarjani, jonka olen lukenut kahdesti. Kuparikouran -sarjan toisen osan- olen lukenut kolmannen kerran englanniksi, ja viidettä osaa Kultaista Tornia ei olla vielä julkaistu suomeksi :( 

Nyt ne perustelut: Fantasiakirjan -mielestäni- tärkeimpiä piirteitä sen jännittävyyden ja todentuntuisuuden kannalta on se, että taikuus tulee henkilöistä itsestään. Taikaesineet ovat tottakai mahtavia, mutta esimerkiksi taikasauvojen hohtoa en ymmärrä. Taikuudella pitää olla se raja, jota rikkomalla voi olla kohtalokkaita seurauksia. Ehkä kuolema, tai ehkäpä epäinhimilliseksi elementaaliksi muuttuminen? 
   Lisäksi sarjassa kuvaillaan luolastoja, ja Alastairin pelkoja niitä kohtaan ymmärrettävästi, ja lisäksi pieni piilomainonta on esillä ;). 
   Sarjalla on juoni, jota pitkin mennään, eikä asioissa edetä liian nopeasti. Sarjan päähenkilöt kasvavat ja heillä esiintyy myöskin niitä murrosiän juttuja (ei menkkoja tai mitään sellaista, vaan tuodaan ainoastaan esille se, etteivät he enää mitään vauvoja ole). 
   Yllätyksiä, juonenkäänteitä, magiaa ja superjännä juoni. Lukekaa sarja!!

-AtheneGirl

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

Lyhyt, mutta ytimekäs kirja. Kirjaa on hyvä lukea, vaikka olisi työn alla jokin toinenkin kirja. 

Mielensäpahoittaja on 80 vuotias mies, jonka elämän suurimman osan  on asiat tehty järkevämmin.  Mielensäpahoittaja kertoo totuuksia, miten yhteiskunnassa on asiat menneet,(ainakin hänen mielestään) huonosti.

Mielensäpahoittajan kerronta on mielenkiintoista. Mielensäpahoittajan elämästä tulee käsiteltävien aiheiden lomassa aina jotain tietoa, mikä pitää lukijan vireessä, kiehtovien aiheiuden ohella.  Kirjassa käsiteltäviä aiheita ovat mm. Rintaruokinta, Jono, Talkoo, talikko ja talkkuna, marjanpoimijat, ja Sataakolmeakymppiä mopolla. 

Kirja oli mielestäni hauska, vaikka Mielensäpahoittaja olikin hyvin vakavissaan aiheistaan.       Ellan ja kavereiden jälkeen, tämä on ollut ainoa suomalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, jota olen lukenut. (Artemis nolostuu tällä ruudun toisella puolella, ja jatkaa kirjoittamista) Kirja on täyttä asiaa ja kiinnostava. 

-ArtemisGirl

Magnus Chase : Yhdeksän Maailman Sankarit

Luin kirjan alle päivässä. Siinä oli alle 200 sivua :(

Yhdeksän Maailman Sankarit ei sinänsä ole jatko-osa itse Magnus Chase-sarjalle, vaikka se kertookin ajasta sen tapahtumien jälkeen. Magnus on serkkunsa Annabethin luona kylässä, kun kaikissa yhdeksässä maailmassa tapahtuu. Kirja on jaettu yhdeksään osaan, joissa joissakin kohdassa aina viitataan toiseen osaan. Yksi osa on aina yhden Magnusin ystävän näkökulmasta. 

Kuten Magnus Chase-sarjassa, myöskin tässä -Hmm... sanottaisiinko tätä vaikka lisäosaksi?- lisäosassa on runsaasti huumoria. Itse en ole ikinä oikein mitään Ella ja kaverit-kirjoja lukenut (paitsi Ella ja kaverit karkaavat koulusta-kirjan, jonka sain synttärilahjaksi), koska niiden huumori on tarkoitettu pienemmille (myönnän, nauroin muutamassa kohdassa sitä yhtä Ella ja kaverit-kirjaa :D). Rick Riordan -sarjan kirjoittaja- osaa kuvata tarinoita lyhyesti, mutta siltikin tapahtumatäyteisesti, jotenkin toisiinsa liittyvästi, sekä huumori lisämausteenaan. Kirjoitusvirheitä ei ollut yhtään (Hyvä Ilkka Rekiaro!!)

Suosittelen lukemaan!

-AtheneGirl

Tyttö ja helmikorvakoru

Kirja kertoo tämän kuuluisan maalauksen (pääset katsomaan sen painamalla: tästä ) Turbaanipäisen tytön mallista, Hollannin kultakaudella elävästä Griet-piikatytöstä. 

Kirjassa mennään suoraan asiaan. Heti ensisivuilla tapaamme Johannes Vermeerin, sekä vaimonsa Catharina Vermeerin. Jo tässä vaiheessa näkee tekstin laadun, sillä minun mielestäni Tracy Chevalier on saanut tarinan itsensä, sekä sen ihmiset todella aidoiksi. Grietin perheen, ja -mistä eniten pidin- Vermeerin maalaamisen. Kuinka "valevärit" toimivat, ja miten oikea maalaus tehdään.  
   Kirjassa oli ehkä hitusen sellaista K12-sisältöä, Grietin ja Pieter nuoremman välillä, mutta sitä oli niin harvakseltaan, ja ehkä lause pari kerrallaan, että itseäni se ei juurikaan haitannut, vaan toi ainoastaan sitä aitoutta kirjaan ennestään, kun huomioon otettiin myöskin henkilöiden iät.

   Suosittelen ehdottomasti lukemaan!! Hyvin yleissivistystä avartava, laadukasta tekstiä sisältävä mielenkiintoinen kirja!

-AtheneGirl

S.K Tremayne - Jääkaksoset - Oona Nyström

On kulunut vuosi siitä, kun toinen perheen identtisitä kaksostytöistä menhtyi onnettomuudessa. Perhe muuuttaa syrjäiselle majakkasaarelle, päästäkseen menneisyyden varjostamasta Lontoon elitismi-alueesta, jossa perheen ei ole enää varaa asua. Skotlannin syrjäisellä majakkasaarella, menneisyyden kauhut kumminkin nousevat uudestaan pintaan; kun eloon jäänyt kaksoistyttö Kristie alkaa väittää olevansa Lydia, kuollut kaksoistyttö. 

Kirjan kerronta on hyvä, juoni tiivistyy ripeään tahtiin, mutta pitäen inhimillisiä oivallustaukoja. Täten lukija pystyy itsekkin oivaltamaan uusia seikkoja juonessa, ja tällöin kirjakin on paljon eläväisempi: kuin se perustuisi tositapahtumiin.


Kirjassa; perheen äiti Sarah, alkaa kaivamaan jo maahan tippuneiden lehtien alta, mitä tuona kohtalokkaana onnettomuus iltana tarkalleen tapahtui. Kirja on täyttä fiktiota, mutta sen inhimillinen kerronta; oivallukset, erehdykset ja tunteiden meneminen järjen edelle. Tuovat kirjan lähelle lukijaa, ja antavat lukijalle tilaisuuden mennä hahmon tunnekuohun mukana, tai tarkastella tilannetta niinsanotusti ylhäältä käsin. Tuolloin lukija pystyy itsekkin selvittämään kuka on syyllinen.
 

Omakohtaisia kokemuksia-mitä ArtemisGirl tuumaa kirjasta:

Kirjan alussa aavistelinkin että kyseessä voisi olla valheellinen kertoja, olihan kyseessä sentään trilleri. Tämä seikka kumminkin unohtui minulta, noin kirjan puolivälissä. Jääkaksoset oli sopivan jännittävä kirja, ja nimi sekä kansi olivat puoleensa vetäviä. Kirjassa oli vaan 349 sivua, mutta ainakin se oli kevyt kuljettaa.

(Huomioithan! Että kirja - Jääkaksoset, on suunnattu aikuisille.)

-ArtemisGirl

Pronssisoturit-sarja osat 1-3
Sarjasta on suomennettu vain kolme ensimmäistä osaa  Osia on ilmeisistikin ainakin viisi, mutta niitä ei tod. näk. suomenneta. Viimeisin, eli sarjan kolmas osa Haukansilmä julkaistiin Suomessa 26.8.2015.

Sarja perustuu Muinaisen Kreikan saaristoon, Pronssikauden Välimerelle, eli ajalle ennen marmoritemppeleitä ja korkeakulttuuria. Kirjojen 2 ja 3 takaosasta löydät tarkempaa tietoa. Kirjoissa on sivuja 300-350, ilman kuvia. Nimet ihmetyttivät minua aluksi, etenkin sarjan päähenkilön Hylaksen (taivuttamattomana: Hylas) nimi on mieleenpainuva.

Sarjassa mennään suoraan asiaan. Jo ensimmisillä sivuilla on toimintaa, mikä imaisee mukaansa. Itselläni heräsi kiinostus juurikin ensimmäisen osan Delfiinin Saaren ensisivuilla: Kuka tuo on?, halusin tietää. Miksi näin käy? 
   Alku on toki sekava, mutta kun ns. tilanne rauhoittuu alkuhässäkän jälkeen; saat lisätietoja, ja pääset varmasti mukaan tarinaan. So please be patient, and read 😀
   Maailmaa, uskontoa/uskontoja kuvaillaan, eikä kirjoitus-/asiavirheisiin juurikaan törmää koko sarjan aikana. Kirjoittamiseen on selkeästi käytetty aikaa, ja vaivaa, ja taustatöitä on tehty runsaasti. Vaikka asioista käytetään usein eri nimeä, kuin me nykypäivänä, tekstiä ymmärtää mainiosti. Eläinnäkökulmat ovat kohdallaan, eikä niitä ole liikaa, tai liian vähän. 

Suosittelen lämpimästi, etenkin matkalukemiseksi! -AtheneGirl

Minun tarinani : Northug 

Ensimmäinen lukemani elämänkerta kertoi kuuluisasta norjalaisesta maastohiihtäjästä Petter Northugista. Kirjaa ei ole kirjoittanut itse hiihtäjä, vaan Jonas Forsang, minkä en uskonut olevan mahdollista. 
   En voi kutsua itseäni elämänkerta-arvostelijaksi, mutta kerron omat mielipiteeni niistä asioista, joiden uskon olevan tärkeaa ja/tai on minulle tärkeä.

Kirja on hyvin tiivistetty, mutta selkeä. Kuvia on tarpeeksi, mutta ne ovat kaikki yhdellä sivukasalla, keskellä kirjaa. Mielestäni olisi ollut kivempaa, jos kuvat olisi sijoiteltu niihin liittyvien tekstien ja tapahtumien yhteyteen.
   Aluksi mietin: 'Toi on totaalisen hullu!', koska kyseisellä hiihtäjällä on (spoiler alert!) kummallinen pakkomielle voittamiseen. Ensivuodet olivat pelkkiä häviöitä, mutta mies/poika ei luovuttanut, mikä kyllä palkittiin!
   Mahtava tarina itseluottamuksesta, sen romahtamisesta, ja eteenpäin pusertamisesta!

Suosittelen :D -AtheneGirl

Muinainen Pimeys

Tämä sarja räjäyttää tajuntasi!
Ok, olen tainnut löytää uuden lempisarjan 😀, kivikaudesta kertovan.

Kuten monissa sarjoissa, ensimmäinen osa, Suden veli, on tylsin. Se ei kuitenkaan ole tylsä, niinkuin monissa muissa, vaan käsittämättömän mukaansatempaava. Kun Torakin Iso kuolee, alkaa sanoinkuvailematon tapahtumien sarja. Kirjat on kirjoitettu niin, että vähänkuin jokaisessa niissä on yksi "tehtävä", mutta silti sarjan aikana alat ymmärtää yhä vain enemmän ja enemmän, kun Torak oppii itsestään, ja löytää yhä enemmän vihjeitä menneisyyden tapahtumista. Kaikki kutoutuu yhteen todella leveän kaulahuivin tavoin.
   Jo itse juoni on uskomaton, mutta sitten toteutus on vielä uskomattomampi! Kirjojen takaosassa kerrotaan aina, millaista taustatyötä kirja on vaatinut, ja huh, miten paljon Michelle on tehnyt! Työn jälki puhuu kuitenkin puolestaan.
   Nykyään en osaa katsoa mitään eläintä enää pitkään, sillä sarjassa tuodaan niin ilmiömäisesti esiin jäljitys ja eläinten tavat. Etenkin sudet ovat hyvin suuressa roolissa, ja jos katsot sutta paria sekunttia pidempään, on se joko uhkaus tai muuten epäkohteliaisuus. 
    Koska sarja perustuu kivikauteen, Luoteis-Eurooppaan (eli todennäköisesi Isoon-Britanniaan tai Islantiin. Epäilen vahvasti ensimmäistä), alue on vahvasti metsää, jokia, täynnä eläimiä, joita nykyään ei ole, mutta jotka joko muistuttavat nykyisiä, tai sitten ovat täysin omanlaisiaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on alkuhärkä, suuri sukupuuttoon kuollut villi nautaeläin, todennäköisesi nykylehmän esi-isä. Tästä päinvastaisena esimerkkinä ovat saksanhirvet -nykyään tutummin punahirvet-, jotka ovat pysyneet oikeastaan samanlaisina viimeisen 6 000 vuotta.
   Sarja on täysin omanlaisensa, etkä pysty väittämään sen matkivan ketään! Michellen omistautuminen kantaa täydellisen sadon hedelmiä, ja kirjan eläinnäkökulmat, paikkojen kuvailut, jäljitys, ruoka, vaatteet ja KAIKKI on mielestäni aivan ensiluokkaista!
   Ainoa epärealistinen asia, joka on jäänyt mieleeni, on se, että kuinka metsä voi muuttua niin nopeasti jäätikköön, kuin Pohjan Ääriin mentäessä? 

Loppujen lopuksi aivan uskomatonta tekstiä! Suosittelen, kirjoja on kuusi, noin 300 sivuisia!
-AtheneGirl

LET IT SNOW- John Green- Maureen Johnson- Lauren Myracle

LET IT SNOW- niin kuin siinä laulussa. :D Let it sonw, sisältää kolme, erilaista novellia, jotka ovat kaikki romanttisia komedioita. Tarinat ovat ihan omiaan, mutta menevät hyvin läheltä toisiaan, ja nivoutuvat lopulta taitavasti yhteen. Elikkä koko kirjan tapahtumapaikkana on Crazetownin pikkukaupunki, jossa ison lumimyräkän myötä syntyy kolme uutta romanssia.

Kirja sopii mainiosti Joulutunnelmointiin, ja se on juuri sopiva sinulle, jos pidät romanttisita komedioista. -Tosin kirjassa puhutaan aika negatiiviseen sävyyn Huutosakkilaisita, mutta ilman huutosakkilaisia kirja ei voisi edetä kunnolla.

Juonta: Maureen Johnsonin kirjoittamassa Jubilee expressissä, Jubileen juna Floridaan pysähtyy lumimyrskyn takia Crazetowniin. John Greenin kirjoittamassa Lumienkeli-ilmiössä kaverukset tarpovat lumessa kiireenkaupalla kilpajuoksulla kahvilaan. Auton jumittuminen lumeen ja puoliksi paleltuneet jalat eivät haittaa menoa. Lauren Myraclen kirjoittamassa Sikojen suojeluspyhimyksessä Adeline Lindsey, alkaa saamaan merkkejä universumilta, että hän voisi olla hitusen itsekeskeinen. 

Suosittellen: ArtemisGirl

Jäämaan Kronikka

Luin vain kaksi ensimmäistä osaa, sillä kirjat olivat niin paksuja, ja teksti hyvin rankkaa, ja raskasta. Kolmannen osan tulen todennäköisesti lukemaan vielä joskus, jos vain muistan.
Tässä arvostelussa tulee olemaan hyvin pienimuotoisia spoileja. Ei pahoja, mutta jos pelkäät, niin lue vain alin katkelma.

Kirjoja on kolme, Jäämaan Huuto, Tulimiekka ja Jäämaan Viimeinen Taistelu, joista kaksi ensin mainittua ovat lähes 700 sivuisia, viimeinen vain 500. 
   Sarja kertoo sodasta vihattua, ja voittamattomana pidettyä polypontuksen imperiumia vastaan. Armeijan miesluku on mahdoton, näillä on huimia keksijöitä, eli myös mahtavat aseet, ja lisäksi voittamaton kenraali, Scipio Bellorum, sekä tämän pojat Octavius ja Sulla. Voiko pienellä Jäämaalla olla mitään tätä vastaan?

Jäämaan Huuto : Jäämaan Huuto alkaa mahtavan kuninkaan Punaraudan ainoan tyttären, kruununperijä Thirrin Vapaa Riuskaranne Lehmuskilven, Pohjolan Villikissan ollessa vain 14-vuotias. Kun Punarauta kuolee rajussa rajakamppailussa nuoren tytön on otettava koko maa harteilleen, kaksi uskollista neuvonantajaa, oppinut Maggiore Totus, sekä noituutta hallitseva Oskan Noitaisä, rinnallaan.
   Kirja on pitkä, minkä ansiosta kaikki on saatu sen kansien väliin turhia tiivistelemättä. Kuinka? KUINKA 14-vuotias voisi johdattaa koko kansansa kauas maanpakoon maan pohjoisrajalle hypolitaniaan, saati käydä pelättyä kenraalia vastaan? 

Tulimiekka : Kirja perustuu aikaan noin 20 vuotta Jäämaan Huudon jälkeen. Scipio on saanut kaksi poikaa Octaviuksen ja Sullan, joiden vierellä kuulemma nyt kuusikymppinen Scipio näytää kesyltä vaarilta. Myöskin Thirrinillä ja Oskanilla on lapsia: hento, heikkojalkainen Charlemange, outo, ja hieman pelottava Medeia, villit soturikaksoset Eodred ja Cedric, sekä vanhin, eli kruununperijä prinsessa Cressida, Iskevä Kotka.      
  Kuinka 20 rauhan vuoden jälkeen jälleen alkanut sota voidaan voittaa? Onko uusia liittolaisia tulossa? Jos on, ehtivätkö he ajoissa?

Kaiken kaikkiaan jälleen kerran aivan mahtavat kirjat, monia ja hyvin erilaisia tunteita herättävä ja kuohuttava sarja. 
   Polypontuksen heikkous ei ole miesluvussa, aseissa, tai strategian puuttumisessa, mutta yksi heikkous näillä silti on. Upea tarina kasvamisesta, perheen tärkeydestä, sekä matkoista. Hyvin yleissivistystä avartava sarja, etenkin laivaston, ja matkailun, diplomatian, sekä erilaisten aseiden suhteen. Senkin opin tästä, että ihmiset ovat oikeasti todella erilaisia. Yksi päällikkö kaipaa virkistävää pikku sotaa, ja lähtee pienen kansan avuksi lähestulkoon ennen kuin ehdit sitä edes pyytää, kun toinen kieltäytyy ehdottomasti.
   Teksti oli paikoin aika raskasta, kuten jo alussa mainitsin. Verta ja pelkoa oli minulle hieman liikaa, vaikkei sitä nyt sivumäärään nähden ollut edes paljoa.                    
   Suosittelen 12-vuotta täyttäneille!
   -AtheneGirl

Taru Silmäterästä

Tämänkään sarjan viimeistä, neljättä osaa ei olla ruotsinkielisestä alkuteoksesta suomennettu  🤬😭🙀 Tähän tulee onneksi muutos tämän vuoden syyskuussa (2019)
Sarjan ensimmäinen osa Helmenkalastaja on saanut Runeberg Junior-palkinnon vuonna 2018, ja oli ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2015.

En tiedä miten tätä pitäisi kuvailla... Taru Silmäterästä on uskomattoman kaunis, ja sen idea on upea. Siinä on pohjana ihmisen kaipuu, miten sinua ei voi edes luokitella ihmiseksi ilman sitä, ja kuinka se ajaa ihmiset tekemään kaiken. Syöt, koska kehosi kaipaa energiaa. Haluat tavata ihmisiä, koska kaipaat, ja ikävöit heitä.
   Tätä en ainakaan itse muutoin tule ajatelleeksi, mutta tämä sarja avarsi näkökenttääni ihmisyydestä.
   Jos lähdet etsimään Silmäterää, helmistä kauneinta, et kaipaa enää mitään muuta. Vain lapsi voi olla kilpesi. Lähes kukaan ei siltikään ota lapseaan mukaan etsintään, vaan hylkää tämän, uskoen, että näin tämä olisi paremmassa turvassa. 
   Nimet ovat ensiluokkaisia. Päivytharakat, smaragdilatvat ja vehnäorvokit ovat yksinkertaisia, mutta kuten monissa muissa sarjoissa, ne eivät ole vain nimityksiä meille tutuille asioille, vaan yksinkertaisesti uusia asioita, joita meillä ei ole. 
   Suosittelen sarjaa ehdottomasti. Sopiva melkolailla kaikenikäisille, sanottaisiinko, että yli 7-vuotiaille. Vanhemmillekaan tämä ei silti ole tylsä, sen kerron.
   Kirjoitan vielä Postauksiin kirjailijajutun tämän sarjan kirjoittajasta!
-AtheneGirl

Maze Runner

Kolmiosainen sci-fi-kirjasarja, joka on viihtynyt New York Times:in bestseller-listan kärjessä pitkään!
   
Mielestäni hauska juttu on se, että sarjan alkuperäinenkin nimi on Maze Runner. Maze Runner, suomeksi Labyrinttijuoksija. Ei kuulosta kovin hyvältä, joten sarja on jätetty alkuperäiseen nimeensä.
   Olet vangittuna neljän seinän sisään. Ei kun viiden! Kattokin on hologrammiteknologiaa, eli siis olet täysin keinotekoisen taivaan alla, sata metriä korkeiden kiviseinien sisällä.
   Et muista mitään. Paitsi nimesi.
   Mahtavaa työtä! James Dasher täyttää takuulla kaikki odotuksesi.
   Artemis mainitsi jossakin aikaisemmassa postauksessaan sen, miten esimerkiksi Olympoksen Sankareissa Jasonin muistinmenetystä ei tuoda tarpeeksi esille. No, tässä sarjassa sitä ongelmaa ei ole!
   "Mieti vaikka pyöräilyä. Olen varma, että jos saisin polkupyörän, osaisin varmasti ajaa sitä. En kuitenkaan muista, kenen kanssa olisin opetellut käyttämään pyörää, tai missä olen sitä käyttänyt..." -Teresa
   Sarjassa tuodaan myös tunteet vahvasti esille. Kipu, suru, ilo, onni, kauneus. Mitään ei vähätellä, mutta kaikki on kohtuuden rajoissa.
   Ensin yksi koe. Sitten seuraava. Et voi enää ollenkaan tietää milloin tämä loppuu, keneen voit luottaa, missä olet turvassa, oletko oikeasti turvassa. Kysymyksiä, joihin ei saada vastausta.
   Yhdellä hetkellä hän saattaa iskeä tajusi kankaalle, toisella vakuutella sen olevan teatteria. Että se oli ainoa keino.
   Kaikki yhdistyy lopulta, ihmiskunta pelastuu. Mutta miten paljon siitä joudutaan maksamaan?

Ikärajaksi sanoisin 12v. 
Suosittelen!
-AtheneGirl

Darlah-172-tuntia kuussa

Kirja kertoo kolmesta nuoresta; Miasta, Midorista ja Antoinesta jotka saavat tilaisuuden matkustaa ensimmäisinä alle 18 vuotiana kuuhun. Kuussa alkaa kumminkin tapahtua hyvin mystisiä ja vaarallisia asioita. 

Okei, kyseessä on tyypillinen tieteisfantasia kirja. Kirja täytti odotukseni, muttei ylittänyt niitä. Kirjan idea oli loistava, mutta toteutus ei niin hyvä. Kirjassa oli paljon aukkoja ja kirjasta olisi takuulla saanut kirjoitettua pelottavammankin. Psykologista kauhua olisi saanut jo pelkästään sillä, että kirjailija olisi kuvaillut enemmän ympäristöä. 

Takaisin kirjan sisältöön, jotta saan sinut hyvä lukija lukemaan tämän kirjan:

Punainen valo loisti hämärää valoaan pääkapseliin. Midori makasi sohvalla jykkänä. He olivat ilman virtaa, Coleman oli ollut jo yli puolituntia poissa. Jotain oli vialla, ei sähkökaapin korjaamiseen, saati sitten vain vahinkojen tutkimiseen voinut mennä noin kauan. Hän oli avaruudessa, kuussa; tarkemmin samottuna. Täällä kukaan ei kuulisi jos huutaisit apua. Tukikohta oli hiljainen, ainoat äänet jotka Midori kuuli oli hänen hidas hengityksensä, ja varageneraattorin jatkuva jumputus. Midori pidätti nyt henkeään, pelätessään joka ainoa hetki että tämä generaattorin kumaus olisi sen viimeinen. Jos niin kävisi hän vaarmasti kuolisi, hitaasti ja tuskallisesti. Maahan ei ollut paluuta, raketti oli mennyt rikki jostakin selittäättömästä syystä. Joku tai jokin oli repinyt raketin sulkuoven riekaleiksi, ja sabotoinut generaattoria. Midori kavahti istumaan, jokin rikkoi hiljaisuuden. Katolta, ei- rakenteiden sisältä kuului ääntä. Jokin käveli seinän sisässä, olohuonetta ympäri. Ei se kiersi Mirodia.

-Ja tässä oli Johan Harstadin kirjaan pohjautuva pätkä, jonka itse keksin luoden enemmän psykologista kauhua kuin Harstad osasi koko kirjan aikana, 
   -ArtemisGirl

John Green- Tähtiin kirjoitettu virhe- Suom. Helene Butzow

Tässä arvostelussa on kyse, varmastikkin monille tutusta kirjasta. Kirja on varmaankin tuttu sen takia, kuinka kauan se on roikkunut Times-lehden, bestseller sivulla. Ja kuinka siitä on filmattu eläväkuva, ja kuinka kirja on muutenkin yksinkertaisesti loistava ja niin pois päin. Ei.
Kirja oli lyhyt, ja siitä lukiessa ei tullut mitään suurta "Ahaaa!" -elämystä vain pikemminkin "Okei?"-elämys. Kirja oli suoraan sanottuna lattea, verrattuna John Greenin aikaisempaan teokseen -Teoria Katherinesta. Kirja ei saanut minua oikeastaan oivaltamaan mitään uutta, ja se alitti odotukseni. 

Kirja: Syöpä normalisoituu, joka on kyllä ihan oikein, sillä sen kanssa pitää vaan elää. Syövän läsnäolo normalisoituu entisestään kun Hazelin ystävät (Olen hyvä ihminen enkä tee juonipaljastuksia) sairastuvat/vammaantuvat enemmän kuin hän. 

Hazel rakastuu vertaistukiryhmän Augustukseen. Palavasti rakastuneilta nuorilta loppuu kumminkin elinikä: Kuinka kauan he vielä ehtivät näkeä ja kokea maailman ihmeitä?
   -Jotenkuten tuolla kiinnostavalla lauseella, eräs ystäväni  sai minut kiinnostumaan kyseisestä kirjasta kauan sitten. 
  Sitten lopulta, kun pääsin kesällä kirjastoon, viikon kirjattoman jakson jälkeen, ja halusin lainata joka ikisen kirjan nuorten osastolta klassikoihin: Löysin kirjan ja otin sen kouraani ja lainaustiskin kautta luettavaksi. 

Suomentajille kunnioitus, sillä tuntuu että hyvin usein suomentajaa ei kiitetä tarpeeksi, mutta Helenen kirjoituksessa oli paikoin virheitä esim. aikamuodoissa. Voi toki olla,  että jo  itse kirjailijan kourissa on sattunut nämä virheet. 

-ArtemisGirl

Rick Riordan- Punainen pyramidi- Ilkka Rekiaro

Kuten tyyliini kuuluu, kirjoitan usein arvostelun kirjasarjan ensimmäisestä osasta, enkä tee kaikista sarjan kirjoista erikseen, (koska tulisi turha juonipaljastuksia niille jotka eivät ole lukeneet, ja niille jotka ovat lukeneet kyseisen sarjan, tulisi vanhan kertausta.)   enkä yhteisarviointia sarjasta, (no Nälkäpeliä lukuun ottamatta) ei ole mielestäni reilua tehdä vaikka 20 kirjasta keskiarvoa. 

Asiaan: Carter ja Sadie Kane ovat sisarukset jotka ovat täysin erilaiset. He tapaavat toisiaan vain kerran vuodessa, kunnes: Brithis museum räjähtää, he näkevät isänsä työntyvän lattiasta läpi, pulituntematon setä tulee apuun, puolituntematon setä lähtee pois, sisarukset huomaavat omaavansa taikavoimia, Sadien lemmikkikissasta tulee kissa jumala! juhuu. Sisarukset huomaavat olevansa faaraoiden sukua, ja että vain he voivat kukistaa pahan kaaoksen jumalan. 

Kirjasta Punainen pyramidi, olisi aika hankala tehdä juoni-tapahtumapaikka kaaviota, sillä kirjassa tapahtuu joka luvulla jotain uutta.
   Kirja ei ollut missään nimessä tylsä, päin vastoin tapahtumaa oli niin paljon että välillä oli vaikea pysyä perässä. 

On aika tavallista ja tylsää kuvailla jotakin kirjaa "Mukaansa tempaisevaksi" , mutta tämä kirja oli sellainen.

-ArtemisGirl.
  (Poistettua ajatuksenvirtaa)

"Mukaansa tempaiseva?" "Jännittävä, seuraamis pakko, koukussa, koukkuun ottava, kala verkossa, atrain, kalakeitto, liimautuva, tarrautuva, caughting, caughting fire, nappaava tuli, vihan liekit?" - joo, nyt taidan ymmärtää, miksi kriitikot käyttävät termiä "Mukaansa tempaiseva." 

Maan alaiset

Varmaankin 7-vuotiaille tarkotettu kirja.
Kansienvälinen sisältö oli oikein mukavaa. En löytänyt yhtäkään kirjoitusvirhettä, kappalejaot olivat säännöllisiä ja luvut olivat hyvän mittaisia.
   Tarina on myös hyvä: paljon tietoa Suomenlinnan, Viaporin, historiasta, ja myöskin uusi hyvin mielenkiintoinen teoria sen antautumiselle Venäjän edessä. 
   Juoni oli taitavasti kudottu. Jälleen kerran kaikki yhdistyi. 
   Saattanee johtua ikäsuuntauksesta, mutta juttu oli silti hivenen tylsää. Sellaisia maapallon pintaa järkyttäviä juonenkäänteitä ei ollut, ja yksi hyvin olennainen asia jäi auki; erwinien koko.
   He eivät pysty pitämään kädessään rannekelloa. He voivat kirjoittaa ihmisten kynillä. He voivat kantaa kainalossaan noin 152/164 kokoista hupparia. He eivät pysty hyppäämään ihmisten tuoleille ilman väliaskelta "tukipuusta", vaikka ovatkin todella hyviä hyppiöitä.. Ihmiset ovat heidän silmissään vaarallisen kokoisia. He voivat syödä halkaisijaltaan noin 30cm pizzan yksinään.
 ⬆️⁉️⬆️
   Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kirja. Alussa mennään rauhallisesti, kirja ei ole niin mukaansatempaava, kuin se voisi hienon juonensa kanssa olla, mutta jälleen kerran, kunhan luet rauhassa, pääset kyllä mukaan!
   Kansi, ja kuvitukset ovat Sami Saramäen mahtavaa käsialaa! 
   Kirjan idea on hyvä, mutta ehkä hieman yliammuttu. Mielestäni perusasioihin olisi pitänyt keskittyä enemmän.

-AtheneGirl

Neropatin päiväkirjat ; Paluu kivikaudelle

Sarja on varmasti monille hyvin tuttu, mutta otetaan pikakelaus: Neropatin päiväkirjat kertovat nuoren Gregin vauhdikkaasta ja tapahtumatäyteisestä elämästä päiväkirjan muodossa. 
   Oli hauska! Lyhyt ja ytimekäs, täynnä kommelluksia ja mahdottoman havainnollistavia kuvia. Mukavaa omaperäisyyttä tuo mielestäni se, ettei tekstejä olla kirjoitettu perus Times new roman-fontilla, vaan jollain hauskemmalla, ja mukavalukuisemmalla.
   Teksti ei ole virallisesti kirjakieltä, eikä slangia vaan, kuin niiden sekoitusta.
   Juoni on hauska ja jutut naurattavat kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Luin äidilleni pätkän, ja tämäkin nauroi.
   Suosittelen! Helppolukuinen ja hauska!
   -AtheneGirl

Salainen Puutarha

1800-luvulla julkaistu kirja, aivan mahtava! Lainaamani painos oli painettu vuonna 1951, siispä se oli keltasivuinen ja tuoksui vaniljalta (olenko ainoa, joka haistelee kirjoja?) (uudet pokkarit tuoksuu kans hyviltä...)
   Salainen Puutarha kuulostaa hyvinkin tavanomaiselta, mutta tässä kirjassa oli oma juoni, sen sanon!
   -Mary-neiti ärripää! lapset nauravat. 
   Mary on ollut ikänsä yksin, Sairastellut, vihannut ja käskyttänyt. Hän ei pitänyt kenestäkään, eikä itkenyt, vaikka koko hänen "hovinsa" kuoli koleraan. Jopa hänen "rakas Ayahinsa".
   Mary joutuu eristäytyneen setänsä kotiin, missä häntä ei palvella samalla tavalla. Nuori Martta-niminen palvelija opettaa tytön pukeutumaan ja opastaa tätä. Lopulta tyttö löytää tiensä ulos talosta.
   Tarina etenee ja, kun kuvittelet kirjan päättyvän, tapahtuu jotain aivan uutta.
   Kenen itku ja huuto noin talossa kuuluu?
   Perhe. Huomio, äiti, ulkoilma, ystävät, isä, edes joku joka rakastaa, ja nauru. Ne ovat lapsen elämän perusasiat, ja tämä kirja näyttää sinulle, millainen ihmisestä tulee, jos näitä ei saa.
   Ihminen ei ole kone. Me kaikki tarvitsemme läheisiä ja paikan, josta pidämme. Salaisuudet pitävät jännitystä ja näytteleminenhän se hauskaa on!
   Vielä ei ole vielä liian myöhäistä muuttua, sen tämä tarina myös opettaa. Vielä voit voimistua, vielä voit olla se joka haluat olla. Tee se. Sinä pystyt!
   
    Suosittelen ehdottoman lämpimästi! Teksti on äärettömän sulavaa ja inhimillistä. Tuo tunteet ja ihmisyyden esiin mitä kauneimmalla tavalla.
    Sopii kaikenikäisille!
   -AtheneGirl

Agatha Christie -Eikä yksikään pelastunut- suom. Helka Varho

Kyseessä on kalssikko, ja jotenkin minusta tuntuu että sellainen kirja jonka jokaisen on luettava yleissivistyksen tähden. -Väärässä olin. 

Klassikot ovat näin yleisesti ottaen tylsiä. Tuntui pahalta kirjoittaa tuo, mutta se on mielestäni totta. Klassikot ovat vanhoja, ja edustavat eri-sukupolven lukutottumuksia. Sanon rehellisesti, että olen kiitollinen että olen syntynyt tähän sukupolveen, kirjat ovat kiinnostavia, kirjailijoita ei leimata hulluiksi jos kirjoittavat fantasiaa tai päähenkilö on nainen. Asiaan:

Eikä yksikään pelastunut- Oli hankala selkoinen, ja odotukseni alittuivat. Kirjan idea oli hyvä, mutta toteutus huono.  Kirja olisi voinut olla pelottava ja jännittävä, mutta minä ja kirja ohitimme toisemme melko kaukaa. Oikeastaan yhtä kaukaa, kuin kirjan saari ja mantere.  

Agatha Christie oli nainen, ja hänen kirjojensa määrä ja suosio on kunniotettava luku. 

 

-ArtemisGirl

 

 

Sotahevonen

Aaahh... Sota. Onko hauskempaa aihetta? *sarkasmia*
   Kirjan kannen perusteella ajattelin sen olevan ihmisnäkökulmasta, mutta tarina kulkeekin hevosen silmin! 
   Ensin hänet erotetaan emosta. Äidistä. (hevostermit?) Sitten päädyt humalaisen miehen uhkailtavaksi, sitten sinut myydään. Seuraavaksi tulee sota, ja jossain vaiheessa päädyt auttamaan vihollisia. Eikun hetkonen?
   Kirja on luettava todella rauhallisesti, sillä edes pikkuhätiköinnillä, tai jos skippaat vaikka yhden luvun, menee moni asia ihan ohi. Kuitenkin mainio kirja. Moni kirja kertoo sodasta. Lentävistä kranaateista, paukkuvista pyssyistä. Ihmisen silmin se on raakaa. Veri. Hevoselle se on täysin erilaista. Kauhua.
   Kuvittele, ettet ymmärrä. Olet suorittanut rankan koulutuksen, ja kiintynyt ehkä johonkuhun. Sitten se joku valjastaa sinut, ja lähettää laukkaan. Sitten alkaa pamahtelu. Sitten paino päälläsi saattaa yhtäkkiä hävitä. Entäpä piikkilangat? Ruostunut teräs nahassasi.
   Ei mukavaa. Kirja kääntää sinut hevosten puoleen ja näyttää sinulle aivan toisenlaisen maailman. Kun et ymmärrä, miten kaikki tapahtuu, ja miksi. Opit rakastamaan, ja se viedään sinulta pois.
   Kala verkossa-kirja. Mukaansatempaava (lukekaa Artemiin arvostelu Punaisesta pyramidista!) Suosittelen ihan kaikille, en vain hevosihmisille. Ikäsuositus 10v.
-AtheneGirl

Magisterium 5; Kultainen torni

Magisteriumin huipentava: VIIMEINEN OSA!!
Kirja alkaa hyvin. Vaikka luin neljännen osan kuukausi pari sitten, enkä muistanut yksityiskohtia, kirjan alku palauttaa mieleesi paljon. Juoni etenee aivan mahtavalla tavalla, ja uusi käänne seuraa käännettä. Huumoriakin löytyi!
   Aivan käsittämätön juonenkäänne! Koin pahemman luokan tajunnanräjähdyksen (mindblowing). Hetken tuntui, että nyt putosin kärryiltä, mutta kaikki selkisi.
   Hahmot kasvavat, ja ilmenee uusia suhteita ja muita iän myötä tapahtuvia juttuja. 
   Lähes kaikinpuolin mahtava kirja!
   Yksi asia minua jäi tympimään: loppu ja Tamaran ja Callin suhde. Muutamaa salamaa kehossa luovaa pusua lukuunottamatta suhdetta ei kuvailla. Kirja loppuu kesken, eikä Aaronin tulevasta elämästä kerrota MITÄÄN. Liian paljon jäi auki.
   Mahtava loppu mahtavalle sarjalle! Suosittelen lukemaan sarjan ensimmäisetkin osat (arvostelu ylempänä)
   -AtheneGirl

Gladiaattori

Sarjasta suomennettu 2/4 kirjaa, tulen lukemaan kirjat englanniksi ja arvostelemaan ne joskus.
   Kirja alkaa hienosti, ei liian sekavasti, eikä liian tylsästi. Asiaan mennään suorahkosti, mutta kirja ei ala toiminnasta.
   Antiikin ajan tunnelma on tuotu hienosti esille, muiden muossa oikeiden termien, kuten patriisien ja plebeijien, sekä tarkoin tapahtumapaikkakuvauksin. Kirja vetää sinut lähes 2 000 vuotta ajassa taaksepäin, ja jättää sinut sinne, lukemista on vaikea lopettaa.
   Juoni on korkealaatuinen, aiheessa pysytään, ja kaikki kulkee. Korkea-arvoisten hallitsijoiden, velkojen, politiikan ja viihteen raakuus sillä ajanjaksolla tuodaan hyvin esille.
   Joitakin asioita olisin kyllä muuttanut, esimerkiksi itsesääli ja ihmisten hyväuskoisuus. Lisäksi se, kuinka helppoa Marcuksen oli päästä hallitsijoiden suosioon, vaikka olikin vai orja. 
   Suosittelen kirjaa ainakin viidesluokkalaisille, jotka tarvitsevat lisätietoa Antiikin Rooman ajasta, sekä Gaius Julius Caesarin valtakaudesta. Myöskin vanhemmat tämä taatusti koukuttaa, tässä sarjassa ei eletä kevyesti ruusunnupuilla!
-AtheneGirl

Nevermoor osat 1 & 2

Viimeistä osaa ei olla suomennettu, mutta se ilmeisesti on tulossa ensivuoden puolella :)
   Ensimmäinen asia, joka minulle tulee tästä mieleen, on Liisa Ihmemaassa, vaikken ole koko elokuvaa edes nähnyt.
   Kirjasarjan paikat, tavat, ajankäsitteet, ja muut vastaavat ovat aivan omaa luokkaansa. Vuosia ja kuukausia ei periaatteessa ole, on vain yksi, kaksi jne. ja vuodenajat (esim. yhden kevät, kahden kevät, kahden kesä, kahden syksy jne.). Kahdestatoista tällaisesta (vuodesta, mutta tätä nimikettä ei käytetä) koostuu yksi aika. Ajan viimeinen päivä on koitto, vähän kuin uusivuosi, mutta se on vain kerran kymmenessä - kahdessatoista vuodessa.
   Sekavaa? Kyllä, mutta samalla äärimmäisen mielenkiintoista. Sarjassa on tiivis ja selkeä juoni. Omaperäinen juoni, mutta tietyt yksityiskohdat ovat kyllä kuin suoraan Harry Pottereista. 
   Jokseenkin arvattavia kohtia oli, mutta myös ainakin yksi hauska juonenkäännekin löytyi.
   Hahmot, kyvyt jne. ovat hienoja, samoin Nevermoorin kaupunki, joka on aivan omaa luokkaansa!
   Upea fantasiakirjasarja!
   Suosittelen kaikenikäisille :D
   -AtheneGirl

Tyttö sinä olet

Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet sisältää kaiken, mitä tytön, naisen tai naisena itsensä mieltävän pitäisi kuulla!
   Kirja kertoo sinulle mitä olet ja mihin sinulla on oikeus, olet erityinen, kaunis ja koskematon. Kirja on pieni, helposti mukana kannettava, mutta sisältää korvaamatonta tekstiä. 
   Tähän kirjaan on oikeus jokaisella, pienellä ja suurella, vaalealla ja tummalla.
   Ihan kaikille, en vain suosittele, vaan todella myöskin TOIVON, että juuri sinä, upea ihminen siellä ruudun toisella puolella, luet tämän kirjan!
-AtheneGirl

Noitien taistelu

*Athene tuskailee, miten tämän voisi selittää. Hän on sanaton*
Noitien taistelu. Maistele sanoja kielelläsi. Kuulostaa melko tavalliselta? Nopeasti keksityltä nimeltä, ei niin hyvän kirjan nimeltä? Näin minä ajattelin. Olin väärässä.
   Kolmiosainen trilogia alkaa upeasti. Mitään ei luoda itsestäänselvyydeksi. Ketään ei ikäänkuin pidetä kukkana kämmenellä, ei niin lukijaa, kuin kirjan hahmojakaan. Ketään ei säästellä.
   Kun Anaid saa kuulla olevansa noita, se ei varmasti tule yllätyksenä lukijoille, mutta hahmon reaktiot ovat hyvät. Pikkuhiljaa se paljastuva voima ja kapinahenki, jota tyttö ei tiennyt omaavansa, saavat happea liekeilleen.
   Kirjailijan työn erottaa, Maite Carranza on perehtynyt noitiin liittyviin uskoihin, pelkoihin ja rituaaleihin eri puolilla maailmaa, ja luonut aivan uuden kuvakulman. Noidat eivät ehkä olekaan ihmisille vaaraksi, vaan vain, ja ainoastaan, sodassa toisiaan vastaan. 
   Tarina olisi itsessäänkin hyvä, mutta kun siihen liittää menneisyyden traagiset tapahtumat; äitijumalatar O:n legendan, Odin kirouksen, lupauksen valitusta, joka syntyisi maan ja auringon konjuktiossa, kun kaikki planeetat ovat linjakkain. Valitusta, jolla olisi oikeus valtasauvaan, joka sortuisi kiusaukseen, ja joka voisi olla omarien, Oman jälkeläisten, tai odishien Odin tyttärentyttärentyttärentyttärien... pelastaja. Mutta kumman hän valitsee? Vastaus ei ole niin itsestäänselvä.
   Upeita juonenkäänteitä, edes Anaidin nimi ei ole "normaali", vaan siihenkin liittyy jotain maagista.
   Ihminen ei loppujen lopuksi voi luonnolleen mitään, sen minä opin Seleneltä. Joskus, vaikka kuinka yrittäisi ja ennen kaikkea HALUAISI tehdä oikein, aina ei pysty. Sitä tuppaa kompastumaan omaan heikkouteensa.
   Mutta on vain noustava.
   Hieman turhan monta kertaa sai lukea lauseen: 'Hän purskahti lohduttomiin kyyneliin'. Hahmoilla, etenkin kahdella tietyllä, on rankkaa, sitä ei voi kieltää, mutta tuo lause tuli hiukkasen liian tutuksi. 
   Lisäksi ainakin kaksi kohtaa arvasin täysin. Hahmo ajatteli 'Olipas hän fiksu!', mutta minä löin kättäni otsaan. 
   Sarjan loppuratkaisu oli hieno, mutta hieman liian lyhyeen tiivistetty. Olisin kaivannut pidempää rumpujen pärinää ja hikoilua.
   Loppujen lopuksi u-p-e-a sarja! Suosittelen ainakin 11-vuotta, 12:kaan ei olisi paha, täyttäneille!
   -AtheneGirl

Lumotut

Suomalaisen Annina Holmbergin Aasian poikki kulkevalle Tonava-joelle perustuva kirja.
   Kirja kertoo kolmikosta, troikasta, Minteristä, Mikajasta ja Mirandasta. Heistä, jotka hallitsevat maata, ilmaa ja tulta, ja joille vesi on pyhää. Kartoittajasta, johtajasta ja kirjurista. Maapallosta, ilmapillistä ja lokikirjasta, tulikynästä.
   Lapsien tehtävä on pysäyttää friikit, kummajaiset, jotka ovat kahdeksatta kuolemansyntiä hyödyntäen synnyttäneet pelkoa Tonavan varrelle.
   Mielenkiintoinen, ja runsaasti historiaa avartava, kiinteä, joustava ja tiivis paketti. Kirja ei ole erityisen pitkä, mutta se kertoo paljon paljosta. Sivuteille ei juurikaan etsitä, mutta silti useassa kohdassa viitataan todelliseen menneisyyteen.
   Suosittelen monipuolista sisältöä etsiville, 10-14-vuotiaille!
   -AtheneGirl

Tuhatkuolevan kirous

Nuorten Finlandia-palkinnon voittanut, suomalaisen Siiri Enorannan kirja!
   Aivan uskomatonta tekstiä, rohkeaa, taidokasta, todellakin viimeaikoina saaneensa huomion arvoista!
   Kirja kertoo tytöstä, Pausta, tämän veljestä Tristinistä, äiti Alesianasta ja isä Eekoksesta, noita Nubyasta, taikuutta, myös kuolemaa ja syntymää, rakastavista pikilapsista... ja elämästä.
   Kuvakulmat eivät vaihtele, mikä tekee tarinan lukemisesta selkeää. Juoni on kuitenkin hyvin monimutkainen, eikä siitä puutu käänteitä, tai yksityiskohtia. 
   Tässäkin kirjassa on hyvinkin paljon Tylypahkaa muistuttava taikakoulu, Magia-akatemia, Kultatulukset. Sen astuessa kuvaan, olin lannistua, sillä taikakoulut ovat jo hyvin nähtyjä. Kuitenkin, kun jatkoin kirjaa eteenpäin, olin helpottunut, kun koulu ei omalla tavallaan ollut juonen pääkohtia, oikeastaan vain tapahtumapaikka, toisin kuin monissa muissa sarjoissa ja kirjoissa.
   Se, kuinka motiivit, suhteet ja todelliset kasvot on pidetty ensin salassa, ja paljastettu yksitellen, juuri oikealla tavalla ja juuri oikeissa kohdissa niin lukijalle, kuin Paullekin, tekee kirjasta yhden parhaista lukemistani.
   Kirja on todellakin nuorille, ei vain pikkulapsille. Tarinassa kuljetaan taikuuden ja ihmisyyden rajamailla, minkä vuoksi hahmojen välillä esiintyy toisinaan tietynlaista läheisyyttä, ja haavoittuvuutta.
   Suosittelen 12-vuotta täyttäneille, todellisen koukuttavaa kirjaa etsiville nuorille tytöille ja pojille!
   -AtheneGirl

Surunhauras, lasinterävä

Siiri Enorannan kirja 

Surunhauras, lasinterävä kertoo juurikin niistä, surusta ja lasista. Tarina perustuu 3 000-luvulle, mutta muistuttaa hieman keski- ja renessanssiaikaa. 
   Kuvakulmia ja tapahtuma-aikoja on runsaasti, mikä tekee kirjasta kiireiselle hankalalukuisen. Jokaisen luvun alussa lukee kertoja ja aika, johon luku perustuu. Toisinaan ajassa loikataan kymmenia vuosiakin taaksepäin, kun puhutaan menneisyyden tapahtumista.
   Tarinassa on monia sivupolkuja, kerrotaan Lasinkirkkaan Sadeian lapsuusajoista ja traumoista, tämän vanhempien dramaattisesta tarinasta, vaikka väittäisin kirjan päähenkilöiksi merellä eristyksissä asuvia Surukauriin kansan Uli ja Linania Hahtuvaaraa.
   Kirja on pitkähkö, mutta tapahtumaa ja jännitystä on joka sivussa. Aina se ei ole toimintaa, Enoranta on tapansa mukaan tuonut toiminnan ja salajuonien keskelle myöskin hahmojen rakkauden ja ystävyyden. 
   Mihin paholaislapsi Tirilaia pyrkii ja onko Sadeian isä todella kuollut? 
   Suosittelen 10 vuotta täyttäneille, täyttä tavaraa etsiville!

-AtheneGirl

Painajaisten lintukoto

Siiri Enorannan kirja

   Kirjailijan viides kirja, joka ei jätä sinua kylmäksi!
   Kuvakulmia on vain yksi, eikä ajassa loikita, joten lukeminen on selkeää.
   En voi tarpeeksi ylistää tätä naista, en voi vain käsittää, kuinka hän vangitsee tarinat sinne virtuaaliseen tai fyysiseen paperiin! Kaikki alkaa niin pieneltä vaikuttavasta asiasta, kuin pako, viattomista syistä, tuskasta, ahdistuksesta ja uteliaisuudesta, mutta miten kaikki tuntuu ajautuvan siihen viimeiseen pisteeseen niin peruuttamattomasti.
   Lunni, poika, joka ei ole poika, jota ei periaatteessa edes ole, ja joka kuitenkin kulkee meidän keskuudessamme, mutta vääristää samalla todellisuutta ja unta lähes tahtonsa mukaan. Poika, joka on syntynyt Horroskehrääjästä, joka on syntynyt kahden keksijän työstä, ja joka tuhotaan tämän omilla kivillä.
   Tämä poika pakenee muistojansa ja menneisyyttänsä, hänen sisarensa Naukutimali, Sinikuku ja Kihuviistäjä on laitettu pois. Hän haluaa pois, ja nähdä maailman.
   Tavallisessa maailmassa hän tutustuu moniin ihmisiin, mutta huhut kirjaimellisesti tappavista painajaisista Kaarniolassa vainoavat häntä. Vasta vuosien jälkeen hän kuitenkin palaa, mutta onko silloin jo liian myöhäistä?
   Sivuhenkilöiksi luulemani, tai vain tarinan alussa esiintyneet henkilöt astuvat kuvaan tehden tapahtumista entistäkin suurempia ja merkityksellisempiä. Kaikki uhkaa suistua käsistä, vaikka lähes jokaisen motiivina oli rakkaus.
   Voiko Tuista tulla ihminen salaperäisen lintunoidan kädestä, entä mikä on Rolf Harmaan osuus tarinassa?

Suosittelen 9, tai 10-vuotta täyttäneille!

-AtheneGirl

Myyttihovi

Tuhannet kiitokset sille lukijalle, joka ehdotti kommenteissa tätä sarjaa! 

Tästä sietäisi tehdä ainakin parinsadantuhannen euron budjetin elokuva. Mitä materiaalia!

Sarja kehittyy jokaisen sivun, luvun ja osan myötä. Ensimmäisetkin kirjat ovat silti luonnonlahjakkuuden käsialaa, ne kaappaavat sinut mukaansa täysin armotta. Jos kiinnostut ensimmäisestä osasta vähääkään, et voi olla lukematta seuraavaa!
   Kirjan ensimmäiset kolme kirjaa noudattavat melko samaa kaavaa, ensimmäiset sata sivua selvitellään, toisissa haetaan taikakalu ja lopputaistelu/-draama. Pähkinänkuoressa toki tämäkin, kaikissa tarinoissa on oma ulottuvuutensa, joka syventää "nykyhetken" tapahtumia, ja tuo esille päähenkilöiden sukujen ja heidän itsejensä menneisyyttä.
   Jälleen kerran sanasto on aivan ensiluokkaista, tälle sarjalle voisi perustaa ihan oman blogin! Jo kolmen bliksin opettelemiseen menee hetki (narkobliksi - pystyy hallitsemaan puremiaan henkilöitä heidän nukkuessaan, lektobliksi - pystyy imemään muista nuoruuden, vivibliksi - pystyy hallitsemaan kuolleita ruumiita), puhumattakaan kaikista muista upeista taikaolennoista ja demoneista, joista jokaisella on aivan omat tarinansa ja tarkoituksensa.
   Salaiset ja ei-niin-salaiset luonnonpuistot, väkevät loitsut, juonenkäänteet, taikaolennot, demonit, valon ja pimeyden olennot, petokset... taattua jännitystä fantasian ystäville!
   Ikärajaa on vaikeaa määrittää. Minkäänlaisia pojan ja tytön välisiä suhteita (siis sillä tavalla) ei ole, mutta väkivaltaa ja ahdistusta jonkin verran, niitäkin enemmän runsaasti yhdessä kohdassa, kuin pikkuisen koko ajan. 
   Haluaisin sanoa, että soveltuu yli 7-vuotiaille, mutta se kuulostaa vähättelyltä, kun itsekin paljon vanhempana sarjaan hurahdin. 
   Soveltuu yli 7-vuotialle, takuuvarma kirja myös vuosia vanhemmille!
   -AtheneGirl

Nokkosvallankumous

"En kestä..." - Jälleen Athene painaa kasvonsa käsiinsä. "Ei tätä voi arvostella, ihan mahdotonta..."
   Nokkosvallankumous on -jälleen- Siiri Enorannan käsialaa! Sci-fi- ja fantasiaulotteinen, realistinen romanssitarina, jonka tapahtumapaikaksi voisi sanoa vaikkapa dystopiasuomen. Ei sitä muutoin voikkaan tiivistää.
   Takakannessa kerrotaan aika lailla koko juoni, mutta kirjaa lukematta et sitä ymmärrä. Vasta jonkin tietyn kohdan tullen tajuat jostain kuulleesi tämän suunnan.
   Tarina sisältää sanalla sanoen runsaasti parisuhdehipelyä, ja muuta K13-16 tekstiä.
   Kirja on monipuolinen, kerrotaan rappeutumisesta, ihastumisen ja rakkauden välisestä erosta, ystävyydestä, hajoamisesta, luovuttamisesta. Jopa huumeista ja sodasta.
   Nokkoset ovat ulottaneet juurensa syvälle, ne kurkottavat maan kaukaisimpiin kolkkiin ja lisääntyvät tukahduttaen tiellään olevan. Ne ovat ainoita siinä maailmassa enää selviäviä.
   Nimet tuottivat minulle ongelmia. Ne ovat upeita, kyse ei ole siitä, vaan suuresta osasta ei voi päätellä laisinkaan sukupuolta. Jo kirjan alkuvaiheilla tajuat, että poika-poika- ja tyttö-tyttösuhteita esiintyy, joten siitä ei voi päätellä mitään. Onneksi se ei kuitenkaan ole olennaista tarinan etenemisen osalta.
   Suosittelen vaativimpaankin kirjamakuun, aivan älyttömän uskomaton juoni ja tarina!
   -AtheneGirl

Omenmean vallanhaltija

Siiri Enorannan ensiteos!
   Satu, ystävyystarina, fantasiamuste ja reaalipaperi!
   En saa tästä ylistämisestä tarpeekseni, nämä kirjat nostavat toistensa rimoja yhä korkeammalle ja silti lennetään monta metriä yli. 
   Aivan uskomatonta, kuinka tämä nuori kirjailija on saanut niin elävän printin ystävyydestä ja yksinkertaisesti uhrauksista. Tämä kirja tiivistää kaiken, mitä todellinen lojaalius merkitsee ja miksi yksinkertaisesti mitään tehdään kenellekään.
   On vallanhimoa, on yksinäisyyttä, on hulluutta, on kunnianhimoa, on ystävyyttä, on vihaa ja uupumusta, juonenkäänteitä unohtamatta.
   Rakastan Niniriä ja Nezsandraa hahmoina, ja olisi ihanaa tavata ihan kuka vain kirjan henkilöistä, edes Rua, tai Thilon! 
   Tästä kirjasta löytyy kaikille jotain, suosittelen iltasaduksi ja matkalukemiseksi, suosittelen ajankuluksi ja projektiksi, tämä tarina kaappaa sinut kyytiin, kuin Humu Nezin ja Amana Ninirin! 
   -AtheneGirl

Nukkuu lapsi viallinen

Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi... viallinen. Enkelparven tie, kohta luokseen vie, rakkautta suurinta katsoman.

Kaunista, kaunista, kaunista. Yleissivitystä ja ihmissuhteiden käännepuolia ja tulkintaa. 
   Siiri on luonut jälleen sadun meidän maailmastamme, ja tarinan tuonpuoleisesta samoihin kansiin. On tuotu esille epätäydellisyyttä, ja samassa hiomattomien timanttienkin kauneutta. 
   Henki kulkee, hädin tuskin, mutta elossa oleville Taivaan ovi ei aukea. 
   Eikö enkeli pääse Taivaaseen?
   Kristinuskoon löyhästi perustuva kirja avartaa katsettasi ja saa sinut miettimään; eihän tarinaa ei voi luokitella, sillä kuka tämän voisi määrittää fantasiaksi, jos tämä on totta?
   Suosittelen kaikenlaisille, ei vain kirkkoon kuuluville, tai fantasian lukijoille, vaan kaikille, kaunis tarina kenen tahansa sitä arvostavan korviin.
   -AtheneGirl

Gisellen kuolema

Siiri Enorannan tiivis romaani mullisti käsitykseni rakkaudesta ja siteistä.
   Giselle, siis ballerina Linnea, loukkaa polvensa, ja menettää sillä hetkellä kaiken. Masentunut isä, perheestään irtautunut äiti, odottava Joel ja kukka, jolta on taitettu niska, Linnea, eli vanamo.
   Äärimmäisen rohkea ja ehkä vanhemmille henkilöille herkästi tuomittava tarina. Tajuan, miksei lukukertoja ole tullut niin paljon, kuin muille kirjoille, mutten tosiaan väitä, että se olisi oikein!
   Linnea on ollut niin kauan poissa, fyysisesti, ja myös henkisesti, ettei Joel tunne häntä enää siskona, vanhemmat eivät tyttärenä... ja niin, ystäviä ei ole.
   Loppukäänne sai minut pudistelemaan päätäni ja hymyilemään tyhmänä, sitä en kyllä odottanut! En tiedä, voiko loppua sanoa surulliseksi, mutta ehken luonnehtisi sitä onnelliseksikaan. 
   Nuoremmille kirja voi olla hyvin hämmentävä, enkä suosittele alle 12-vuotiaille. Vanhemmille on luvassa ihanan epätoivoista romantiikkaa ja henkistä taistelua fyysisen taistelun jälkeen.
   -AtheneGirl

Sydämen asioita - Perhe ja planeetta kriisissä

En tiedä, voiko tästä tehdä arvostelua? No kokeillaan!
   Varmasti todella monelle tutun ilmastoaktivisti Greta Thunbergin, ja tämän perheen koskettava tarina.
   Tarina alkaa alusta, vielä siitä, kun nuori esikoinen Greta, ja muu perhe ei ollut vielä tietoinen kriisistä. Kerrotaan selvästi ja kiertelemättä, miten asiat ovat, ja miten kaikki päätyi lopulta koululakkoon.
   Näitä arvosteluita ei kirjoiteta paljastamaan juonia, joten annan siis vain arvioni ja kerron mihin kirja perustuu.
   Sykähdyttävän todellinen tarina, pelottavinta on, että se on totta. 

   Itselläni meni kauan lukea tämä, sillä... no... kaipa sitä sanotaan, että totuus sattuu. Pidin viikon tauon välissä, yksinkertaisesti, koska ahdistuin. Mielenkiinto tosin lopulta voitti, ja tässä sitä ollaan, kirjoittamassa arvostelua. 

   Suosittelen hänelle, joka ei pelkää totuutta, ja on valmis kohtaamaan sen. Hänelle, joka haluaa tietää faktat.
   -AtheneGirl

Pieni suklaapuoti

Pieni suklaapuoti on Joanne Harrisin luoma ainutlaatuinen teos. Olen lukenut nyt kirjan kahdesti, ja vau! Kirjan perus juoni on jo itsessään hyvä: Vianne muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen Ranskalaiseen kylään, ja perustaa suklaapuodin. Puodin perustaminen sattuu kumminkin juuri parahiksi paastoaikaan, ja kyseinen kylä on hyvin uskonnollinen ja ahdasmielinen Viannen ja Anoukin suhteen, jotka ovat erilaisia, ja jotka eivät käy kirkossa.

Pikkuhiljaa, alkavat kyläläiset tutustumaan Vianneen, ja tämän herkullisiin suklaisiin. Pian koko kylä alkaakin kertomaan huoliaan ja syntejään mielummin kaakaokupin ääressä Viannelle, kuin kirkossa kylmäkiskoiselle papille. Kirja on rakkauden, elämän, kevään ja suklaan täytteinen pakkaus jota ei kannata ohittaa. Nyt kun luin kirjan toisen kerran, selvisi että kirjassa on myöskin eräänlaista magiaa, sillä huomasin että Vianne ja Anouk osaavatkin taikoa! Kirja antaa aivan uuden näkökulman myöskin fantasiakirjallisuuteen, sillä se näyttää miten taika toimisi realistisemmassa maailmassa/milijöössä.  

Sanoisin että kirja on aikuisten satu, sillä siinä on pari rohkeampaa kohtausta joissa...*kröhöm...mennään suudelmaa pidemmälle.

-ArtemisGirl

Hobitti – Kirja joka on kehuttu maasta taivaaseen, ei allikosta avaruuteen.

Hei tässä kirjoittaa Artemis, joka arvostelee tässä kirja-arvostelussa allikosta avaruuteen kehutun kirjan: Hobitti eli sinne ja takaisin.  

Kirjan on kirjoittanut J.R.R Tolkien, ja lukemani painos oli Tove Janssonin kuvittama. Kuvituksen takia kirja vaikutti pidemmältä kuin nälkävuosi, ja suoraan sanottuna; vaikka tekstiä oli vähemmän kuin mitä koon puolesta olisi voinut päätellä, oli kirja välillä tosiaankin nälkävuoden tuntuinen.

Hobitti eli sinne ja takaisin on ilmeisesti Sormusten herra triologian ensimmäinen osa. (kommentoikaa jos ymmärsin väärin.) Kirja kertoo pienestä mukavuuden haluisesta Hobitista jonka nimi on Bilbo Reppuli. Yhdestä kohteliaasta tervehdyksestä Velholle, hän ajautuu hurjaan seikkailuun pelastamaan Kääpiöiden varastettua aarretta. Kirjassa pieni (keski-ikäinen) Hobitti lähtee pitkälle taivallukselle, sinnikkäiden (pappa)kääpiöiden kanssa, kohti suurta Sumuvuorta, jonka uumenissa odottaa Kääpiöille kuuluva, Smaug- nimisen lohikäärmeen vartioima aarre.

Kun luin kirjaa, minusta tuntui koko ajan siltä, että en huomaisi kirjassa jotakin olennaista seikkaa. Ehkä se johtui siitä, etten ole kuullut tästä kirjasta mitään muuta kuin kehuja, ja koska tämä kirja ei mitenkään "räjäyttänyt tajuntaani".