Uusin alimpana, vanhin ylimpänä :D

Tänne on arvosteltu...

- Maresi : punaisen luostarin kronikoita
- Varjojen kaupungit-sarja
- Auringon pimeä puoli
- Naondel : punaisen luostarin kronikoita
- Kesämyrsky
- Hobitti (AtheneGirl)
- Hajonnut lauma
- Gretan tarina : Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita
- Viha jonka kylvät
- Taru sormusten herrasta
- Karhuryhmä
- Kuunnousu
- Pikku naisia I & II
- Nälkäpeli-sarja (AtheneGirl)
- Yksi
- Syitä itkeä julkisesti
- Hautausmaan poika
- Jäälohikäärme
- Pegasosten viha
- Varjometsästäjät -sarja
- Maresin voima : punaisen luostarin kronikoita
- Suomea lohikäärmeille -sarja
- Kirjojen tytär
- Tyttönä olemisen säännöt
- Löytölintu
- Paahde
- Mun vuoro
- Eikä yksikään pelastunut
- Valtakunta -sarja
- Kaikilla mausteilla
- Hopea -sarja
- Grishaversumi -sarja
- Viallinen -sarja
- Riskitekijä
-Siiveniskujen valtakunta
-Myrskynsilmä

Maresi : punaisen luostarin kronikoita

Kirja kuunneltu äänikirjana. Maria Turtschaninoffin Finlandia Junior-voittaja 2014
   Punainen luostari on saanut nimensä arvokasta punaista väriainetta tuottavista verisimpukoistaan. Simpukoilla luostari tienaa, joten sinne opiskelemaan pääseminen ei maksa kuin omat matkakulusi.
   Tarinan kertoja Maresi saa kokea paljon, ja kirja kertookin hänen luostarinoviisin ajoistaan, siitä, kuinka vaisu Jai saapuu saarelle ja miten lopultakin Maresi saa oman talon. 
   Kirjan kannet avasivat minulle sitä maailman puolta, johon en onnekseni ole joutunut henkilökohtaisesti tutustumaan, silkan alistamisen ja omistamisen puolta. Tarina myös näytti maailman kauneutta, ja todellisen tiedon tärkeyttä, kuinka sillä ollaan voitu parantaa maailmaa.
   Värikäs ja tarkoin kuvailtu maailma herää tekstiltä eloon, ja kun tapahtumapaikkoja on oikeastaan yksi, oppii sen tuntemaan nopeasti. Pystyy näkemään Aamunkoiton portaat, ja Ruusun temppelin. Lukijakin pääsee sukeltamaan luostarin oppiin, Auringontervehdykseen, sekä kolmikasvoiseen Jumalattareen, on oikeastaan mukavaa, että vaikka pohjustuksena onkin Jain kauhea isä, tämän kosto, ei kirjassa ollut liikaa draamaa tai toimintaa. Tarina eteni kiirehtimättä ja sen rakenne oli selkeä.
   Mikä antaa minulle valtuudet suositella tätä kirjaa myös vanhemmille, on kauniit yksityiskohdat, sekä jotkin melko raa'at kohtaukset, loppuratkaisua pois jättämättä. Suosittelen 11-vuotta täyttäneille, viihdyttää takuulla myös yläkoululaisia!

-AtheneGirl

Varjojen kapungit

Varjojen kaupungit on kaksisaagainen ja yhteensä kuusiosainen kirjasarja, jonka kirjoissa on tekstiä lähes kolmentuhannen sivun verran.
   Voi tätä tarinan kulkua, juonenkäänteitä, puoltenvaihtoa, esitapahtumia, tunteita... Hirmu inhimillinen ja melko saippuainen sarja. Varjometsästäjät etsivät ja tappavat nimensä mukaan maailman varjoja, demoneja, eli muinoin langenneiden enkelten lapsia ja lapsenlapsia, jotka tahtovat meidän maallikoiden tietämättä polttaa tämän maailman poroksi ja syödä sen elinvoiman.
   Päähahmoja on ensimmäisessä saagassa vain yksi, Clary, johon melkein kaikki kohdistuu. Toisissa kolmessa osassa tutustutaan hieman enemmän pidättyväiseen Jaceen, itsevarmaan Izzyyn ja vampyyriksi muuttuneeseen Simoniin, samoin kuin melkein-aikuiseen Aleciin.
   Juonenkäänteitä löytyy tästä sarjasta uskomattoman paljon. Jacella voisi olla kolme isää ja periaatteessa neljä eri sukunimeä, niin paljon veri- ja perhesuhteet, vanhat velat ja menneisyyden virheet ovat tähän vaikuttaneet. Kirjoissa pohditaan hyvin paljon verisiteiden ja vanhojen tapojen suomaa jäykkyyttä ja halumattomuutta muuttua, vaikka maailma muuttuu meiltä kysymättäkin. Klaavi, varjometsästäjien Neuvosto, on haluton yhteistyöhön alamaailmalaisten, eli kulkevan taudin lykantropian luomien ihmissusien, pimeässä liikkuvien vampyyrien, epäluotettavien, kuitenkin valheisiin tukehtuvien hatijoiden, sekä puolidemonien, eli velhojen kanssa, mikä voi kuitenkin koitua heidän kaikkien tuhoksi. Ja sen myötä myös tämän maailman.
   Clary, siis Clarissa on isänsä Valentinen uhri, kuitenkin hieman toisin kuin veljensä Jonathan. Jonathanista tuli hirviö, kun tämän isä antoi tätä kantavalle äidille demonin verta, joka poltti pojasta kaiken inhimillisyyden. Poikansa vuoksi sureva äiti menetti elämänhalunsa, miksi mies antoi tälle kiduttamansa enkelin kultaista verta jauheena. Jauhe kulki seuraavaan tyttäreen antaen tälle kyvyn luoda uusia riimuja, varjometsästäjien taianomaisia merkkejä, joita ennen kukaan muu, kuin Taivaan palvelija ei voinut luoda.
   Entä Jace? Miksi hän on, kuin on?
   Tarina muureista, korruptoituneisuudesta ja hyvistä aikeista, mutta vääristä tavoista toteuttaa niitä. Erittäin koukuttava ja mukaansatempaava juoni, josta ei puutu taustaa tai mutkia. Kaikki päättyy hyvin, muttei ilman uhrauksia ja verta.
   Rakastin latinalaisia sanontoja, eläviä tapahtumapaikkojen kuvauksia, sekä Raamatun sitaatteja ja oppeja tarinan yhteydessä. Ne loivat varjometsästäjien olemassaolosta mahdollista!
   Mitä pitäisi vielä sanoa? 5/5 sarja, suosittelen ehdottomasti!
   -AtheneGirl

Auringon pimeä puoli

Vuoden 2019 Finlandia Junior-palkinnon voittaja.
   Auringon pimeä puoli on tuntemaamme todellisuutta venyttävä, vaikeasti luokiteltava kirja. Periaatteessa kaikki tapahtuva voisi olla mahdollista, mutten silti ole varma, onko juoni nyt suoraan sanottuna sci-fiäkään.
   Tarinassa käsitellään ajan fysiikkaa, nykyhetkien, valon ja matkan määritelmiä. Meidän neljää ulottuvuuttamme, leveyttä, pituutta, korkeutta ja aikaa, joista minkä vain poistaminen muuttaisi todellisuutemme täysin. Monimutkaiset asiat aukenevat lukijalle hahmojen hyvien vertauksien ja esimerkkien avulla.
   Juonenkäänteitä on paljon, mutta sitäkin enemmän on asioita, jotka lukijan on mahdollista ymmärtää jo ennen päähenkilö-Emiliaa. Itse olen niin täysin hahmossa kiinni, että kaikki oli minulle yhtä suurta yllätystä, lukeminen toimii niinkin, mutta sinä voit varmasti havaita joitakin yksityiskohtia minua paremmin.
   Tapahtumapaikat, tärkeät kartat ja merkit ollaan selitetty hyvin, samoin hahmot, motiivit ja muutoin ehkä vaikeaselkoista juonta helpottaa se, että kertojia on vain yksi.
   Voisin lukea hyvinkin pian uudelleen, vaikken mahdottoman kovaa koukun nykäisyä missään vaiheessa tuntenut, oli juoni jännittävä ja monipuolinen!
   Suosittelen 8- tai 9-vuotiaasta vanhemmille. Varmasti on nuorempiakin, joille tarina avautuu, mutta ikäsuositus on niille, jotka uskovat olevansa liian pieniä jännittävimpiin kohtauksiin <>
   -AtheneGirl

Naondel : punaisen luostarin kronikoita

   Kirja kuunneltu äänikirjana.
   Itsenäinen jatko-, tai alkuosa Maresille, josta arvostelu tämän osion yläpäässä.

   Naondel on laiva, jolla sisaret päätyvät Menoksen saarelle, kun suuri myrsky heittää heidät väärään kurssiin matkalla Terasuun. Menokseen he perustavat luostarin, Punaisen luostarin, josta kerrotaan ensimmäisessä osassa, Maresissa. 
   Mutta mikä toi sisaret yhteen?

   Naondel on nuorille aikuisille, tai nuorille suunnattu raaka tarina, joka käsittelee suorasanaisesti hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Se on kaunistelematon, julma, kirjan "pahis" on todellakin paha, aivan eri tavalla, kuin mihin olen itse tottunut.
   Juoni on melko selkeä, on mies ja naiset joutuvat hänen luokseen kuka mistäkin. Kaikki alkaa kuitenkin Kabirasta, sokeasti rakastuvasta nuoresta tytöstä, joka häikäilemättömästi paljastaa voimanlähde Anjin salaisuudet vallanhimoiselle visiirin pojalle. Tällä hän käytännössä aiheutti perheensä ja lukuisien muiden syntyneiden ja syntymättömien kuolemat.
   Tapahtumat tapahtuvat toisinaan tiuhaan, mutta suurempi kaava sijoittuu pitempään ajanjaksoon ja useisiin sukupolviin. Yksikään tapahtuma, yksikään ruokailu, sana tai ainakaan syntymä ei ole merkityksetön tässä teoksessa. Kabira vanhenee, hänen poikansa samoin.
   Juonenkäänteitä ei juurikaan ole, kuten sanoin, tarina on selkeä, muttei kuitenkaan arvattava.

   Voiko Kabira saada koskaan tytärtä? Voiko Garai koskaan olla enää itsensä? Kuinka Orseola selviytyy tässä unien ristitulessa? Mikä Estegi todella on? Mitä Sulani hänessä näkee?

   Superjännittävä, vaikea ja koukuttava nide. Veristä rakkautta ja nälkää, yllättävä liitto ja uhrattava Iona. Uusi Daera.
   Suosittelen 14-15-vuotiaasta ylöspäin. Huomattavasti nuoremmille tarina ei välttämättä aukea, ja sitä ymmärtäville ala-astelaisille juoni voi olla liian... sanotaan vaikka että pelottava.
   Upea! Eipä muuta voi sanoa.
-AtheneGirl

Kesämyrsky

Voi juku, miten innoissani olen!!
   Uhkasi lukeminen pahaenteisesti loppua kesken, onneksi saatiin tilattua tämä kirja netistä. Moni tuttu on jo lainajonossa.
   Ihana juoni, itse ihastuin kuitenkin eniten hahmoihin ja siihen osaan, jota kutsun pohjaksi. Yksittäiset tapahtumat olivat ilahduttavan epäinhimillisiä, esimerkiksi juurikin Penelopea väärin kohdelleen laittaminen kävelemään laholla sillalla. 
   On rumia sanoja, ei vain kiroilua vaan asioita, jotka tuntuvat pahalta äänessä. Karmeita juttuja, hyviä ja huonoja vitsejä.
   Kuten Nokkosvallankumouksessa, on tässäkin teoksessa kaksi nuorisojengiä, jotka kuitenkin pidättäytyvät pääosin rauhassa. Mutta entä jos molempien johtajat ovat tavalla tai toisella epäpäteviä?
   Ihan jokainen juttu ei minuun uponnut, ja niin innoissani ja melko nopeanlaisesti ahmaisin tekstin, että etenkin tapahtumajärjestys jäi minulle epäselväksi, kun tapahtumia kerrattiin "väärässä järjestyksessä". 
   Tämä oli murhamysteeri, jossa ei etsitä murhaajaa, ja tämä oli rakkaustarina, jossa päähenkilöt ovat epävarmoja. Tämä oli Kesämyrsky, Summersuttonin kesäkartanon hulluin kesä.
   Suosittelen 12 ikävuotta vanhemmille!
   -AtheneGirl

Hobitti, eli sinne ja takaisin

Ensimmäisiä lukemiani klassikkoja.
   Englanninkielinen alkuperäisteos julkaistiin 1930-luvun lopulla, mikä yhdessä Artemiin huonohkon arvioinnin vuoksi saivat minut lykkäämään kirjan aloittamista pitkään. Onneksi tätini lainasi kirjan, muutoin en olisi välttämättä saanut itse aikaiseksi. Kiitos sinne!
   Paljon on kirjoitustyyli muuttunut niistä vuosista. Puheenparsi näin yleensäkin, ja myös kerrontatyyli. 
   Pidin Bilbosta, vaikka sukunimi Reppuli sai minut epäilemään kirjan ikärajoja aluksi, mutta aivan syyttä! Kuitenkaan vähään aikaan, ehken sitten Myyttihovin jälkeen ole lukenut tällaista fantasiaa, ja yllätyin itsekin, kuinka innostuin.
   Juoni on selkeä, lohikäärme Smaug on varastanut kääpiöiden aarteen ja he haluavat sen tuhannen vuoden rauhan jälkeen takaisin. Hobitti Bilbo otetaan noin vain mukaan, voroksi, vanhan velho-Gandalfin vaatimuksesta, ja koska matkalaisia ei saanut olla 13 huonon onnen vuoksi.
   Sivuraiteita ei ole, sekä lukijalla että henkilöillä on melko lailla koko ajan katse eteenpäin, joskin kotihaikailua on runsaasti. 
   Mikä itseäni alkoi kyllästyttää jossain vaiheessa, oli se, että matkalaiset varustautuvat hyvin ja ovat valmiita. Tapahtuu jotain, juuri ja juuri selvitään, mutta ruoka ja suoja menetetään. Sitten saavutaan jonnekin, mistä saadaan ruokaa, vettä ja yösija. Aikaa kuluu ja jälleen joku taas vie tai unohtaa tavarat. Ja sama jatkuu lähes kannesta kanteen.
   Loppuratkaisu on tavallaan moniosainen. Jotenkin Smaug voitetaan, mutta seuraavaksi alkaa sota tämän mittamaattoman kalliin aarteen saajasta.
   Ymmärrän, miksi tämä on klassikko, lukukokemuksena kirja oli helppo ja selkeä, ei liian "pelottava" tai raaka, ei romantiikkaa ja kyllä paljon taikuutta ja hyvää kädenjälkeä.
   Kaiken kaikkiaan varmastikin iätön kirja, riippuu paljon, millaisista kirjoista tykkää. Suosittelisin 7-vuotiaasta ylöspäin, ja myös huomattavasti isommille!
   -AtheneGirl
   

Uljasmaa 1, Hajonnut lauma

   Soturikissat-sarjan tekijöiden uutuus.
   Uljasmaa, eli The Bravelands, on kuin käännelty versio varmasti kaikkien tuntemasta Disneyn Leijonakuningas-elokuvasta.
   Tarinan ja juonen rakenne oli selkeä ja helppolukuinen. Muiden Erineiden sarjojen tapaan laumoilla oli tarkat arvojärjestykset, ja niissä oli mahdollista nousta tiettyjä asioita tekemällä.
   Maisemia ja tapahtumapaikkoja toivat esille kirjan alusta löytyvä simppeli kartta. Alueet ja paikat eivät muutenkaan paljoa muutu, vaan samoilla seuduilla kuljetaan, mikä helpotti lukukokemusta ainakin omalta osaltani huomattavasti.
   Lähes jokaisen tapahtuman pystyi arvaamaan ennalta. Minäkin, joka ei useimmiten innoltaan edes yritä arvailla tapahtumia etukäteen, pystyin ennustamaan joitakin... sanotaanko vaikka tyhmiä kohtia, jotka olisin itse tehnyt jotenkin toisin.
   Olin jo luovuttamaisillani sarjan suhteen, kun viimeisillä kymmensivuilla tapahtui jotain, mikä sai intoni ja raivoni heräämään. Olin osannut aavistella jotain sen suuntaista, mutta lopputulos tuli minulle kuitenkin puskista.
   Muistetaan kuitenkin, että tämä kirja on minua nuoremmille, juurikin Soturikissojen kohderyhmälle tarkoitettu sarja. Ei liian pelottava tai eritysen jännä, mutta jollain kummallisella tavalla kuitenkin koukuttava ja nopeasti luettavissa.
   Suosittelen oikeastaan kaikenikäisille, takuuvarmaa settiä Erin-faneille!
   -AtheneGirl

Gretan tarina - Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita

Kirja kuunneltu äänikirjana.

   Gretan tarina on tiivistetty versio myöskin aiemmin arvostelluista Sydämen asioista. Gretan tarina-kirja on selkeä, ja käsitteet ynnä muut on selitetty tarkasti. Aivan kaikkia yksityiskohtia ei nosteta pintaan, mutta nuoremmalle lukijalle se on varmasti hyvä. Lopusta löytyy myös sanasto, ja fyysinen kirja on ymmärtääkseni kuvitettu, mikä tekee siitä myöskin miellyttävän lukukokemuksen.
   Gretan tarina on mitä on, lapsen elinaikana on tapahtunut paljon. Hän on kuitenkin selviytynyt ja tuonut huolensa -ja samalla miljoonien muiden huolen- korkeamman tahon nähtäville ja oikeasti pystynyt vaikuttamaan maailman tietoisuuteen ja käsitykseen ilmastonmuutoksen seurauksista ja kulusta. 
   Kerrontatyyli oli miellyttävä, rauhallinen muttei todellakaan tylsistyttävä.

   Suosittelen kevyttä, mutta tärkeää tekstiä etsivälle!
      -AtheneGirl

Viha jonka kylvät

Kirja luettu #lukufiilislukupiiri in.

   Juuri tällä hetkellä mustien, eli afroamerikkalaisten, oikeudet ja rasismi ovat jälleen äärimmäisen puhuttu aihe. Amerikan poliisi tappaa usein täysin syyttömiä, vain näiden rodun takia. Viha jonka kylvät (engl. The Hate U Give) avasi tätä aihepiiriä minulle hienosti, mutta fiktion muodossa.
   Starr on slummikylän kasvatti, joka on joutunut todistamaan kahden parhaan ystävänsä murhat. Molemmat menevät oikeuskäsittelyyn, uutisiin ja kulkevat lähes koko maan korville, mutta silti poliiseja ei rangaista. Miksi?
   Tarinasta teki mahtavan sen monipuolisuus. Ei ollut pelkkää rasisminvastaisuutta, vaan oli myös ihan tavallista perhe-elämää. Starrin perhe oli upea, erityisesti minua kiehtoivat isä Maverickin tausta ja äidin neuvot ystväyyssuhteisiin. 
   BLM-mielenosoituksistakin kerrottiin, samoin mellakoiden tuhoisuudesta. Myönnän itsekin usein pohtineeni, mitä sellaisella tuhoamisella voidaan saavuttaa, ja miksi afroamerikkalaisilla tosiaan on niin paljon enemmän taipumusta päihteisiin, kuin valkoisilla. Teos vastasi jopa esittämättömiin kysymyksiini.

   Suosittelen kymmenvuotiaasta ylöspäin. Toivon todella, että luet!
      -AtheneGirl

Taru sormusten herrasta

Eihän siinä mennytkään kuin yli kaksi kuukautta :')
   Mistäs sitä nyt aloittaisi? Sanotaanko, että kirja on erittäin tyypillinen ja selkeä iätön fantasiakirja ja kuuluu ensimmäisiin lukemiini klassikkoihin. Itse luin koko sarjan kerralla, yhdestä vajaasta tuhatsivuisesta opuksesta, joka sisälsi tietenkin kaikki osat. En tiedä muista painoksista, mutta tässä versiossa sivut olivat hieman tavanomaista suurempia, rivit lähempänä toisiaan ja fontti kummallista, mikä pidensi tuntuvasti luku-urakkaa.
   Juoni jatkaa sormuksen tarinaa Hobitti-kirjasta, heti alussa sen todellinen voima ja merkitykset selkiävät ja Klonkun menneisyyttä ja osallisuutta nostetaan. Ensimmäiset parisataa sivua luin todella hitaasti, koska kuten Hobitissa, oli erittäin suuri osa kirjasta matkantekoa, eikä juurikaan toimintaa. Toki toimintakohtauksiakin tuli, mutta pääosin alku oli pitkäveteistä pakenemista, matkaamista ja pelkäämistä.
   Usein hahmot eksyivät tieltä jolloin tarinaan liittyi joitakin mielestäni täysin turhia hahmoja, näihin kuuluu muun muassa Tom Bombadil, joka on ilmeisesti poistettu elokuvista kokonaan.
   Tottakai kirjassa oli myös todella hyviä puolia. Kirjan eteen on nähty aivan uskomaton vaiva, minkä näkee jo pelkästään lukuisien eri kielien ja laulujen osasta tarinassa.
   Rakastin haltiamaata! Unohdin Galadrielin lahjat siinä missä Frodo ja Samvaiskin, ja koin kunnon Ahaa!-elämyksen, kun nekin pääsivät oikeuksiinsa tiettyinä hetkinä.
   Mordorin sodankäynti vaikutti melko samalta, kuin Jäämaan kronikoissa. Siinä turvauduttiin siis paitsi fyysiseen, myös henkiseen vihollisen vahingoittamiseen, mikä oli myöskin pelkkää plussaa!
   Liitteenä tullut kartta oli myös itselleni suuri helpotus.
   Mitähän vielä? Aivan! Kirja olisi voinut päättyä jo sodan voittoon, mutta lopusta löytyi vielä yksi juonenkäänteen poikanen. Jos ei muuten, niin ne viimeiset luvut olivat mielestäni tärkeitä, koska ne havainnollistivat hyvin sen tosiseikan, että kaukanakin tapahtuvat asiat vaikuttavat aina. Mordor on kuitenkin kuukausien matkan päässä Konnusta, mutta silti sen varjo ja teot vaikuttivat pienessä hobittikylässä saakka.
   Pakkohan se on sanoa, että ymmärrän hyvin, miksi tämä on klassikko! Tolkienin teksti on upeaa ja kokonaisuudessaan tämä juonen kaulahuivi kutoutui yhteen jollakin aivan uskomattomalla tavalla, jota en osaa selittää. Iätön fantasiatarina, kuten jo aluksi sanoin. Iällisesti sopii varmaankin kaikenikäisille lukijoille, jos vain on fantasiatyyppiä. Suosittelen!
   -AtheneGirl

Karhuryhmä

Karhuryhmä avaa Harri Gustafsbergin tutkimuksia mielen, psyyken ja kehon yhteistoiminnasta, sekä henkisen terveyden ja toimintavalmiuden tärkeyttä poliisi- ja etenkin valmiusyksikkötyössä.
   Karhuryhmä on tosiaan Suomen poliisin erityiskoulutettu joukko, jonka tehtäviin kuuluvat muiden muassa suuremmat operaatiot, kuten mahdollisten aseistettujen henkilöiden hoitaminen, sekä esimerkiksi valtiovierailujen turvaaminen tietyn vaarallisuuskynnyksen jälkeen.
   Harri kertoo paljon omista kokemuksistaan Karhussa ja myöskin ajastaan ennen sitä, tavallisena partiopoliisina ja koirankouluttajana. Kirjassa puhutaan tavoitteista ja stressistä niin psyykkisestä kuin tieteellisestäkin näkökulmasta. 
   Kaiken kaikkiaan tosi mielenkiintoinen kirja. Kun alussa kerrottiin, että paikkoja ja nimiä tullaan muokkaamaan yksityisyyden suojaamiseksi ja että kaikkia taktiikoiden yksityiskohtia ei kerrota, oletin, että tapahtumat jäisivät epäselviksi ja oudoiksi lukijalle, mutta näin ei onneksi käynyt. Rakenteellisesti teos oli selkeä ja aihepiirit mukavasti erotellut.
   En nyt ehkä ikäsuositusta menisi laittamaan, eihän tämä pelottava ollut, mutta nuoremmille varmastikin aika tylsä. Sanottaisiinko, että suosittelen poliisin työstä ja toiminnasta kiinnostuneille!
   -AtheneGirl

Kuunnousu

Sarah Crossanin itsenäinen romaani, ei siis Soturikissojen osa.
   Kuunnousu oli elämäni ensimmäinen säeromaani, joten kerron fiiliksiäni myös siitä!
   Kirja kertoo Joseph (Joe) Moonista ja hänen vankilaan jääneestä Edward (Ed)-veljestään. Ed vangitaan epäselvissä olosuhteissa ja kuolemantuomio langetetaan pakotetun tunnustuksen perusteella.
   Itseäni ärsytti koko homman epäselvyys. Missään vaiheessa ei tullut varmaksi Edin syyttömyys- tai syyllisyys, eikä todellinen murhaaja missään vaiheessa kiinnostanut ketään.
   Säeromaani oli luettavana tosi nopea. Luvut (vai kappaleet?) saattoivat olla muutaman lauseen tai sivun mittaisia ja rivit aika kaukana toisistaan. En tiedä onko se olennaista säeromaanissa, mutta myöskään kuvailua ei hirveästi toteutettu. Kovin hyvin en hahmojen ulkonäöstä ainakaan saanut kiinni.
   Pääosin kirja oli kirjoitettu melko keveäksi, ehkä jo 13-vuotiaalle sopivaksi. Aihe on kuitenkin kiinnostava vielä tosi paljon vanhemmillekin!
   Suosittelen, aihe on painava, mutta kirja tosi mielenkiintoinen, eikä liian raskas!
   -AtheneGirl

Pikku naisia

Luin melko uutena tulleen painoksen, jossa oli kaunis kansi, ja joka sisälsi molemmat Pikku naisien tarinat. Pikku naisia II ollaan myös painettu erillisenä kirjana nimellä Viimevuotiset ystävämme.
   Bookstagramit ja uset blogit, sekä sukulaiset ovat suositelleet näitä Louisa May Alcottin teoksia. Kirjat ollaan kirjoitettu 1800-luvun puolivälissä.
   Vaikka kirja on tosiaan 150-vuotta vanha, se yllätti raikkaudellaan, kuten Artemis kerran totesi. Kirjoitustyyli oli toki merkittävästi nykyisestä poikkeava ja sanasto hieman moninaisempaa. 
   Rakastin kaikkia hahmoja! Oikeasti, kaikki olivat niin inhimillisiä ja aitoja, että on melkein kuin elämänkertaa lukisi. Rouva March on aivan ihana äitihahmo, joka opettaa lukijoita lastensa ohella. Inhimillisiä tyttäristä tekee etenkin se, että he eivät opi kerrasta, vaan mokaavat ja yrittävät uudestaan. Vaikka he kuinka yrittäät olla hyviä, heidän voimakkaiden "huonojen" tapojen ja luonteenpiirteiden karsiminen on vaikeaa ja vaatii aikaa, sekä kärsivällisyyttä.
   Kirjassa ei ollut yhtä juonta, eikä se siis huipentunut mihinkään lopussa, vaan ennemminkin joka luvussa oli eräänlainen oma lyhyt tarina yhdestä tyttärestä, tai perheestä. Se tekikin itse asiassa suht' koht' pitkästä kirjasta mahdollisimman kiintoisan, sillä välissä ei ollut turhia jaarittelutaukoja tai juonenkiehkuroita.
   Jon ja Laurien suhteen loppukäänne yllätti minut. Bethin kohtalo oli kovin surullinen, kun taas Amyn ehkä vähän liiankin onnellinen. Megin perheenperustamistarina on ehdoton suosikkini, ja etenkin Daisyn ja Demin oma luku kirjan loppupuolella sai hymyilemään.
   Ikivihreä tarina aikuistumisesta ja elämän arkisimmista ja erikoisemmista ongelmista ja niistä selviämisestä. Pitäkööt tämä kirja hyvin ansaitun maineensa iättömänä tyttökirjana!
   Suosittelen ihan kaikille oman elämänsä pikku naisille!
   -AtheneGirl

Nälkäpeli

Nälkäpeli... Niin... Mistäs sitä nyt alkaisi?
   Aloitetaan vaikka ihan perusjutuista: Nälkäpeli on kolmiosainen kirjasarja, jonka on kirjoittanut Suzanne Collins. Vuoden 2020 alussa julkaistiin suomeksi myös ihan uusi jatko-osa tälle sarjalle, ehkä olettekin bookstagrameissa kuulleet: Balladi laululinnuista ja käärmeistä? Sitä en ole vielä lukenut, ymmärtääkseni se kertoo Panemin historiasta enemmän.
   Nälkäpeli-sarja perustuu tulevaisuuden Amerikkaan. Muu maailma on tuhoutunut ilmastonmuutoksen ja monien muiden katastrofien yhteistyössä ja populaation rippeistä ollaan kyhätty pienehkö valtio Panem, jota johtaa epärehellinen tyranni-presidentti Snow.
   Nälkäpeli, sarjan ensimmäinen osa, kaappaa mukaansa heti. Kirja on todella mielenkiintoinen, mua itseäni muutenkin kiinnostaa aina kaikki valtionhallintamuodot ja sci-fi-/fantasiamaailmojen toiminta ja arvojärjestelyt. Tähän vuosittaiseen reality-ohjelmaan joutuu arvan mukaan yksi 12-18 vuotias nainen ja mies jokaiselta 12 vyöhykkeeltä, eli Capitolin -pääkaupungin- vallan alaisilta aluieilta. Itse tykkäsin eniten tähän liittyvästä tessera- ja ikäjärjestelystä, joka määritti arpojen määrän. 
   74. nälkäpeli on mahtava, vaikka onkin päivänselvää, että Katniss, päähenkilö voittaa. Lopputulos ja se, kuinka siihen päädyttiin, oli kuitenkin huippu!
   Vihan liekeissä, eli toisessa osassa jatketaan siitä, mihin Nälkäpelissä jäätiin. Katnissin eräs varomaton temppu areenalla lietsoo kapinahenkeä vyöhykkeillä ja horjuttaa Capitolin arvovaltaa. Homma viedään todella pitkälle, eikä kukaan osaa odottaa 75. nälkäpelin teemaa tai totuutta Vyöhyke 13:sta...
   Viimeinen osa, Matkijanärhi, on aivan ehdottomasti sarjan paras osa! Katnissin ja muiden voittajien paitsi fyysisiä myös henkisiä kokemuksia tuodaan tosi hyvin esille. Mut piti kiinni kirjassa myöskin melko rajaton draama Katnissin ja muiden mielenterveyden kanssa.
   Kirja oli toimintaa melkein kannesta kanteen, ei sellaisia turhia kohtia ollut. Loppua en kuvailisi kaikkien aikojen onnellisimmaksi, mutta silti mukavaksi. 
   Ensimmäistä osaa voisin suositella melkein 10-vuotiaasta ylöspäin, mutta Matkijänärhi sopii varmaankin paremmin vasta yläasteikäisille. Välillä aika rankkaa settiä, ja ARMOTTOMAN koukuttavaa, sen sanon. Tämä on sci-fi-sarja, joka ei ahdistanut samalla tavalla, kuin robotiikka ja valkoiset labrat, tämä oli vain uskomattoman hyvä.
   Jos ette vielä tajunneet, niin suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka uskovat pärjäävänsä tämän kanssa, ehkä 12 olisi hyvä ikä. Huippu sarja, ei mitään korjattavaa!
   -AtheneGirl

Yksi

Säeromaanissa Yksi; Sarah Crossan -joka on kirjoittanut esimerkiksi ylempänä arvostellun Kuunnousu-kirjan- kertoo siamilaisista kaksosista Gracesta ja Tippistä. Siamilaiset kaksoset ovat tosiaan kaksosia, jotka ovat kiinni toisissaan, esimerkiksi päälaesta, lantiosta tai jotka jakavat käden tai jalan. Grace ja Tippi ovat niin kutsutut ischiopagus tripus-siskot, eli he kiinnittyvät lantiosta ja heillä on yhteiset kaksi jalkaa.
   Kirjan päähenkilö, tai kertoja, on oikeanpuoleinen kaksonen Grace. Hän kertoo koskettavasti heitä kohti osoitetusta pelosta ja väärinymmärryksestä. Siitä, miten kaksonen rajoittaa rakkaus- ja kaikkea muuta elämää, mutta kuinka he eivät koskaan haluaisi irtaantua toisesta puolestaan. Siskoksille on annettu lukuisia houkuttelevia tarjouksia, jos he lähtisivät kiertämään maailmaa ja esittelemään itseään, mutta kumpikaan ei halua alentua sellaiseen. Kuitenkin perheen tiukka rahatilanne ja uhrautuvan tanssija-isosisko-Lohikäärmeen alakulo tuntuvat ajavan heitä väkisin kohti tätä arvokkuuden menetyksen pistettä.
   Lopputulos on kovin surullinen, mutta varmastikin äärimmäisen realistinen. Kirja on nopeasti luettavissa, kuten säeromaanit yleensä, mutta sisältää Crossanin tyyliin painavaa asiaa. Teos ei kuitenkaan yhtä rankka, kuin Kuunnousu.
   Suosittelen 11-vuotiaasta ylöspäin. Todella mielenkiintoinen ja realistinen, inhimillinen tarina. Kannattaa todellakin lukea!
   -AtheneGirl

Syitä itkeä julkisesti

Aivan jäätävää teinidraamaa...

Syitä itkeä julkisesti on Holly Bournen kirjoittama parisataasivuinen YA-romaani.
   Kirjan päähenkilö Amelie muuttaa kotikaupungistaan Sheffieldistä lähemmäs Lontoota, ja jättää kaiken tutun ja turvallisen taakseen. Kilometrien etäisyys pakottaa hänet eroamaan poikaystävästään Alfiesta, mutta he sopivat, etteivät rakastu muihin viimeisten lukiovuosiensa aikana. Sen jälkeen heitä odottaisi yhteinen aika Manchesterin yliopistossa. Amelie kuitenkin iskee silmänsä Reese-nimiseen poikaan. Aluksi ihanalta vaikuttava suhde kääntyy ennen pitkää kieroksi ja tuhoaa Amelien lähes täysin...
   Kirja on kerrottu kahdessa ajassa. Toisessa lopulta Reesen pettämä, katkera Amelie kertoo nykyhetkestä ja toisessa menneestä ja siitä, kuinka tähän pisteeseen päädyttiin. Nykyhetken Amelie on suurimmaksi osaksi rikki, mutta sisimpänsä ja häntä oikeasti rakastavien ihmisten avulla hän kohtaa menneet hetki hetkeltä, paikka paikalta, joissa hän on päätynyt itkemään julkisesti. 
   Kuten alussa sanoin, kirja on draamaa. Alkua oli raivostuttava lukea, kun nykyhetken Amelie kykkii ruokalan nurkassa, kun menneen Amelie oli onnessaan. Alkukankeuden jälkeen, kun tarina lähti kunnolla rullaamaan, aloinkin kiinnostua. Tarinan pohjaidea, kartta, johon Amelie kerää paikkoja, joissa on itkenyt, on ihana. Samoin tarinan loppu.
   Eihän kirja olisi kiinnostava, jos siinä ei tapahtuisi mitään. Tämä on sillä tavalla kuitenkin tosi realistinen, että kaikki Amelien tunteet ovat niin perusteltuja. Etenkin ne psykologikäynnit loppupuolella, ja psykologin "diagnoosi" Reesen ja Amelien suhteesta olivat ihan huippuja!
   Suosittelen ihan ylipäätäänsä YA-kirjallisuudesta pitäville! Itse olen edelleen enemmän taikuuteen liittyvään kirjallisuuteen päin, mutta voin kyllä sanoa, että kirja oli hyvä. Ikärajaksi ehkä 12?
   AtheneGirl

Hautausmaan poika

Hautausmaan pojan on kirjoittanut yhdysvaltalainen Neil Gaiman, joka tunnetaan mm. Sandman-sarjakuvan käsikirjoituksesta.

   Hautausmaan poika kertoo pienestä pojasta, jonka perhe murhataan. Poika tepsuttelee ulos talosta ja sattuman (vaiko kohtalon?) oikusta hän löytää tiensä suojelukohteelle ja hautausmaalle, minkä haamut ottavat hänet huostaansa. 

   Poika, joka tunnetaan nyt nimellä Eikku, kasvaa ja muuttuu yhä uteliaammaksi. Miksi perheeni tapettiin? Miksen saa lähteä hautuumaalta? Holhoojana toimiva Silas antaa pojalle kuitenkin vain hyvin ärsyttäviä ja epämääräisiä vastauksia.

   Kirjan hahmot eivät olleet kovin tunteikkaita tai muutenkaan inhimillisiä. Silas oli ärsyttävä ja neiti Lupescukin vain jokin epämääräinen henkilö, jonka menneisyydestä tai mistään muustakaan ei ottanut selkoa. En oikeastaan edes saanut tietää, oliko kunniakuollut Silas joskus siis ollut elossa ja kuinka hän kuolisi?

   Kirjan juoni oli hyvä ja omaperäinen. En ole aikaisemmin lukenut kirjaa, missä hautausmaa olisi tällaisessa roolissa. Tykkäsin kovasti myös sen asukeista, vaikka Liza Hempstock ja muutamat muut henkilöhahmot jäivätkin vähän auki.
   Suosittelen 3.-5.-luokkalaisille, kirjan pitäisi mielestäni olla osana niiden luokkien lukudiplomeita. 

   -AtheneGirl

Jäälohikäärme

Jäälohikäärmeen on kirjoittanut fantasiakirjallisuuden ykköskirjailijoihin kuuluva amerikkalainen George R. R. Martin, joka tunnetaan esimerkiksi sarjastaan Tulen ja jään laulu, johon HBO:n huippusuosittu sarja Game of Thrones perustuu.

   Jäälohikäärme on tarina Adarasta, talven lapsesta, jolla on ihmeellinen suhde talven kanssa.
   Heti alkuun on sanottava, että kirjassa oli aivan ihanat kuvitukset! Luis Royon piirtotyyli on… no… upea. Jos näet tämän kirjan kirjastossa niin kannattaa vilkaista vaikka vain kuvien vuoksi.

   Martin kertoo talvesta ihanasti. Sivuhenkilötkin, vaikkei heistä paljoa puhutakaan, ovat kauniita ja yksilöllisiä. Talvi on lempivuodenaikaani, joten Adaran lumilinnat ja jääliskojen kanssa leikkiminen saivat minut ihan herkäksi.

   Kirja oli todella nopealukuinen, itse sain sen luettua koulupäivän aikana; luin välitunneilla ja äidinkielentunnilla.
   Todella kaunis, vaikkakin ihan liian lyhyt ja tiiviisti kerrottu tarina. Pitää ihan tosissaan lukea myös Tulen ja jään laulu, jahka saan lukudiplomin alta pois. 

   Kuvat vievät tilaa (ei haittannut) ja rivivälit ovat melko isot, elikkäs tosi helppolukuinen kirja on kyseessä. Kuitenkin teksti uppoaa taatusti myös vanhemmille lukijoille.
   Suosittelen. Ihan kaikille! ❤️
 -AtheneGirl

Pegasosten viha

Kirja saatu arvostelukappaleeksi Art House -kustannukselta! 🤩



Pegasosten viha aloittaa neliosaisen Cavallonin kronikat -kirjasarjan. Sarjaa on myyty Soturikissojen veroisena uutena tulokkaana lasten kirjamarkkinoilla. Kirjat on kirjoittanut yhdysvaltalainen Kim Forester -salanimen takana työskentelevä Kathy MacMillan.
   Pegasosten viha kertoo viidestä Cavallonin kansasta: ihmisistä, yksisarvisista, vedenhevosista, kentaureista ja pegasoksista. Joka kansasta, paitsi yksisarvisista, on yksi päähenkilö, jota seurataan aina luvun verran. 

   Takakansi antoi ymmärtää, että ihmispoika-Tal olisi kirjan ainoa päähenkilö. Oli virkistävää, kun niin ei ollutkaan.

   Vedenhevosia edustaa Linnakesaaren lapsijengin johtaja Nixi. Itse en kovinkaan paljoa välittänyt tästä hahmosta. Kuvakulma tuntui turhalta. Nixille tapahtuneet tai hänen tekemänsä asiat eivät vaikuttaneet pääjuoneen millään lailla, eivätkä ulkopuoliset hässäkät koskettaneet häntä. 

   Ihmisiä edustavasta Talista pidän kovasti! Mukavan neuvokas ja näppärä tyyppi, hänen lukujaan oli kiinnostavaa seurata.

   Aquilla-pegasos oli myös ihana! Pidin kovasti pegasosparven hierarkiasta ja toimintatavoista, ja Aquilla oli muutenkin tosi samaistuttava.

   Kentauri-Lysander oli ehdottomasti arvattavin hahmo. Ne isoimmat juonenkäänteet hänen kohdallaan olivat ainakin minulle tosi ilmiselviä.
   Kaikkiaan juoni on melko yksinkertainen, mutta yksittäiset tapahtumat kirjoissa hienoja. Harmittaa vain, kun taka- ja etukansi johtavat kumpikin harhaan tosi pahasti.
 Sota pegasoksia vastaan oli minusta kirjoittajalta huono veto, mutta toki se toi tiettyä jännitystä kirjaan.
   Oho, tulipas annettua paljon kritiikkiä, vaikka siltikin sanon tätä kirjaa hyväksi 😂
  
 Tykkäsin kansojen luonteen ja toimintatapojen eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä, tietyistä hahmoista ja tapahtumista. Huomasin kuitenkin joitakin epäkohtia, jotka jäivät hampaankoloon. 
 Suosittelen todellakin Erin Hunter- ja Rick Riordan-faneille. Odottelen jatko-osia innolla!

   -AtheneGirl

Varjometsästäjät

Huhhuh.
Huh.
Huhhuhhuhhuh.

Tässä vasta sarja! Siis... sanaton. Aivan sanaton.

Mitenkäs nyt aloittaisi taas?
   Aloitetaan vaikka perusjutuista. Eli siis...

  Varjometsästäjät on loistava itsenäinen jatko-osa loistavalle Varjojen kaupungit -sarjalle, jonka takana seisoo amerikkalainen Cassandra Clare. Tarinan pääroolissa ovat vanhempansa menettäneet patabateet Emma Carstairs ja Julian Blackthorn. 
   Sarja on vain kolmiosainen, mutta kirjat ovat pitkiä (700-1000 sivuisia). Suosittelen lämpimästi lukemaan kuusiosaisen Varjojen kaupungit ennen tätä, mutta sanon kyllä suoraan, että pidin tästä vielä huomattavasti enemmän. 

   Varjometsästäjät -sarja on aivan loistava. Uskomaton! Juoni on todella moniosainen, ja vaikka jotain pystyykin arvaamaan, tulee yllätyksiä huimasti. Henkilöhahmot ovat vertaansa vailla. Rakastin sitä, kuinka Clare oli saanut kirjaan myös sateenkaari-ihmisiä ilman, että ne veivät koko sarjan huomiota. Oli jo Varjojen kaupungeista tunnetut lesbo- ja homopari, sekä aivan ihana polysuhde, ja yksi yllättävä transsukupuolinen!
   Sarjassa teemana on vahvasti rakkaus. Teot, joita se siivittää, niin hyvässä, kuin pahassa. Julianin ja Emman rakkaus on syystä kiellettyä, mutta se ei tee siitä olematonta, vaan päinvastoin, se voimistaa sitä.
   Kirjat ovat täynnä myös lukijalle välittyviä voimakkaita tunteita: epäuskoa, iloa, surua, pelkoa, sisarus-, ystävys- ja romanttista rakkautta ja toivoa. Claren jälki on ihmeellistä, en ole milloinkaan lukenut näin laadukasta tekstiä!
   Blackthornien tarina on julma, eikä kaikki pääty kuin sadussa. Hyvän voitto vaatii suuria uhrauksia.
   Kaikkiaan hahmot olivat niin eläväisiä, rohkeita, kauniita ja loistavia. Paikkojen kuvailu oli taianomaista, juuri tarpeeksi yksityiskohtaisia ja mahtavaa, ja juoni... täydellinen. Tarinankirjoitusta aivan huipussaan.
   Yksi ainoa miinus tulee kyllä suomentajan pieniin, mutta ärsyttäviin virheisiin (esim. Mark makasi sängyn päässä ja luki Alicen seikkailuja ihmemaassa. Mietin Instagramin puolella, että eikö olla Liisa Ihmemaassa-kirjasta koskaan kuultu, kun on suoraan suomennettu englannista (engl. Alice's adventures in Wonderland). Muutoinkin, lukukokemus olisi voinut olla tätäkin parempi englanniksi.

   Mutta sanonpahan suoraan, että teet itsellesi suuren palveluksen, jos luet nämä kirjat. Aivan uskomattomia.
   Cassandra Claren tätä edeltävä sarja Varjojen kaupungit on arvosteltuna ylempänä!
   Suosittelen 13-vuotta täyttäneille. Jonkin verran sellaista settiä, etten uskalla nuoremmille suositella, mutta itse luin ensimmäisen osan jo 11-12-vuotiaana, eli ihan oman harkinnan mukaan, totta kai!
   -AtheneGirl

Maresin voima : punaisen luostarin kronikoita

Finlandia Junior-palkitun Punaisen luostarin kronikoiden tarina jatkuu!
   Maresi on lähtenyt Punaisesta luostarista mukanaan pussillinen hopearahoja, sekä paljon tietoa ja taitoa. Tavoitteenaan hänellä on palata pieneen vasallivaltioon Rovasiin, yhä kotiinsa Sarùun ja perustaa koulu.
   Maresin tehtävä ei ole helppo. Rovasin provinssin kansa, Maresin perhe mukaanlukien, on aina ollut köyhää ja vaatimatonta kansaa, joka maksaa veronsa ja tienaa elantonsa viljelemällä maata ja hoitamalla metsiä. Entisen sukunsa ja ystäviensä keskellä lukutaitoisesta punanutusta on tullut muukalainen.

Hyvin kaunis ja mukaansatempaava tarina! Kaikki kirjan hahmot ovat omalaatuisia, ja eläväisiä. Maresin tarinaa seurataan hänen luostariin lähettämiensä kirjeiden mukana, mikä on tarinankerrontatapana minusta mukavaa vaihtelua.
   Kirja perustuu aikaan kaikkien Maria Turtschaninoffin kirjojen jälkeen, eli kannattaa lukea vähintäänkin Maresi, ennen kuin siirtyy tähän. Kirjassa oli viittauksia myöskin aiempaan Arra-kirjaan, mitä en itse vielä ollut lukenut.
   Paikkojen kuvailu ei kuollut, vaikka tarinaa seurattiin kirjeistä, samoin kuin tunteet ja tapahtumat.
   Turtschaninoff on taatusti tehnyt kirjaa varten paljon taustatyötä, sillä mikä vain tästä voisi käytännössä olla totta. Tarina kulkee luontevasti, ja sen päätös ei jätä ketään kylmäksi. Maata järisyttäviä juonenkäänteitä ei tullut, ja tarinaa oli helppo seurata. 
   Suosittelen lukemaan heti Maresin jälkeen, sen arvostelu on tämän sivun ensimmäisiä! Ihana kirja!
   -AtheneGirl

Suomea lohikäärmeille

Suomea lohikäärmeille -sarjan ensimmäinen osa- on vuoden 2020 ehkä eniten bookstagramissa näkynyt arvostelu. Sarja vaikutti kiinnostavalta, ja sai hyvää palautetta, miksi päätin ottaa sen lukuun.


   Suomea lohikäärmeille kertoo vaihtoehtoisesta Suomesta. Tapahtumat perustuvat nykyaikaan, eli tarkalleen vuoteen 2020, miksi kansa on oikeastaan yhtä sivistynyt, kuin nykyäänkin, mutta vain veroja maksamattomilla aatelisilla on varaa näihin mukavuuksiin.
   Suomi on itsenäinen kuningaskunta, mutta äärijärjestö TASA pyrkii lakkauttamaan monarkian, ja saamaan kansan äänestämän presidentin kuningattaren paikalle. Kun sitten aateliston etuoikeuksia vastustava tuleva kruununprinsessa Freija kuolee terrori-iskussa, koko maa menee totaalisesti sekaisin.
   Keskellä tapahtumia köyhä Tim saa enoltaan lahjaksi kurjan pienen lohikäärmeen, jonka päättää opettaa puhumaan suomea. Samoihin aikoihin aliarvostettuun ritarisukuun kuuluva Lynx antaa lupauksen, joka voi koitua hänen kohtalokseen.
   Pidin kovasti tapahtumien saamista käänteistä ja Magdalenasta hahmona, vaikka tämä olikin kiero. Myös Timjami oli yksinkertaisuudessaan mukava hahmo, ja Astridin tarina ja teot kauhistuttivat, samoin vahvan isosiskon Foxin rohkeus ja ylpeys.

   Tarina pyöri päähenkilöiden ympärillä, ja Freijan murhaaja jäi kuin jäikin lopulta vain arvauksien varaan. Sarja olisi voinut olla pidempi, olisi ollut kiinnostavaa tietää hahmojen tulevaisuudesta ja odotin kyllä jonkinlaista selvitystä Suomen hallinnosta ja Botniasta.
   Sarjassa nyky- ja keskiaika, sekä muinaissuomalaiset uskot ja noitavainot kulkevat käsi kädessä.

   Suosittelen 10-vuotiaasta ylöspäin! Sarja sopii takuulla myös vanhemmille, ihan huippujuonenkäänteitä ja -kulkua!
   -AtheneGirl

Kirjojen tytär

Kirjojen tyttärestä on puhuttu paljon etenkin fantasiabookstagramin puolella, sillä fantasiaa tämä toden totta on! 
   Paljon tästä kirjasta on sanottu, että se olisi äärimmäisen geneerinen, eli tavanomainen fantasiakirja ilman omaa twistiä. Rakastuin kuitenkin kirjan kanteen niin totaalisesti, että oli pakko lukea!

Kirjojen tytär kertoo jossakin keskiajan tiimoilla eläneestä Elisabethista, joka on koko ikänsä asunut yhdessä viidestä lumotusta kirjastosta, joka säilöö kaikkein erikoisimpia ja vaarallisimpia taikakirjoja. 
   Elisabethin unelma on tulla kirjaston vartijaksi, joka suojelee kirjastoja ja valtakuntaa ulkopuolisilta uhilta, kuten velhoilta. Kun tyttö sitten lavastetaan syylliseksi vakavaan rikokseen, alkaa tytön ensimmäinen maailmankuvan mullistava matka kirjaston ulkopuolella. 

Kirjan alku oli tosiaankin melko tavanomainen, mutta pakko sanoa, että omaa juonta ja tarinaa tästä ei puuttunut. Olen todella iloinen, että luin tämän melko paksun kirjan kokonaan, sillä puolen välin jälkeen koko kirja lähenteli puhdasta jalokiveä. Jotenkin vain rakastuin päähenkilö-Elisabethiin, sekä Nathanieliin ja Silasiin täysillä.
   Vielä nuoren Elisabethin tyhmänrohkea asenne elämään on ihana, ja hän oli myös mukava henkilö seurata. Nathaniel oli myös ihan huippu, vaikkakin hieman liian aikuinen siihen nähden, että hän oli vasta 18. Olkoonkin velho, ja kokenut elämässään jo paljon.
   Ja Silas, ei hemmetti mä rakastan tätä hahmoa. Lopussa demonipalvelijan kohtalo oli ihana, melkein koskettava. 
   Kirjassa oli mielestäni paljonkin somia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi Leadgaten sairaala, ja siellä työskennellyt Mercy, jotka oltaisiin voitu helposti ohittaa ja unohtaa. Myös juonenkäänteet, kuten kirjastojen todellinen tarkoitus olivat aika mielettömiä.
   En tiedä, ehkä inspiroiva olisi paras sana kuvailemaan tätä kirjaa.

   Suosittelen yhtään fantasiasta pitäville, melkein kaiken ikäisille. Ei liian raakaa ja veristä tekstiä, muttei missään tapauksessa tylsää tai kaunistelevaa.
   -AtheneGirl

Tyttönä olemisen säännöt

Tyttönä olemisen säännöt on myös paljon kirjagramissa näkynyt kahden amerikkalaisnaisen Candace Bushnellin ja Katie Cotugnon kirjoittama YA-feminismikirja.
   Kirja kertoo lukioikäisestä Marinista, joka on yksi monista karismaattiseen äidinkielenopettaja-Bexistä pitävistä nuorista. Kun viaton ihastuminen johtaa suudelmaan, kääntyvät nuoren tytön elämä ja itsestäänselvyytenä pidetyt asiat päälaelleen.

   En itse ole mikään YA-kirjallisuuden, tai muutenkaan tällaisen näin vahvan realistisen sanoman ystävä, mutta tässä oli kyllä ideaa. Marinin lehtijuttu Tyttönä olemisen säännöt oli todella hieno (ja totta!), ja kirjailijoilta tarkkaan mietitty, samoin sen seuraukset. Myös feminismilukupiiri oli upea, ja pidin sen tuomista useista eri näkökulmista. 
   Mikä tästä kirjasta teki todella tavanomaisen ja vähän ärsyttävänkin, oli sen uskomattoman kaavanomainen kulkusuunta. Herkkä tyttöpäähenkilö, uusi maailmankatsomus, dramaattinen eroaminen yhdestä ja toisestakin poikaystävästä, sekä epälojaaliksi paljastuva entinen-paras kaveri.
   Tykkäsin kyllä Marinista ja Graystä, sekä jollain oudolla tavalla Bexistäkin, vaikka hän paljastuikin aika sairaaksi tyypiksi. Marinia oli kiva seurata, eikä hän niin sanotusti itkeä pillittänyt kirjan aikana liikaa, sillä vaikka se olisi hänen tilanteessaan ollut täysin ymmärrettävää, sitä olisi ollut raivostuttava lukea. Hän ei ollut myöskään turhan "ylivoimainen", vaan hänen äänensä särähteli, eikä hän tiennyt heti kaikkea kaikesta.

   Suosittelen kaikille feminismistä ja oman äänensä löytämisestä kiinnostuneille, jotka kaipaavat melko nopeaa lukemista. Suosittelisin tätä varmaan myös opettajille ja lukupiirikirjoiksi, koska tämä saisi isommassa porukassa varmasti aikaan keskustelua. 
   -AtheneGirl

Löytölintu

Löytölintu on suomalaisen äidin ja tyttären Arja ja Emma Puikkosen kirjoittama saturomaani, joka jatkaa Äänihäkin tarinaa.
   Liita on itsepäinen tyttö, puolksi lintu, joka muuttaa pienenä nimensä Liitoksi. Kun salaperäinen serkku-Oka tuodaan Haidakun maahan, syntyy ystävyys ja luottamus, joka kestää yli ajan ja haavojen.
   Voiko Liito löytää itsestään sisäisen linnun vielä vuosia Okan katoamisen jälkeen, vai joutuuko hän liittoon Utinmaan Morimin kanssa vasten tahtoaan?

Löytölintu on todella kaunis tarina ystävyydestä ja uskollisuudesta ilman romanttista suhdetta. Tarina ei oikeastaan rakennu minkään päälle, vaan se kulkee omaa reittiään jatkaen vasta aikaa Äänihäkin päättymisen jälkeen. 
   Löytölinnussa on lumoavia hahmoja, ja vaikka kirjoitustyyli ei olekaan maailman tunteellisin, tarinan hienovaraiset juonenkäänteet ja etenkin Utinmaa ylipäätään herättivät paljon tunteita ihastumisesta epäuskoon, jolloin pystyin vain tuijottamaan sivua ja jolloin piti lukea sama lause muutamaan kertaan. 
   Äänihäkkiin verrattuna (toki, olen myös kaksi vuotta vanhempi) Löytölintu oli paljon selkeämpi ja siksi luettavampi, eikä ajassa ja kertojassa hypitty suotta.


   Itse luin Löytölinnun ihan liian kauan Äänihäkin jälkeen, vaikka tämä olikin itsenäinen jatko-osa. Suosittelen lukemaan molemmat, Puikkosten tuotanto on aina ollut satumaisen kaunista! Harmittaa, kun näitä kirjoja en ole koskaan ainakaan kirjagramin puolella nähnyt, nämä kirjailijat ansaitsevat paljon enemmän näkyvyyttä!
   Äänihäkki on arvosteltu Kirja-arvostelut 1:een. 
   Suosittelen tarinoista pitäville, lukupiirikirjaksi ja iltasaduksi. Kirja hurmaa varmasti vanhemmatkin! 
   -AtheneGirl 
  

Paahde

Paahde on yhdysvaltalaisen Louis Sacharin nuortenromaani. Kirja on julkaistu Suomessa 2000-luvun alussa.

Paahde kertoo kouluikäisestä Stanley Yelnatsista, joka lähetetään Greenjärven nuorisorikollisleirille tämän varastettua kuuluisan pesäpalloilijan kengät. Järvellä hänen ja muiden nuorten on kaivettava kuoppia, ja vaikka julkisen tiedon mukaan se kasvattaa luonnetta, epäilee Stanley tähän liittyvän jotain muutakin.

Pakko se on sanoa, ettei tämä ollut mistään tuoreimmasta päästä. Tai onko se vain Yhdysvallat, vai eikö tämä ollut aika vanhanaikainen? Pikkurikos, johon ei ole edes kunnon perusteita ja sitten vain heitetään leirille, jota pyörittää rahanahne, kalkkarokäärmeen myrkkyä kynsiinsä sivelevä nainen. Ketään ei kiinnosta pakeneeko joku erämaahan kuolemaan, tai jos jollekin iskee nestehukka. Leirillä oli muutenkin pelkkiä poikia.
   Kirjan "pääjuoni" oli kyllä hyvä, tykkäsin menneisyydennäkymistä ja Stanleyn kirouksesta, joka sitten raukesi tyylikkäästi, mutta etenkin kirjan alku oli mielestäni epärealistinen. En ole ihan varma, oliko tämän kirjan tarkoitus sijoittua todelliseen nykyhetkeen vaiko vielä parikymmentä vuotta taaksepäin - jätti vähän auki.
   En nyt tahtoisi hakata tätä ihan maan tasalle, mutta minulle jäi myös sellainen tuntu, että kirja olisi jäänyt kesken. Ihan kirjan lopussa mainitaan, että jotkin tarinan aukkokohdat on täytettävä omalla mielikuvituksella, mikä kuulostaa aikalailla minun neljännen luokan tarinoitani. Kaikki te tiedätte, ne alkoivat eeppisesti ja joihin keksin salaperäisiä juonen kiemuroita, mutta joita en lopulta muistanut tai saanut toteutettua.
   Paahde oli hyvin helppo- ja nopealukuinen. Saimme tämän koulusta perjantaina (7.2.) ja luin sen vielä saman päivän aikana. Sivuja reilu 200. 
   Suosittelen jo hiukan haastavampaa tekstiä hakeville, ehkäpä 3-4-luokkalaisille.
   -AtheneGirl

Mun vuoro

Mun vuoro on puhuttanut paljon kirjagrammissa. Sen on kirjoittanut palkittu Angie Thomas, joka tunnetaan erityisesti esikoisromaanistaan Viha jonka kylvät (arvosteltu aiemmin).

Mun vuoro kertoo nuoresta mustasta räppäristä, jonka perheellä on pitempään ollut taloudellisia vaikeuksia. Kun Brianna pääsee legendaariseen Kehään esiintymään ja voittaa, alkaa hullu tapahtumavyöry, joka voi muuttaa koko perheen elämän. Mikään ei ole kuitenkaan ilmaista, ja Briannan on päätettävä, haluaako olla avuksi perheelleen ja tienata rahaa vai tehdä sitä mitä todella haluaa.

Mun vuoro oli mielenkiintoista ja hyvin ajankohtaista luettavaa. En ole maailman aktiivisin musiikinkuuntelija, mutta pidin kirjassa tosi hyvin käännetyistä räp-kohdista. Myös suomentaja oli hyvin valittu, koska Brin nuorisoslangi toimi. Huulisynkkaaminen jäi kyllä mieleen :P
   Juoni oli tosi hienosti kirjoitettu ja selkeä. Backstory oli koskettaava. Aika helppoa luettavaa sinällään, kun juoni ei poukkoile siellä sun täällä. 
   Hahmot olivat ihan priimaa. Milez ja Miles ilman zetaa, Jayda, Pooh. Brin ystävät Malik ja Sonnt olivat supersamaistuttavia, oli ihana lukea heistä! Shana otti päähän, ja ihanaa, että rehtori Cook paljastui vähän vähemmän mulkuksi, kuin mitä aluksi oli.

Suosittelen! Ei mitään liian raakaa, joten kelpaa ehkä vielä nuoremmille, kuin Viha jonka kylvät. Kolmannesta luokasta ylöspäin ihan kaikki, tervetuloa kirjan pariin
-AtheneGirl

Eikä yksikään pelastunut

Eikä yksikään pelastunut on myyntiluvuissa vain William Shakespearelle häviävän Agathe Christien ehkä tunnetun teos. Hänen kirjojaan ollaan myyty maailmalaajuisesti yli kaksi miljardia kappaletta. Eikä yksikään pelastunut on käännetty 44 kielelle (lähde: Wikipedia)

Eikä yksikään pelastunut kertoo kymmenestä toisilleen aiemmin lähes ventovieraista ihmisistä, joista kaikki kutsutaan kuka mistäkin syystä paljon uutisissa näkyneelle Soldier Islandille. Saarelle päästyään he saavat kuitenkin huomata, ettei pienellä saarella ole heidän lisäkseen muita. Yksi kerrallaan he kaikki kuolevat, mutta kuka on murhaaja?

Agatha Christie on kyllä ylittänyt itsensä tässä. En ole koskaan törmännyt yhtä vaikuttavaan ja selkäpiitä karmivaan juoneen! 
   Olen niitä ihmisiä, jotka eivät edes yritä arvailla juonen kulkua ja käänteitä etukäteen, mutta tässä kirjassa minun oli pakko kokeilla epäillä jotakuta. Kirjasta teki jännittävän se, että todellakin tiesin, ettei saarella ollut muita, joten murhaaja oli yksi kymmenestä. Itse arvelin tohtori Armstrongia ja tuomari Wargravea suurimman osan ajasta, mutta kuinka siinä sitten kävikään!
   Kirjan loppuun kirjoitettu murhaajan kirje, jossa hän selitti tapahtumat ennen itsensä tappamista, oli vähintään yhtä hämmästyttävä, kuin kirja muuten. Luulin murhaajan jo selvinneen, mutta miten tuoli oli päätynyt takaisin seinän viereen!?
   Kirja on kirjoitettu todella hienosti, jännittäväksi ja tosi koukuttavaksi. Se ei ole liian pitkä ja murhia tapahtuu melko tiuhasti, mikä ainakin itsellä ylläpiti mielenkiintoa. 

Suosittelen neljännestä luokasta eteenpäin. Ei liian raaka, mutta ihan takuulla koukuttava ja jännä lukukokemus kaikille ikäryhmille! Tosi hyvä lukupiirikirja!
-AtheneGirl

Valtakunta

Valtakunta on (edit! Kirjasta on suomennettu vasta kaksi ensimmäistä osaa!) kaksiosainen fantasiakirjasarja, jonka on kirjoittanut myös Throne of Glass-sarjasta tunnettu Sarah. J. Maas.

Valtakunta kertoo ihmistyttö Feyrestä, joka joutuu tahtomattaan ja tietämättään ratkaisevaan rooliin osana monimutkaista haltiasotaa. Feyre päätyy Vuorenaliseen pelastaakseen rakastetunsa ylivaltias-Tamlinin, ja voittaa pelätyn Amaranthan. Rauhaa ei kuitenkaan vielä tavoiteta, sillä taustalla häälyy suurempi uhka, Hybernin kuningas.
   Pelastaakseen uuden perheensä ja arvoisensa rakastajan Feyren on tehtävä uhrauksia, jotka muuttavat häntä pysyvästi.

Ai että. Ai ettien että. Mmmmm...
   Näihin kaksiin kansiin on kyllä mahdutettu enemmän juonenkäänteitä kuin pitäisi fysiikan lakien mukaan olla mahdollista. En oo ikinä ennen törmännyt vastaavalla tavalla kirjaan, jossa päähenkilö olisi rakastunut useampaan henkilöön ja jossa se ensimmäinen ei olisikaan ollut oikea. Ei sillä tavalla. Huhhuh. Tamlin ja Rhysand oli kyllä aika omalaatuisia.
   En vaan kestä. Hahmot aivan priimaa, suomennosvirheisiin en törmännyt kertaakaan, juoni aivan täyttä timanttia. Ei herranjestas, miten mä voin edes kuvailla tätä tarpeeksi?
   Jotenkin niin kauniilla tavalla yhdistetty taas rakkaus ja fantasiasota, jossa osaa ottavat niin haltiat kuin attorin kaltaiset epäsikiöt. Oli myös ihanaa, miten Feyren suhteilla oli siinä sodassa niin käänteentekevät merkitykset. Selkäpiitä karmi mukavasti, kun jotkut hahmot paljastuivat kaksinaamaisiksi pettureiksi.
   Ehdottomasti lempparilistalle, aivan jumalallista fantasiaa ja tarinankirjoitusta. Sarah J. Maas on mulle uusi tuttavuus, mutta tämän pohjalta on kyllä lähes pakko lukea Throne of Glass jonain päivänä, kunhan saan kirjapinoa vähän karsittua. 
   Mulle jäi tässä muutama juttu epäselväksi, eli että saatiinko Pataa tuhottua, oliko Hybern ihminen vai haltia ja jäikö hän ylipäätään henkiin. Mitä kuolevaisille kuningattarille kävi?

Kaikkiaan suosittelen fantasian rakastajille! Aivan taivaallinen lukukokemus. Luottakaa kuitenkin muhun, älkääkä alakouluikäiset ihan vielä tarttuko tähän, vaan odottakaa kärsivällisesti ainakin 7-luokalle, jookos? ;)
-AtheneGirl
   

Kaikilla mausteilla

Kaikilla mausteilla on Elizabeth Acevedon yksi ainakin suomikirjagrammissa eniten huomiota saaneista kirjoista Runoilija X:n jälkeen. Acevedo on voittanut YA-kirjoillaan mm. National Book Awardin, Michael L. Printz Awardin sekä Carnegie-mitalin.

Kaikilla mausteilla kertoo high schoolia käyvästä Emoni Santiagosta, joka on saanut lapsen, Babygirlin eli Emman, ollessaan 14-vuotias. Emonin äiti on kuollut ja isä käytännössä jättänyt tämän, vaikka yhä pyöriikin kuvioissa, joten Emoni on asunut ikänsä mumminsa Glorian, ’Buelan kanssa.
   Kirjassa Emoni käy high schoolin viimeistä luokkaa, ja päättää ottaa gastronomian valinnaisainekurssin, vaikkei hänellä mitenkään ole varaa siihen kuuluvaan opintomatkaan. Onko hänen jätettävä unelmansa pitääkseen huolta lapsestaan?

Kirja oli mielestäni kirjoitettu todella nykyaikaisesti, viihdyttävästi ja ennen kaikkea kiinnostavasti. Emoni on ruskeaihoinen, mutta tekstinä tämä on paljon keveämpää luettavaa, kuin esimerkiksi Angie Thomasin Mun vuoro ja Viha jonka kylvät (arvosteltu aiemmin). Vaikka Emonin sukujuuret ovat isossa osassa tarinaa, keskitytään siinä enemmän omien unelmien jahtaamiseen, uhrauksiin ja siihen, mitä tarkoittaa ”teiniäiti”.
   Kirja oltiin kirjoitettu pienemmällä fontilla, kuin olen tottunut, miksi 300+ sivua tuntui vähän pidemmältä, kuin tavallisesti. Juonessa ei sinänsä ollut mitään huippukohtia, mutta kyllä tätä oli rentouttava lukea piknik-viltillä auringossa. Mulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, ja olin vielä Lasisen miekan jälkeen niin fantasiavireessä, että kirjan aloittaminen kävi työstä, mutta hujahti lopulta nopeasti.

Suosittelen lähes kaikille. Toiminnan- ja taikuudenläheisille lukijoille tämä ei välttämättä uppoa. Kaikenikäiset tervetuloa! -AtheneGirl

Hopea

Hopea on neliosainen fantasiakirjasarja, joka perustuu Nortan kuningaskuntaan jossain maapallon pohjoisosissa, toisenlaisena nykyaikana. Kirjat on kirjoittanut Victoria Aveyard ja kustantanut Aula & Co. 

Sarjan maailmassa ihmiset ollaan jaettu veren värin mukaan - hopeaverisillä, tai vain Hopeisilla on sukulinjassa periytyviä maagisia voimia, kun Punaisilla ei ole mitään. Hopeiset ovat ylhäisiä maaherroja, klienttejä, herttuoita ja kuninkaallisia, jotka ovat vuosisatojen ajan sortaneet heikompiaan. Maa on kuitenkin auttamattomasti riippuvainen punaisten orjatyö- ja sotavoimista, ja joutuu kaaoksen valtaan kun Purppurakaarti - pieneksi luultu kapinaliike paljastuu maiden rajoja ylittäväksi vallankumousliikkeeksi.
   Mare Barrow, tavallinen punainen, päätyy (tällä kertaa oikeasti) monien, monien enemmän ja vähemmän yhteensattumien vuoksi vallankumouksen keulakuvaksi, kun tämä valjastaa käyttöönsä ainiaan piilleen salamansa.

Tää sarja. Ei jestas. Odottakaas hetki, kerään itseni.
   Rakastin sarjassa joka I-KIS-TÄ hahmoa. Ja se on jo jotain. Vanhanaikainen kuningaskunta vapisee, kun se kohtaa jotain, mitä se ei ymmärrä, ja mitä se siten pelkää ja tahtoo tuhota. Uusveriset ovat ihana juttu näissä kirjoissa.
   Hopeisten kykyjen rajallisuus ja rajattomuus, kasvatus ja suvun tärkeys on kuvattu minusta ihanasti ja monelta kantilta. Pidin siitä, kun kirjaa kerrottiin muutamista muistakin kuvakulmista, kuin vain Maren. 
   Sarja oli vähänkuin Grishaversumin ja Nälkäpelin yhdistelmä - molemmat timanttisia sarjoja, mutta yhtäläisyyksiä oli joissain osa-alueissa ehkä liikaakin. Päähenkilö paljastuu omaavan merkittäviä voimia ja päätyy keskelle sotaa ja kapinan kasvoiksi, mutta eipä se mitään.
   Kirjassa oli ihanasti tuotu taas esiin ainakin yksi hyvin merkittävä lesbopari!! Rakastin sitäkin kuvakulmaa - Nortassa samansukupuolisten ei ole mahdollista mennä naimisiin, sillä se olisi voimakkaan sukulinjan haaskausta. Davidson antoi Evangelinelle tilaisuuden, ja olen siitä tosi iloinen!
   Eeppisiä ja maagisia taistelukohtauksiakaan ei (kuten ehkä jo sanottu) puutu. Ei todella. Kirja on yhtä raakaa sodankäyntiä maalla, merellä, ilmassa, päässä ja sen ulkopuolella. Maren traumaa, Mavenin lapsuutta ja Calin odotuksia kuvaillaan MAHTAVASTI. 
   Rikkaita maisemia ja (en keksiä muutakaan sanaa) EEPPISIÄ hahmoja, juonenkäänteitä, juonia, velvollisuuksia, petturuutta ja kaikessa on mukana inhimillisyys ja rakkaus.

Suosittelen fantasian rakastajille, Nälkäpeli-faneille ja pitkille loppukesän- ja syksyn illoille nautittavaksi pullan kera :) Toivotaan Elanelle ja Evangelinelle pitkää ja rauhallista elämää, ja kiitoksia kaverille, joka lainasi mulle nämä kirjat! Oot kalliimpi ku yksikää kovakantinen kirja.
-AtheneGirl

Grishaversumi

Pitkän, pitkän, pitkän odotuksen jälkeen mä voin vihdoin tulla arvostelemaan tän kirjan teille! Instagramia seuraavat tietääkin, että aloitin sarjan helmikuussa, kuuntelin toisen osan maalis-huhtikuussa Ellibs-librarystä ja sain hiljattain viimeisen osan hyppysiini.

Grishaversumi on kolmiosainen fantasiakirjasarja, joka kertoo auringonkutsuja-Alina Starkovista, ikiaikaisesta Varjosta ja jäljittäjä-Maljen Oretsevista. Onnistuttuaan piilottelemaan harvinaisia, lähes pyhiä voimiaan Alina paljastuu hänen ja Malin ylittäessä sotilasrykmenttiensä kanssa Epämerta, eli Kuilua, jota volkrat asuttavat.
   Grishaversumin maailmassa grishat ja ihmiset elävät yhdessä, mutta rauha on kireä. Naapurivaltioissa grishoja, voimia omaavia korporalnikkejä, etherealnikkejä ja materialnikkejä, poltetaan useimmin noitina tai myydään esineinä. Alinan tehtävä on yhdistää armeijat, ja tuhota Kuilu voimiensa avulla.

Juoni oli tosi toimiva, ja siinä riitti käänteitä. Maailma ja kartta oli tehty hienosti ja realistisesti. Tykkäsin myös muista (fiktiivisistä?) kielistä, kuten Toljan ja Tamarin shusta, sekä fjerdasta. Myös jännät ravkan sanat, kuten otkazat'sya, merzost ja nichevo'ya jäivät kivasti mieleen.
   Pidin hahmoista, joskaan en ihan yhtä paljon kuin Hopeassa. Tässä kuvakulmia oli vähemmän ja mielestäni Malin ja Varjon näkökulmat ja elämät jäivät vielä pimentoon. Lisäksi kyseenalaistan, mistä ihmeestä Alina oli saanut voimansa?
   Rakastin kirjojen kansia!!!!!!!!!

Grishaversumista on myös Netflix-sarja, mikä katsottiin Kirjakaverinini kanssa. Sahdow&Bone on kuusiosainen ja kertoo vain ensimmäisestä kirjasta, mutta jatkoa on tulossa!
   Tykkäsin näyttelijöistä, ja juoni oltiin saatu tiivistettyä ihan hyvin, mutta musta Kuilussa välkkyvät salamat olivat... virheellisiä. Pointti oli olla sysipimeä merzostin aikaansaannos, ei myrskyävä meri - mutta pikkuvikoja. Ilmeisesti sarjaan oltiin yhdistetty myös Six of Crowsin hahmoja, mikä oli mielestäni turhaa ja sekoitti tarinaa. 

Suosittelen katsomaan sarjan, jos Netflix löytyy, sekä ehdottomasti lukemaan! Kirjassa käsitellään joitain melko rankkoja teemoja, ja Netflix-sarja taitaa olla K12? Tai K16? Omalla vastuulla joka tapauksessa.
   Kirja on täynnä fantasiaa ja vahvoja naishahmoja. Tykkäsin tästä sarjasta tosi kovasti, ja uskon että sinäkin, jos tänne blogiin olet jo eksynyt. 10-vuotiaasta ylöspäin, mutta itse pian 14-vuotiaana lukijana voin luvata, että sarja käy kaikille. Sanoisin jopa, että tämä voi eri-ikäisille ja erilaisille lukijoilla olla ihan erilainen kokemus.
-AtheneGirl

Viallinen

Viallinen on Cecelia Ahernin kirjoittama kaksiosainen kirjasarja. Kirjojen nimet ovat Viallinen ja Täydellinen, ja niistä on näkynyt jonkin verran juttua bookstagramin puolella.

Viallinen alkaa Celestine Northista, jonka elämä on kaikin puolin mahtavaa. Varsin geneerinen aloitus - täydellinen poikaystävä merkittävästä Crevanin suvusta, huippumalliäiti, journalisti-isä, hyvät arvosanat ja hyvät ystävät. 
   Celestine asuu veikatakseni Alankomaiden kohdalle sijoitetussa Ylämaassa, johon ollaan perustettu eettisiä ja moraalisia virheitä valvova instituutio-Kilta maan jouduttua kärsimään johtajiensa virheiden vuoksi. Killan syyllisisiksi todettavat henkilöt saavat rangaistukseksi viallisen V-polttomerkin kehoonsa, ja joutuvat elämään erilaisten sääntöjen mukaista rajoitettua elämää.
   Mikään tämä ei tietenkään hetkauta täydellistä Celestineä, ennen kuin hän sydäntään ja päätään seuratessa päätyy tekemään elämänsä, ja koko maan muuttavan virheen.

Jälleen eräänlainen yhteiskunnallisesta vallankumouksesta kertova tarina, jossa tietämätön naispäähenkilö joutuu kaiken keskelle, ja eteen aivan yhtäkkiä, kohtalon oikusta. Kuten ensimmäisestä kirjasta ollaan sanottukin "...nopeatempoinen - Napakymppi!", sarja on kä-sit-tä-mät-tö-män nopeasti etenevä, ja oltaisiin voitu kirjoittaa kolmeenkin osaan. Tapahtumaa on koko ajan - kun Celestine on yhdessä paikassa, hän päätyy toiseen itse tai kaapattuna, mikä johtaa pelastukseen tai pakenemiseen, mikä saattaa johtaa uuteen turvapaikkaan tai ihan uuteen juoneen. 
   Ihanasti tuotiin kyllä politiikkaakin tässä esille - kuinka kaikki yrittivät eri taivoin hyöytyä Celestinen kaikin puolin eriskummallisesta ja vaarallisesta asemasta. Periaatteessa hän ei ollut monestikaan suoranaisessa hengenvaarassa, mutta uhka leijui yllä koko ajan. Hieman yli mentiin mielestäni siinä vaiheessa, kun Mary May alkoi pyöriä Celestinen kotona ihan mielivaltaisesti. 

Pidin hahmoista, vaikka jotenkin sarja oli mielestäni hippasen epärealistinen niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, kuitenkin YA-kirjaksi. Rakastin kuitenkin juonta ja perusideaa, ja viihtyisin Ylämaassa kyllä pidempäänkin.
   Paikoin melko raaka, ja käsittelee nuoremmille outoja aiheita, mutta kannattaa ihan itse harkita. Todellakin silmiäavaava ja jännittävä! Kiitti taas kaverille vinkistä! ;)
   Suosittelen lähtökohtaisesti 14-16-vuotiaille!
   -AtheneGirl

Riskitekijä

Riskitekijä on aiemmin arvostellun Louis Sacharin Paahde-kirjalle itsenäinen jatko-osa, joka kertoo tarinaa Stanleyn ystävän, muiden mukana Greenjärven leiriltä vapautuneen Theodoren näkokulmasta

Theodore -jota kutsutaan Kainaloksi leirillä tapahtuneen skorpionivälikohtauksen vuoksi- on päässyt kuoppienkaivuuleiriltä, mutta rikosrekisteri, ja ihonvärin aiheuttamat ennakkoluulot eivät tee hänen elämästään helppoa. Kainalo asuu epäluuloisten vanhempiensa luona ja käy kesälukiota saadakseen kiinni leirillä käytetyt vuodet - lisäksi hän tienaa tekemällä puutarhatöitä, sekä tapaa usein ystäväänsä Ginnyä.
   Kun kunnolliselle Theodorelle aukeaa mahdollisuus saada helppoa rahaa rahoittamalla ystävänsä Röntgenin lipputrokaamista, hän joutuu yllättävän pahaan paikkaan...

Aloitetaan vaikka sillä, että oli tämä ainakin Paahdetta huomattavasti parempi luettava (oho, Athene kehuu koulussa luettavaa kirjaa woah)! Melkein jopa "ihan hyvä"n arvon saava teos.
   Mun mielestä hyvin realistinen (vaikken mä ole sitä kukaan arvioimaan), mutta silti epätodellisen käänteikäs ja sattumajohteinen. Piti otteessaan. Aluksi kirja vaikutti pelkältä lippujen trokaamiselta ja sen kanssa säätämiseltä, mutta paljastui lopulta jopa mielenkiintoiseksi.
   Ginny on musta I-HA-NA. CP-vammainen 4-luokkalainen, jota ei paina maailman murheet. Todella söötti hahmo, ja musta oikein hyvin kuvailtu ja luotukin. 
    Rasismi ja heteronromatiivisuus on tosiaan tän ajan murheita, ja ne esiintyi kyllä tässäkin, mutteivät välttämättä ihan pääosassa. Mun mielestä Kainaloo kohdeltiin kuitenkin lippututkinnassa (ei siellä yleisössä missään tapauksessa), ihan hyvin. Konstaapeli Newberg ainakin osasi hommansa (MUTTA MITÄ SE PUNASTELU OLI!?)
   Mulle jäi muutamat jutut vähän auki, mutta ehkä Tatiana ja Kaira jätettiin tarkoituksella mysteeriksi lukijan mielikuvitusta varten, mutta musta kirja loppui silti huonosti - vähän laiskasti.
   DeLeon oli musta tavallaan mukava, mut kuitenkin tosi stereotyyppinen ja ärsyttävä hahmo.

Mitäs tässä, 8-luokan äidinkielen kirja, mutta voin suositella kyllä helposti jo kutosille. Ehkä nuoremmillekin. Kuten aiemmin sanoin, tää oli "ihan ok". En vapaa-ajan lukemiseksi suosittele, mutta opettajille kyllä (Joskin mä sanon, että kirjat pitäisi saada valita useammin itse)
-AtheneGirl

Siiveniskujen valtakunta

Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjan 3. osa. Kaksi ensimmäistä osaa arvosteltu ylempänä, ja viimeiset osat arvostellaan joko yksitellen tai yhdessä, kun ne suomennetaan!
   Kaavastamme poiketen tämä arvostelu saattaa sisältää spoilereita, jos aikaisempia osia ei olla luettu. 

Siiveniskujen valtakunta jatkaa Feyren tarinaa Prythianissa. Yön ylivaltiatar alkaa hiljalleen saada otettaan vallasta. Talmlinin hoviin soluttautunut taitava näyttelijä kylvää eripuran siemeniä minne meneekin ja saa Kevään hovin luhistumaan taitavasti käsiinsä.
   Kun Feyre palaa kostoretkeltään, hänen on kohdattava pian suurin, lännestä heitä lähestyvä uhka - Hybern. Vaikka hän ja Rhysand saisivat koko Prythianin puolelleen, onko heillä mahdollisuuksia tätä katkeroitunutta, suurta kansaa vastaan?

Siiveniskujen valtakunta oli täyttä timanttia,  ja sain ne 800+ sivua luettuakin noin viikossa. En muista, mitä aiemmin olen sanonut ja saatankin toistaa itseäni, mutta Sarah. J. Maasilla on jotenkin uskomattoman hyvä tapa kuvailla ja luoda (kiitosta myös suomentajalle Sarianna Silvoselle!). Ihan päällimmäiseksi mieleen jäi kohta "Hän oli hyvin nopeasti omaksunut kyvyn pysytellä yliluonnollisen paikoillaan."
   Mitä tässä nyt edes erottelemaan, kun hahmot olivat kultaa, juoni rautaa ja tapahtumapaikat jalokiviä. Kaikella on motiivit, eikä loppujen lopuksi kukaan tässä ole yksiselitteisesti paha. Jokaisella hahmoista on oma menneisyytensä, ja kaikki heistä ovat tehneet virheitä. Uskon, että seuraavissa osissa saadaan Erisistäkin lisäinfoa ;)
   AINIIN!! Ja enhän voi jättää mainitsematta että meillä on täällä polyamorinen ylivaltias ja omniseksuaali osana pääporukkaa!!!!!!! Tätä onnen määrää!

Luonnollisesti suosittelen, jos aiemmat osar on luettu. Ja sarjaa suosittelen 13-vuotiaasta ylöspäin!
-AtheneGirl

Myrskynsilmä

Myrskynsilmä on Meri Luttisen esikoiskirja, ja vuoden 2020 Nuorten Finlandia-ehdokas! Kirja on itsenäinen fantasiakirja, joka sijoittuu viiteellisesti muinaiseen Suomeen, ehkä jonnekin nykyisen Oulun lähelle.

Kainu, 16-vuotias tyttö pienestä Kolmen kuninkaan kylästä osallistuu perinteiseen keskikesän aikuistumisriittiin. Riitissä jokainen tyttö saa osakseen punamultakehissä tanssien oman paikkansa pienessä yhteiskunnassa. Kun kohtalo vie Kainun kehistä vaikutusvaltaisemmalle, hänen harteilleen lankeaa suuri tehtävä... mutta onko hän valmis kantamaan Myrskynsilmän painon?

Kirjan alku on mielestäni melko raskas, mutta tarina etenee nopeahkosti. Tässä kirjassa henkilöhahmot, tai juoni eivät päässeet suurimpaan loistoonsa, mutta tapahtumapaikat, niin Hohkalinna, kuin Sarajalakin olivat hyvin ja elävästi kuvailtuja. 
   Kaverini, jolta kirjan lainasin, sanoi hyvin, että tämä kirja pitäisi nopeasti. Se joko nappaa mukaansa, tai sitten se matelee viikkokausia - omaksi osakseni koitui tämä jälkeinen. Kirjakaverini luki tämän alle vuorokaudessa, mikä kertoo tietysti myös lukijasta :D Kiitos muuten taas lainasta!
   Pidin kyllä tietiä-ideasta, mutta mietin sen totuuspohjaa ja sitä, onko se nykyajassa liian eksotisoiva. Ymmärtääkseni esimerkiksi samaani-rummut eivät ole koskaan kuuluneet oikeasti pohjoisten alkuperäiskansojen perinteisiin, vaan ne olisivat lähes täysin suomalaisen romantisoivan nationalismin tuotetta. En kuitenkaan tiedä asiasta tarpeeksi tuomitakseni kirjan täysin - se kertoi muutenkin viittellisestä, eli "viitteitä, vihjeitä, suuntaa antava", eikä väittänytkään olevansa ehdottomasti suomalaisen muinaisuskon mukainen.

Suosittelen ala-astelukemiseksi esimerkiksi kouluun, tai ihan muuten vaankin. Jos sivumäärä ei hirvitä, voisin suositella tätä ihan ekaluokkalaisesta eteenpäin. Ei liian raaka tai yksityiskohtainen, mutta kuitenkin omanlaisensa elämys. 
-AtheneGirl